Suosikit

Katseeni

Maalaus henkilöstä turkoosissa paidassa mustaa taustaavasten.

7.3. – 18.5.2025 Lappeenrannan taidemuseo

 

Katseeni-näyttely kokoaa yhteen Lappeenrannan taidemuseon kokoelmien erilaisia omakuvia.

Taiteilija itse on yksi yleisimpiä kuvataideteoksen aiheita, ja taiteilijat ovat tehneet omakuvia renessanssin ajoista lähtien. Yksi käytännön syy omakuvien tekemiseen on se, että teoksen malli on aina saatavilla. Omakuvaa tehdessä taiteilija on myös vapaa tilaajan toiveista tai muista välikäsistä. Taiteilija on itse tilaaja, malli ja tekijä. Omakuvan tarkoitus on usein välittää jonkinlainen minäkokemus. Omakuvaan liittyy usein myös taiteilijan itsetutkiskelu ja sitä kautta suoruus, aitous ja autenttisuus – jopa suoranainen itsetilitys, traagisuus ja raakuus.  Toisinaan omakuva voi kuitenkin olla myös dokumentaarinen ja toteava – esimerkiksi tapaan: Minä olen tässä.  Toisaalta taiteilija voi omakuvassaan ottaa jonkin roolin ja esiintyä jotakin muuna. Taiteilijalle omakuva on myös mahdollisuus leikkiä erilaisilla identiteeteillä.

Katseeni-näyttelyn taiteilijoita Elina Brotherus (s. 1972), Eva Cederström (1909–1995), Joan Fontcuberta (s. 1955), Aarne Karjalainen (1898–1965), Kalle Kuutola (1886–1974), Mikko Laasio (1913–1997), Jouko Lempinen (s. 1956), Einari Levo (1946–1987), Antti Louhisto (1918–1989), Kiba Lumberg (s. 1956), Valma Mitikka (1921–1998), Jyrki Puhakka (s. 1950), Valdemar Pyysiäinen (1902–1978), Yrjö Raaska (1900–1977), Väinö Rautio (1894–1974), Jalmari Ruokokoski (1886–1936), Arvo Summanen (1928–2006), Risto Suomi (s. 1951) ja Paula Tella (s. 1964).

Kuva: Arvo Summanen, Omakuva, 2004, Lappeenrannan museot.