Lappeenrannan pääkirjastossa tiedossa odotettuja vierailuja: Lotta-Sofia Saahko 14.1., arkeologi Hannu Takala 16.1. ja kirjailija Kaisu Tuokko 28.1.
Lappeenrannan kirjastot järjestävät jatkuvasti monipuolisia tapahtumia, joista kenties kirkkaimpina erottuvat erilaiset vierailut ja luennot. Yksittäisten vierailujen lisäksi kirjastot tarjoavat säännöllistä toimintaa esimerkiksi lukupiirien ja keskusteluryhmien muodossa. Kirjastojen hellyttävä ikisuosikki on lukukoirat, joita pääsee tapaamaan tasaisin väliajoin.
Pääkirjaston tammikuun 2025 tapahtumat
Pe 10.1. klo 17 Toimittajavieraana Nina Järvenkylä. Lappeenrannan Seudun Ukrainalaiset ry kutsuu eteläkarjalaisia tilaisuuteen, jossa kuullaan Järvenkylän kokemuksista Ukrainassa vuosilta 2014–2022.
Ti 14.1. klo 17 Lotta-Sofia Saahko – Kirjoja, tarinoita ja yhteislaulua. Seitsemän kirjan kirjoittaja ja Lotta ja Pappa -videoista tuttu tarinankertoja kertoo tapahtumassa kirjojensa synnystä ja niiden teemoista. Hänen teoksensa käsittelevät muun muassa karjalaisuutta, ulkosuomalaisuutta ja lapsuutta kulttuurien välissä. Tilaisuus alkaa yhteislaululla, jossa yleisö pääsee mukaan laulamaan Lotan johdolla. Tarjolla on mielenkiintoisia tarinoita ja yhdessä tekemisen iloa.
To 16.1. klo 14 ja 16.30 kokoustila Ullassa Lukupiiri. Ensimmäisen ryhmän kirjana on Sadie Jones: Kotiinpaluu ja myöhemmällä ryhmällä Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta. Seuraavat lukupiirit samoihin kellonaikoihin 13.2., 13.3., 10.4. ja 8.5.
To 16.1. klo 17 Arkeologi Hannu Takalan vierailu. Lahtelainen arkeologi on tutkinut pitkään sisällissotaa sekä Etelä-Karjalan ja Karjalankannaksen esihistoriaa. Takalan uutuuskirja käsittelee sisällissodan syttymiseen johtaneita syitä ja tapahtumia erityisesti Kannaksella. Sotatoimet Kannaksella alkoivat viikkoa aikaisemmin kuin muualla Suomessa, mutta alkuvaiheen tapahtumat Viipurissa, Käkisalmen ympäristössä sekä Luumäelläkin ovat usein jääneet Pohjanmaan ja Helsingin tapahtumien varjoon.
Takala kertoo Lappeenrannan kirjastolla järjestettävässä esitelmätilaisuudessa, mitä Kannaksella tapahtui vuodenvaihteessa 1917–1918 ja miksi sotatoimet siellä alkoivat aiemmin kuin muualla. Myös sodan uhrimäärät saavat tarkennusta. Tilaisuudessa kerrotaan myös lyhyesti uusimmista tutkimustuloksista Taipalsaaren Kutilanlahden arkeologisista kaivauksista, joita Takala johti syksyllä 2024.
Ti 21.1. klo 11–13 Espanjan kielen keskusteluryhmä. Seuraavat kokoontumiset 4.2., 18.2., 4.3. 18.3., 1.4. ja 15.4.
Ti 21.1. klo 17–19 Ruotsinkielinen lukupiiri. Tällä kerralla vapaavalintainen kirja. Seuraavat kokoontumiset 18.2., 18.3., 15.4., 13.5.
Ti 21.1. klo 17.30–18.30 Olli-salissa Kennelliiton kouluttamat lukukoirat. Lukuajan voit varata etukäteen tai tulla paikan päälle odottelemaan lukuvuoroa. Vuoro kestää 15 minuuttia. Lukukoira sopii lukemista opettelevalle lapselle tai suomen kieltä harjoittelevalle aikuisellekin. Lukukoirien ajanvaraus: https://lukukoiratlpr.wixsite.com/website. Tervetuloa myös kysymään lisää ja juttelemaan lukukoiratoiminnasta! Lukukoirat pääkirjastolla seuraavaksi 11.2., 11.3. ja 15.4.
To 23.1. klo 10.30–11 Satu hiljaisuudesta. Hiljaisuutta voi löytää olemalla hiljaa, ja talvella metsässä voi jopa kuulla lumihiutaleidenkin putoamisen. Tule katsomaan Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien varhaiskasvatuksen Hupsista-näytelmäryhmän esittämää hiljaisuudesta kertovaa satunäytelmää pääkirjastolle.
To 23.1. klo 17 Olli-salissa Yhteislaulut. Viritä äänijänteesi iloiseen tunnelmaan ja liity kirjaston kevätkauden yhteislauluihin! Luvassa on hauskaa yhdessäoloa, tuttuja sävelmiä ja tarinoita laulujen takaa. Yhteislauluissa laulutaitoa ei tarvita – riittää, että nautit laulamisesta. Ota mukaan hyvä mieli ja tule mukaan nostattamaan nuottia yhdessä muiden kanssa! Yhteislauluja laulattavat valloittavat kaveruksemme Antti Taipale (piano, kitara) sekä Kimmo Hyvärinen (huuliharppu). Seuraavat yhteislaulut 27.2., 10.4. ja 22.5.
Ti 28.1. klo 17 Kirjailijavieraana Kaisu Tuokko. Tervetuloa Lappeenrannan kirjastoon kuuntelemaan kirjailija Kaisu Tuokon inspiroivaa vierailua! Eevi Manner -dekkarisarjan luojana tunnettu Tuokko tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden sukeltaa syvemmälle kirjoittamisen maailmaan ja kuulla, miten hänen suosittu kirjasarjansa sai alkunsa. Kaisu kertoo myös tarkemmin sarjan tunnetuista teoksista, Kosto ja Yksin, jotka ovat saaneet laajaa kiitosta lukijoilta ja kriitikoilta. Molemmat kirjat ovat myynnissä tapahtuman aikana, joten tämä on loistava tilaisuus hankkia omat kappaleet ja saada niihin kirjailijan omistuskirjoitus.
To 30.1. klo 17 Olli-salissa Yleisöluento: Carpe caudam – tartu häntään! Taiteen kiertotaloutta. Ideri on lappeenrantalaisen kuvittaja Heli Pukin taidepuoti Tasihinin talossa. Rohkea ammatinvaihto sisustussuunnittelijasta kuvittajaksi vei löytöretkelle luovuuteen. Tervetuloa kuuntelemaan Heli Pukin tarinoita taiteen synnystä alkaneen vuoden voimaksi! Lue lisää EKKOn luennoista: https://ekko.fi/opetus/luennot-ja-tapahtumat/.
Lauantaisin klo 13 Satuvartti. Tarinoita lukevat kirjaston työntekijät. Tuokioon ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa. Tarinoita luetaan suomeksi. Tuokion kesto noin 15 minuuttia. Ei ennakkoilmoittautumista. Satuvartit jatkuvat toukokuun loppuun asti.
Lauantaisin klo 11–12 Ulla-salissa Ukrainankielinen kerho kouluikäisille. Lappeenrannan Seudun Ukrainalaiset ry kutsuu ukrainaa osaavia 8–14-vuotiaita lapsia ja nuoria ukrainankieliseen kerhoon, joka kokoontuu ylläpitämään ukrainan kieltä keskustelemalla, lukemalla ja pelaamalla hauskoja pelejä. Kerhon ohjaajana toimii Liudmyla Pliushch, ukrainan kielen opettaja.
Keskiviikkoisin klo 15.30–19 Lappeenrannan shakkikerhon järjestämät kaikille avoimet shakki-illat.
Lue lisää Lappeenrannan kaupunginkirjastosta ja kirjaston tapahtumista: www.lappeenranta.fi/kirjasto
Kirjaston tapahtumia voi selata Etelä-Karjalan tapahtumakalenterissa esimerkiksi hakusanalla lprkirjasto: tapahtumat.ekarjala.fi