Suosikit
Palvelupaikka

Ratsuväkimuseo

Ratsuväkimuseo sijaitsee Lappeenrannan vanhimmassa, vuonna 1772 venäläisen sotaväen vartiotuvaksi valmistuneessa rakennuksessa Linnoituksen eteläpäässä. Vuodesta 1973 lähtien museona toiminut kivirakennus peruskorjattiin vuosina 2018–2019, jolloin rakennuksen historiallisia kerroksia palautettiin näkyviin rakennuksen seinille.

Ratsuväkimuseon Hakkapeliitoista hurmahousuihin – Ratsuväkielämää vuosisatojen ajan -näyttely esittelee suomalaisen ratsuväen vaiheita 1500-luvulta tähän päivään saakka. Tarinallisuus on merkittävässä osassa näyttelyssä. Esillä on ratsuväkeen liittyvää esineistöä sodan ja rauhan ajoilta, unohtamatta ratsumiehen parasta ystävää, hevosta. Ratsuväkimuseo tarjoaa kiinnostavan ja informatiivisen tietopaketin kotimaisen ratsuväen vaiheista. Näyttely kertoo myös, miksi Lappeenranta on ratsuväen kaupunki.

Ratsuväkimuseon yhteydessä palvelee museokauppa. Museokaupasta voi hankkia uniikkeja, museoiden kokoelmien pohjalta teetettyjä tuotteita. Museokauppa palvelee museoiden aukioloaikojen puitteissa.

Käyntitiedot

Kristiinankatu 2
53900 Lappeenranta
Palvelupaikka kartalla
Näytä reitti tänne

Palveluajat

Talvi (3.1.2024-2.6.2024)

keskiviikko–lauantai 11.00-17.00 

Kesä (3.6.2024-18.8.2024)

maanantai–perjantai 10.00-18.00 
lauantai–sunnuntai 11.00-17.00 

Talvi (21.8.2024-28.12.2024)

keskiviikko–lauantai 11.00-17.00 

vappuaatto (Suljettu) (30.4.2024)

vappu (Suljettu) (1.5.2024)

helatorstai (Suljettu) (9.5.2024)

juhannusaatto (Suljettu) (21.6.2024)

juhannuspäivä (Suljettu) (22.6.2024)

itsenäisyyspäivä (Suljettu) (6.12.2024)

joulu (Suljettu) (23.12.2024-26.12.2024)

uudenvuoden aatto (Suljettu) (31.12.2024)

uudenvuodenpäivä (Suljettu) (1.1.2025)

pitkäperjantai (Suljettu) (18.4.2025)

1.pääsiäispäivä (Suljettu) (20.4.2025)

2. pääsiäispäivä (Suljettu) (21.4.2025)

Muut yhteystiedot

Sähköposti

Puhelin

Verkkosivu

Sijainti kartalla