Lappeenrannan kaupunki hakee kumppaneita harrastusavustusten jakamisen – kartoituskysely on avoinna 21.1.2025 saakka
Lappeenrannan kaupunki hakee lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestäviä rekisteröityneitä järjestöjä, seuroja, yhdistyksiä, säätiöitä ja taiteen perusopetusta järjestäviä yksiköitä mukaan jakamaan avustusta vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen.
Aiempina vuosina Lappeenranta on osoittanut vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan avustuksia harrastustenjärjestäjien kautta jaettavaksi 50 000 euroa. Vuoden 2025 käyttösuunnitelmaa ei ole vielä hyväksytty, mutta vuodelle 2025 ei ole tällä hetkellä tiedossa muutosta tuen määrään. Lisäksi summaan lisätään mahdollisesti vuodelta 2024 laskuttamatta jäävät harrastusavustukset.
Ensimmäisessä vaiheessa tammi-helmikuun vaihteessa kaupunki osoittaa yhteistyökumppaneille eteenpäin jaettavaksi hieman yli puolet jaettavana olevasta kokonaissummasta. Nämä tuet tulee jakaa kevätlukukauden aikana tukea tarvitseville ja laskuttaa kaupungilta 30.6.2025 mennessä. Toisessa vaiheessa myönnetään loppuosa koko avustusmäärärahasta sekä ensimmäisessä vaiheessa laskuttamatta jääneet avustukset.
Kaupunki kartoittaa vähävaraisten lasten ja nuorten avustusten jakamisyhteistyöstä kiinnostuneita harrastustenjärjestäjiä kyselyllä, joka on auki 21.1.2025 asti. Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä.
Lisätietoja:
Kimmo Hölkki, nuorisotoimenjohtaja
puh. 0400 154 596, kimmo.holkki@lappeenranta.fi