Suosikit
Palvelu

Koulukuljetukset

Koulumatkat ensisijaiseen kouluun

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.

Koulukuljetukset järjestetään esikoulun ja 1.-9. luokkien oppilaille, joiden koulumatka oppilaalle osoitettuun ensisijaiseen kouluun on yli 5 kilometriä. Koulumatka mitataan oppilaan väestörekisteriin merkitystä kotiosoitteesta kouluun lyhintä yleisessä käytössä olevaa jalankulkukelpoista tietä pitkin. Kuljetus järjestetään ensisijaisesti linja-autolla myöntämällä oppilaalle linja-autokortti. Kuljetus järjestetään muulla tavoin, mikäli julkiset liikenneyhteydet eivät ole käytettävissä tai niitä käyttämällä matka-aika odotuksineen ylittää lain määrittämät kriteerit. Maksuttomaan kuljetukseen oikeutettu oppilas on velvollinen kävelemään linja-autopysäkille/-pysäkiltä tai muuhun paikkaan, josta koulukuljetus alkaa tai päättyy.

Mikäli oppilas esim. yhteishuoltajuuden vuoksi asuu osan aikaa toisen vanhempansa luona, koulukuljetus järjestetään vain yhteen osoitteeseen/yhdestä osoitteesta eli väestörekisteriin merkittyyn osoitteeseen/osoitteesta.

Asioi tästä

Ehdot ja kriteerit

Koulumatkat toissijaiseen kouluun

Oppilaan käydessä koulua toissijaisessa koulussa, oppilaaksi ottamisen edellytyksenä on, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta sekä niistä aiheutuvista kustannuksista. Kaupunki voi hakemuksesta myöntää avustusta kuljetuskustannuksiin toissijaiseen kouluun, mikäli oppilaalla olisi oikeus maksuttomaan kuljetukseen ensisijaiseen kouluun. Avustuksen saamiseksi myös matkan toissijaiseen kouluun on kuitenkin oltava yli 5 kilometriä. Hakemus jätetään sähköisesti Wilman ’Hakemukset ja päätökset’ – sivulla ’Tee uusi hakemus’ painikkeen takaa nimellä ’Hakemus kuljetusavustuksesta toissijaiseen kouluun’.

Muissa kunnissa asuvien oppilaaksi ottamisen ehtona on, että huoltajat järjestävät oppilaiden kuljettamisen sekä maksavat kaikki matkakustannukset.

Koulumatka-avustus

Koulumatka-avustus myönnetään 1. - 3. -luokan oppilaille sekä pelkästään esiopetuksessa oleville oppilaille, joiden koulumatka oppilaalle osoitettuun ensisijaiseen kouluun on 3 - 5 kilometriä. Avustus maksetaan tapauksissa, joissa oppilaan kuljettaminen/saattaminen jää huoltajan vastuulle. Avustus on koulumatkan pituuden perusteella laskettavan, edullisimman julkisen kulkuneuvon lipputuotteen suuruinen ja se maksetaan hakemuksesta jälkikäteen lukukausittain. Kaupungilla on myös oikeus, mutta ei velvollisuutta, järjestää avustuksen asemasta kuljetus, mikäli kuljetus on mahdollista helposti yhdistää voimassa oleviin linja-autoreitteihin tai sopimuskuljetuksiin. Hakemus jätetään sähköisesti Wilman ’Hakemukset ja päätökset’ – sivulla ’Tee uusi hakemus’ painikkeen takaa nimellä ’Koulumatka-avustushakemus’.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka

  • on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
  • muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos

  • koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
  • koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.

Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.

Perusopetuslaki

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Liittyvät palvelut

Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle Erityinen tutkinto perusopetuksessa Erityiset opetusjärjestelyt Esiopetuksen opiskeluhuolto Esiopetus Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus Joustava perusopetus (JOPO) Kasvun ja oppimisen tuki esiopetuksessa Katsomusaineen opiskelu Koulujen kerhotoiminta Kouluun ilmoittautuminen Maahanmuuttajien valmistava opetus Musiikkiluokalle hakeminen 3.luokalta alkaen Oman äidinkielen opetus Opiskeluhuolto perusopetuksessa Oppilaanohjaus perusopetuksessa Oppimisen tukitoimet perusopetuksessa Oppivelvollisuuden suorittaminen kotiopetuksessa Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksessa Osa-aikainen erityisopetus Painotettu opetus Perusopetukseen valmistava opetus esiopetuksessa Perusopetuksen aloittaminen vuotta säädettyä aikaisemmin Perusopetuksen aloittaminen vuotta säädettyä myöhemmin Perusopetuksen englanninkieliselle luokalle hakeminen Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki Perusopetus Pidennetty oppivelvollisuus Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa, perusopetuksessa ja lukiossa Suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetus perusopetuksessa Tehostettu tuki perusopetuksessa Toissijaiseen kouluun hakeminen Vapaaehtoisen vieraan kielen opiskelu perusopetuksessa Varhaiserityiskasvatuksen koordinaattori Varhaiserityiskasvatuksen ohjaajat Varhaiskasvatuksen erityisopettajat Varhaiskasvatuksen moniammatillinen tiimi (Varma-tiimi) Varhaiskasvatuksen puheterapeutti Varhaiskasvatuksen venäjänkielinen erityisopettaja Vuosiluokkiin sitomaton opetus Yksilöllistetty oppimäärä perusopetuksessa