Kotipolton kieltäminen ei tehonnut tarpeeksi alkoholin väärinkäyttöön. Viinan kauppaaminen oli yleistä. Myyjiä sakotettiin vuosittain ja 1870-luvulla oli sakko Joutsenossa peräti 30 markkaa, joka oli jo iso raha. V. 1888 ehdotti kirkkoraati viinakauppiaan ilmiantajalle maksettavaksi 20 mk:n palkkion. Siihen joutsenolaiset eivät suostuneet. Paria vuotta myöhemmin viinan "myyjiä ja kulettajia" sakotettiin 100 mk:lla ja väkijuomien käyttäminen häissä ja läksiäisissä kiellettiin kokonaan.

Vanhoista tavoista ei päästy irti

Vanhat hää- ym. tavat olivatkin kuntakokousten silmätikkuna. Kansa katsoi asiakseen riehua ja käyttäytyä näissä tilaisuuksissa sopimattomasti. Kaikki juhlatalot eivät pitäneet tapoja kurissa ja eri asioiden kunniaksi nautitut ryypyt ryöstäytyivät hallinnasta. Toki tiedetään myös monissa häissä noudatetun kuria ja kunnioitetun vanhoja häätapoja.

Kuntakokouksessa 8.3.1884 todettiin: " Kunnassamme kerran juominen ja harjakaispitoissa morsianrahvas on matkaansaattanut huonoja tapoja ja ilettäviä seurauksia."

Päätettiin kieltää moiset tavat 40 mk:n sakon uhalla. Kerran juominen tarkoitti menettelyä, jossa häävieras lahjoitti nuorelle parille lahjan panemalla morsiamen pitelemään seulaan rahan ja samalla hän ilmoitti isommastakin lahjasta. Morsian ja sulhanen palkitsivat ryypyllä. Harjakaiset olivat tilaisuus, jossa morsiusparin isät sopivat naimakaupasta. Päätöksiä tehdessä vahvistettiin ne ryypyillä, joita tarjottiin mukanaoleville. Rehvasteluhengessä saattoi tilaisuudesta tulla ryyppyjuhla.

Uhka ei pätenyt. Nyt sanottiin tupakaisten ja häitten käyneen niin riehakkaiksi, että 11.8.1895 halusi kuntakokous kokonaan kieltää niiden pidon 20 mk:n sakon uhalla:" Koska kansa niihin äämäten rientää."

Kuvernööri ei katsonut sentään olevan syytä jättää häitä pitämättä eikä vahvistanut päätöstä. - Tupakaiset olivat kosintatilaisuus, jollaisia voi halutulla tytöllä olla montakin. Asiaan kuului nauttia monia ryyppyjä. Usein tupakaisten päätteeksi tanssittiin. Häissä taas nautittiin niin talon tarjoamia viinaksia kuin omia eväitäkin nurkan takana.

Häiriöiden aiheuttajia olivat enimmäkseen kuokkavieraat, jotka eivät tyytyneet "kuokkakaaliin", jota oli saunan kodassa heille keitetty eikä kuokkaryyppyyn, vaan omia viinaksia käytettyään panivat hulinaksi.

Kuntakokous totesi tästä:

" Perheiltamissa niinkuin kuuliaisissa ja häissä kulkee kutsumattomina vieraina nuorisoa ja
vanhojakin, jotka ovat juovuksissa, josta seuraa riitaa ja tappelua, jopa murhiakin."

Kuokkavieraita päätettiin sakottaa 40 mk:lla ja isäntää, joka sallii ne pihallaan 20 mk:lla ellei tehnyt ilmoitusta nimismiehelle.

Juuri 1800-luvun lopulla oli tullut tavaksi järjestää kolmannen kuulutuksen jälkeen kuuliaistanssit. Taas oli monta hyvää syytä ryypätä.

Yleiset tanssit

1800-luvun lopulla alkoivat yleiset tanssit tulla muotiin. Nuorison ilonpidoissa tanssittiin, jos vain saatiin jostain pelimanni. Tiukan paikan tullen koetettiin rallattamalla saada rytmi aikaan. Piirileikit ja tanhut olivat vielä tasavertaisina mukana.

Kuntakokous kantoi murhetta tästäkin:

"Alaikäiset koulusta päästyään menevät tanssiin, jossa siveettömyys usein vallitsee."

Päätettiin julistaa tilaisuudet luvanvaraisiksi ja kantaa kustakin tanssitilaisuudesta 5 mk verorahaa vaivaiskassaan. Seurauksena oli luvattomien nurkkatanssien lisääntyminen. Kunta-kokous oli taas v. 1901 asialla.

"Koska kuntamme nuoriso kokoontumishalussaan on sangen yleisesti johtanut siihen moitittavaan menettelyyn, että viinoilla varustettuna tullaan sovittuun paikkaan tanssimaan ja huvittelemaan, sillä seurauksella, että kevytmielinen elämä saa vallan ja tappelussakin teräskaluja käytetään, kielletään nurkkatanssien toimeenpano 40 mk:n sakon uhalla."

Viipurista saatiin vuosittain viinavoittorahoja valtion laillisesti kauppaamasta alkoholista. Ei voinut kieltää, etteikö se olisi ollut kunnalle merkittävä tulolähde. Mm. se edisti kansakoulujen rakentamista. Tätä taustaa vasten voi käsittää Pekka Arposen vastauksen kuntakokouksessa v. 1909 kieltolakiasiassa tehtyyn kyselyyn. Hän sanoi mielipiteenään: "Kieltolaki on vapautta ja kirkollisseremoonioita loukkaava."

Kestikievarin isäntä kauppias Sosunoff oli saanut oikeuden anniskeluun matkustavaisille, mutta sai nauttia tästä oikeudesta vain parisen vuotta kunnan katsottua v. 1902, että " herra Sosunoff oli ylittänyt valtuutensa." Olutta oli tarjottu pitäjäläisillekin.

Sosunoff ei ottanut lopullisesti asiasta opikseen, sillä kymmenkunta vuotta myöhemmin hän viinaa tarjoilleena sai potkut kievarinisännän toimesta.

Kun Hackmanin ja Pulpin teollisuuslaitokset tulivat Joutsenoon, toi muualta tullut väki levottomuuksia tullessaan. V. 1887 oli perustettu Nuorisoseura Tenho, jolla oli pian oma talo, jota vuokrattiin. Pian oli työväentalokin valmis.

Oskari Lakka kertoo: "Käyttäytyminen molemmilla taloilla oli hurjaa iltamissa. Häissä kävi aina sitä työväkeä kuokkimassa ja niillä oli joskus puukot käess jo tullessaa."

Emil Hietala jatkaa: "Nurkkatanssii ol paljo. Mie soitteli niil huulharpul. Yötaksa ol 25 pennii. Nuorisoseuran joka kesäset kesäjuhlat olliit Tenhon kentäl Honkalahes. Viimoset juhlat ol kesäl 1908, yhtä muurar Mattista lyötii puukol pahast selkää. Sen jälkee ei juhlil ennää annettu luppaa."

Vuonna 1917 kuntakokous päätti, "että rapakaljan myynti kielletään Joutsenossa!"

Edelläkerrotut asiat eivät enää tapahtuneet Kirkonmäellä ja Sosunoffin tarjoukset lienevät olleet niin vähäisiä, että Kapakkamäki-nimitys voidaan jättää jo jonnekin 1800-luvun puoliväliin. Tokko joutsenolaiset olivat sen suurempia juoppoja kuin muutkaan. Kansan tavat vain johtivat holtittomuuteen niin täällä kuin muuallakin.

Kotiseutuneuvos Pertti Vuori