Vedetään Jamekset, Beaversit tai Levikset jalkaan, laitetaan geeliä permanenttiin tai sivuheitto-otsikseen. Valitaan tolppakorot, maiharit tai balleriinat. Otetaan suunnaksi VPK-talo, Toppala, Monari, Twilight, Dangers tai Doris. Mennäänkö kuuntelemaan bändiä vai tanssimaan?
Disco eli discothèque rantautui Suomeen 1960-luvun lopulla, ja sen kulta-aikaa elettiin 1970-luvulta eteenpäin. Discoissa tanssittiin levymusiikin tahdissa, kun aiemmin musiikkia oli soittanut useimmiten liveorkesteri. Discot synnyttivät oman ammattikuntansa, disc jockeyt eli dj:t. Suomeksi sana kääntyi tiskijukaksi. Lappeenranta oli Suomen discokulttuurin keskeisiä paikkoja 1970-luvulla. Ensimmäisen tiskijukkien SM-tittelin vei Dj Edward Lappeenrannasta vuonna 1977. Lappeenrannassa tehtiin samana vuonna myös dj-soiton Guinnessin ennätys, kun Dj:t Hammu, Ina ja Usa soittivat musiikkia 101 tuntia putkeen. Nupit Kaakossa! -näyttelyssä tanssitaan läpi eteläkarjalaisen nuorisokulttuurin vuosikymmenten 1970-luvulta 2010-luvulle. Tunnelmaa pitää yllä Showmaster Dj Edward (1955 – 2019) kollegoineen.
Kuva: Dj Edvard työnsä äärellä 1980-luvun lopulla. Kuva Dj Evardin kotialbumista.