Suosikit

Kimpisen lukio

Sähköinen asiointi ja yhteystiedot

Kimpisen lukiolla vietetään syyslukukauden päättymisen kunniaksi puurojuhlaa perjantaina 22. joulukuuta. Aamun kaksi ensimmäistä oppituntia opiskellaan lukujärjestyksen mukaisesti. Klo 11 opiskelijat kokoontuvat ohjausryhmiensä kotiluokkiin ja klo 11.15 alkaa puurojuhla ruokalassa. Joululomalle opiskelijat pääsevät puurojuhlan päätyttyä.

Kevätlukukausi alkaa maanantaina 8. tammikuuta.

Eksoten opiskeluhuollon palvelut esittelevät laajaa tarjontaansa videolla. Löydät videon tämän linkin takaa.

Opiskelija katsoo kaukoputkella. Toiset tekevät fysiikan tehtäviä taustalla.

 

Tulevaisuus opiskelee meillä 

Kimpisen lukio on laadukas yleislukio Lappeenrannan keskustan ytimessä, aivan vesitornin kupeessa. Kimpisessä opiskelijoiden hyvinvointi on koko kouluyhteisön tavoitteena.

Kimpisen lukion opiskelijat, opettajat ja henkilökunta arvostavat hyviä perinteitä ja innostuvat uusista tuulista. Kimpisessä opiskelija voi haastaa itseään turvallisessa ympäristössä: kaikessa ei tarvitse aina onnistua, mutta kokeilemalla uusia asioita voittaa aina.

Kimpisen lukio dronesta kuvattuna.

 

Hyvällä huomisella on lukionsa

Kimpisen lukiossa opiskelijoiden hyvinvointi on yksi toimintamme kulmakivistä. Me kaikki – lukiolaiset, tutorit, opettajat, koulun henkilökunta ja opiskeluhuollon ammattilaiset – tuemme jokaisen opiskelijamme lukiotaivalta. Uskomme siihen, että hyvinvoiva opiskelija oppii parhaiten.

Oppimisen ja oman polun hahmottamiseksi autamme opiskelijoitamme valitsemaan kursseja, jotka tukevat heidän tulevaisuuden haaveitaan. Kun opiskelijat pääsevät vaikuttamaan oppimiseensa ja kokemaan onnistumisia yhdessä muiden kanssa, he jaksavat tehdä töitä opintojensa eteen ja saavuttavat omat tavoitteensa.

Kimpisen lukion painopistealueet

Lisätietoa lukio-opinnoista

Hyvin tiedetty on puoliksi tiedettä. Lappeenrannan lukioiden Tiedelinja.

Lappeenrannan lukioiden Tiedelinja

Lue lisää
Uniori. Lappeenranta Junior University.

Uniori

Lappeenranta Junior University

Lue lisää

Kimpisen lukio Instagramissa

...
Instagram 10.12.2023
LUUKKU 10: On aika sytyttää toinen kynttilä. 🕯️🕯️ #kimpisenlukio #tuleniinymmärrät #tulevaisuusopiskeleemeillä #joulukalenteri
Kimpisen lukio
...
Instagram 9.12.2023
LUUKKU 9: Wanhojen tanssien harjoitukset ovat alkaneet. ”Ei huono! Siinä oli syttyttävä syke ja napakka naputus”, Jorma Uotinenkin kommentoisi. Vaan, mitä yllätyksiä onkaan luvassa itse juhlapäivänä! #kimpisenlukio #tuleniinymmärrät #tulevaisuusopiskeleemeillä #joulukalenteri #vanhojentanssit
Kimpisen lukio
...
Instagram 8.12.2023
tiedelinjalpr ✨Kimpisen eka ja toka vuoden tiedelinjalaisia osallistui Lauttasaaressa KVL-päivään yhdessä kuuden muun talouspainotteisen lukion kanssa. Päivän kohokohtia oli monta, ja kuulemma jokaisesta esityksestä opittiin oikeasti paljon 🔥! ✨ Risto Siilasmaa (Nokia, F-Secure, jne.), Tony Honkanen (Wolt) ja breaktanssija ja puhumisen ammattilainen Johannes Hattunen kertoivat yleisölle kokemuksistaan yritysmaailmasta ja kansainvälistymisestä, mutta lisäksi lukiolaisyleisö sai ajattelemisen aihetta hyvistä elämänohjeista. ✨ Lämmin kiitos antoisasta tapahtumasta kv.liiketoiminnanlukio ! lappeenrantafi #verkostoituminen #lproppii #tieteilijättietää #aloitaopinnottieteenparissa
Kimpisen lukio
...
Instagram 8.12.2023
LUUKKU 8: Hyvää Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää! Videolla on opiskelijaryhmämme tekemä Sibelius-rap. 🎶🎤 #kimpisenlukio #tuleniinymmärrät #tulevaisuusopiskeleemeillä #joulukalenteri
Kimpisen lukio