Rakennukset

Tupa on rakennettu joskus 1800-luvun lopulla. Se oli jo 1900-luvun alussa vanha ja sellainen kuin se nyt on. Tuvan puoli on entinen savupirtti ja siirretty jostain. Pikkuhuoneittenkin puoli on siirretty. Sen ikkunat on suurennetu ja ikkunat siirretty jostakin. Maithuone porstuan perälle rakennettiin pohjoispuolelle, kallion päälle, lattia yhden laudan paksuiseksi ja haapahirsistä. Tämä kaikki kylmyyden säilyttämiseksi.

Läävä on myös 1800-luvulla rakennettu. Välikössä ovat kanat asustaneet. Huussi on rakennettu kunnostuksen yhteydessä. Koppulissa on pidetty heiniä. Latukka (pieni lato) on ollut nykyisen tulotien mutkan kohdalla. Vanhan savusaunan jäänteet olivat vielä 1985 nähtävissä kaivon luona. Sarrain (lato) on rakennettu 1930-luvulla. Se ei ole yhdistyksen omistama, mutta sillä on käyttöoikeus.

Nykyinen savusauna on lahjoitettu ja tuotu paikalleen kunnostuksen yhteydessä Aholan kylästä. Sekin on haapahirsistä.

Ympäristö

Tuvan ympärillä on kallioita. Niillä on nimet: Kukkulakallee, Pienkallee, Ikkunakallee, Ristkallee ja Kärmeharju.

Töitä

Tuvalla oli vakinaisesti mamma (äiti) ja Lyydia Ikävalko o.s. Virkki pienenä tyttönä. Heinäaikaan tuli väkeä enemmän. Miehet niittivät selvät paikat ja tytöt löivät ojanranteita sirpillä. Kun väkeä oli enemmän, kävi mamma öisin kotona, jossa leipoi rieskat ja piiraat, jotka sitten aamuvarhaisella toi salolle. Mammalla oli aina kävellessä neulominen mukana. Maidosta kuorittiin kerma voin tarpeiksi, kurri kaadettiin maitohuoneen isoon saaviin, jossa se happani vetiseksi "harmaaksi", joka oli parasta janoon. Voi vietiin Imatralle myytäväksi. Alkukesällä mamma teki tuohitöitä. Hän teki virsuja parlestiin (vasen ja oikea erikseen) tai suoralestiin (sopi kumpaan jalkaan tahansa) Talvella 1918 sodan aikana oltiin sotaa paossa. Korvenkylässä oli monta taistelua. Erikoista oli, että samoissa salotuvissa oli paossa sekä punaisten että valkoisten perheitä. Vuonna 1972 oli viimeinen kesä, jolloin tuvalla oltiin.

Juttuja salotupalaisista

Naapurissa salotuvassa elelivät kesäisin sisarukset Anna ja Maria Varis. Heillä oli kesäansiona muurahaisten munittaminen. He keräilivät muurahaispesiä metsästä ja kantoivat säkeillä tuvalle. Kantajien kasvot olivat pöhöttyneet ja silmät punaisina muurahaisten pistoksista. Pesät kaadettiin savesta tehtyyn painanteeseen, jonka reunoilla oli lehviä. Muurahaisille tuli kiire kantaa munat (kotelot) niiden alle. Sieltä ne voitiin kerätä ja sitten ne kuivattiin saunan lauteilla. Tässä touhussa paloi kerran sauna. Kotelot vietiin apteekkiin, missä niistä saatiin hyvä hinta. Kerrottiin, että "munista" tehtiin lääkkeitä. Saksaan niitä ainakin vietiin häkkilintujen ruoaksi. Tuomas Varista nimitettiin Tuoh-Tuomaaksi. Hän teki tuohitavaroita ja myi niitä sadoittain. Kerran Lyydian kummisetä oli paikkaamassa kovassa ukkosmyrskyssä tuvan kattoa. Tuomas oli ohi kulkiessaan jäänyt räystään alle sadetta pitämään. Kummisetä oli paljain jaloin katolla ja lähti jyrinän, salamien ja sateen keskellä laskeutumaan alas. Tuomas oli kaljupäinen ja kun kummisetä laskeutui takaperin, astui hän Tuomaasta tietämättä tämän paljaaseen kaljuun paljaalla jalallaan. Kummisetä säikähti perin pohjin ja kaapaisi katon harjalle. Tuomas juoksi kauhuissaan omaan tupaansa ja kertoi sisarilleen:
- Vissii Taivaa Isä Jumala astu alas taivaist miu päälaellei!

Muita tietoja

Tuvan omistaa Joutsenon Kotiseutuyhdistys. Sen lahjoittivat v. 1985 Selma ja Tyyne Virkki. Suurin osa esineistä on Salotuvalta tai Virkin talosta. Saunan lahjoittivat Yrjö ja Impi Saarinen. Kunnostamiseen on saatu avustuksia Museovirastolta ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä yhteensä noin 70.000 mk. Tien kunnostamiseen meni n. 8000 mk. Talkootöihin on kulunut satoja tunteja.

Salotupia muuallakin

Joutsenossa oli salotupia monella kylällä. Ne eivät kuitenkaan olleet aina pitkien ja kapeitten tilojen perukoilla kuten korvenkyläläisillä, vaan joskus erillisillä salopalstoilla. Läheskään kaikilla ei ollut rakennettu salotupia, etenkin jos ne eivät olleet kovin kaukana. Salotuvilla ei ollut suinkaan aina kovin romanttista, vaan aika kului kovassa työnteossa.

Anolan kylästä on seuraava muistelma 1930-luvulta:
" Yhdelläkään tilalla ei ole esimerkiksi juurikaan laitumia kotipalstassa, vaan salolle kesäilloin ja -aamuin maitokontti selässä vaeltavat emännät (myöhemmin maitotonkka pyörän tarakalla) muodostavat miltei katkeamattoman puuskuttavan jonon, joka kotiin tultuaan ei jaksa muuta kuin haukkua isäntää ja painua nukkumaan. Jos isäntä sitten lähtee hevosella maitoa hakemaan, niin on työpäivästä kulunut jo hyvä rupeama ennen kuin pellolle selviää."

Esimerkkejä salotupien sijainnista:

Anola Melkomäen salo
Jänhiälä Aholan salo
Soljala Vesikkolan salo
Punakiven tienoot
Karsturanta Vesikkola - Lipiälä
Wärrön Hovi Katralampi
Pätilä Vesikkola lähellä Kuurmanpohjaa
Ylä-Pappila Vesikkolan salo

Kotiseutuneuvos Pertti Vuori