Joutsenolaisen papintyttären tarina.

Elettiin Armon Vuotta 1710. Annikka, nuori papintytär, oli lämmittänyt juhannussaunan. Kohta mentäisiin saunaan ja voitaisiin jotenkin juhlia juhannusta. Annikka oli ajatellut tehdä muiden tyttöjen kanssa juhannustaikoja sitten myöhemmin illalla. Ihan sulhastaikoja ei uskaltanut ajatella, kun ajat olivat niin pelottavat.

Kirkolle voisi huomenna juhannuksena, Joutsenon kihupyhänä mennä, vaikka ei siellä jumalanpalvelusta olisikaan. Se suretti kovasti Annikkaa. Joutsenossa ei ollut pappia, ei kirkkoherraa, ei kappalaista. Annikan isä, Joutsenon kappalainen Benjamin Swahn, oli kuollut Annikan ollessa ihan pieni vielä. Kappalainen Ericus Martini oli antanut Annikan äiteineen jäädä vastarakennettuun Joutsenon kappalaisen pappilaan Karjalaisenkylään. Äiti hoiti papin taloutta ja Annikka oli pikkupiikana. Kirkkoherra Johannes Frisius oli kuitenkin kuollut talvella. Uutta pappia ei oltu saatu. Ryssän kasakat mellastivat, ryöstivät ja polttivat taloja. Oli suuri sota. Kuningas taisteli jossain etelänmailla.

Näitä Annikka ajatteli taitellessaan vastaksia Joutsenjoen äyräällä. Savelanjoeksikin sitä kutsuttiin veden sameuden tähden.

Äkkiä kuului ratsujen kavioiden kopsetta polulta! Annikka ei ehtinyt kunnolla piiloutua ja samassa kasakat olivat kohdalla. Yksi kannusti ratsunsa Annikan viereen ja tempaisi hänet eteensä satulaan. Pari muutakin tyttöä Annikka näki ratsujen selässä. Niin hävisi Annikka Swahn Joutsenosta.

Vanki - rakuuna

Kolme vuotta Annikka oli Pietarin lähellä vankina. Hän sai kyllä olla keittäjän apuna ja toimitella vankilansa ulkopuolellakin pikku asioita. Usein tuli pakokin mieleen, mutta mihin olisi mennyt. Täällä sai sentään ruokaa, vaikkei siinä kehumista ollutkaan.

Vankeuden loppupuolella Annikka joutui viidenkymmenen muun naisvangin kanssa sotilaskoulutukseen. Heidät opetettiin ampumaan ja ratsastamaan. Koulutus oli rankkaa eivätkä kaikki naiset sitä kestäneetkään. Miekka oli raskas naisvoimin huitoa ja ase pitkä, painava ja hankala.

Tammikuussa v. 1713 oli juhlallinen tilaisuus. Viisikymmentä naista oli komennettu rivistöön. Kaikilla oli nyt tsaari Pietarin rakuunan uniformu yllään. Pappi kastoi jokaisen vuorollaan uuteen uskoon. Annikka sai uudeksi nimekseen Ulliana ja hänet nimitettiin rakuunaksi.

Suomeen taistelemaan

Annikka ilostui, kun hän näitten raskaiden vuosien jälkeen sai kuulla, että heidät viedään Suomeen taistelemaan. Jos vaikka mentäisiin Joutsenoon ja voisi paeta!

Ensimmäisen kerran Annikka taisteli kuitenkin Porvoossa, sitten edettiin pohjoiseen ja Pälkäneellä taistellessa hän sai luodin reiteensä.

Sen parannuttua olikin rintama jo Isossakyrössä. Venäläiset olivat koko ajan vahtineet ja pitäneet naisrakuunoita tiukalla. Nyt he laittoivat inkeriläiset, suomalaiset ja ruotsalaiset rakuunat kärkeen taistelemaan.

Rakuunoilla oli ensimmäisen kerran vastassaan suomalainen joukko-osasto. Suomalaiset löivät heidän hyökkäyksensä ensin takaisin, koska he olivat haluttomia taistelemaan. Naiset huusivat kovalla äänellä olevansa suomalaisia ja haluavansa antautua. Aseensakin he heittivät pois. Suomalaiset nujersivat heidät kuitenkin ratsuiltaan maahan, mutta eivät sentään surmanneet, koska he olivat naisia. Taistelun lopussa oli Annikka kahden muun naisen kanssa piiloutunut lumihankeen. Venäläiset löysivät kuitenkin heidät ja hakkasivat perin pohjin.

Ruotsalaisten vanki

Kesällä 1714 Annikan joukko-osasto oli Sulkavalla. Hänen everstinsä kutsui hänet puheilleen ja antoi erikoistehtävän. Kun seudut vilisivät ruotsalaisille myönteisiä asukkaita, tuli Annikan pukeutua naisen asuun ja viedä tärkeä kirje Pieksämäelle.

Annikka riemastui pitkästä aikaa. Ehkä nyt tulisi tilaisuus karata tästä piinasta! Hän veisi kirjeen perille ja häipyisi sen siliän tien. Matkalla Annikka pysähtyi kestikievarissa. Hän oli selkähevosella matkassa. Sen kenkä oli irronnut ja Annikan piti pyytää hevosenkengittäjältä uutta kenkää hevoselleen.

Pahaksi onneksi seppä oli tuttu mies. Hän oli ollut venäläisten vankina ja Annikka oli ollut hänen vartijanaan. Naisen puvusta huolimatta entinen vanki tunsi vartijansa. Seppä pistikin Annikan köysiin. Raskauttavana seikkana oli vielä Annikan kuljettama kirje. Ruotsalaisille siitä toisaalta oli hyötyä.

Annikka oli kaikesta huolimatta hyvillään, kun pääsi suomalaisten joukkoon. Raaheen astihan sai hän vaeltaa suomalaisten mukana ennen kuin häntä kuulusteltiin. Siellä hän kertoi tarinansa.

Ei ole tietoa, miten tsaarin rakuuna Ulliana selvisi eteenpäin elämässä. Tuliko hänestä taas Annikka Swahn? Isoviha kesti vielä monta vuotta. Ehkä Annikan hevostuntemusta käytettiin hyväksi, ehkä tauti tavoitti tai hän kulkeutui peräti Ruotsin puolelle armeijan mukana.

Joutsenossa ei Annikan tarinaa ole kokonaan unohdettu. Olisi paikallaan nimetä jokin katu, aukio tai muu hänen mukaansa. Suomen historiassa hänet usein mainitaan Isonvihan tapausten yhteydessä. Aineksia tarinassa olisi vaikka oopperaksi tai TV-sarjaksi asti.

Benjamin Swahn oli Joutsenon kappalaisena v.1683-1701. Hän oli Joutsenon ensimmäisen kirkkoherran Johannes Herkepaeuksen (Taipalensis) poika ja toisen kirkkoherra Georgius Joutzeniuksen (v.1662-1697) veli. Veljekset olivat 14 vuotta yhtaikaa Joutsenon pappeina.

Kotiseutuneuvos Pertti Vuori