Lappeenrannassa uusi vuosi 2025 otetaan vastaan toppahousudiscoilla ja kahdella ilotulituksella
Lappeenrannan kaupunki järjestää perinteiset uudenvuoden juhlallisuudet satamatorilla uudenvuoden aattona 31.12.2024 kahdessa osassa. Kello 19 alkaa koko perheen tapahtuma ja klo 23 toinen uudenvuoden juhla. Kumpikin tilaisuus huipentuu ilotulitukseen.
Lappeenrannan kaupungin tapahtuma-assistentti Emmi Littunen iloitsee jo kolmatta kertaa järjestettävästä uudenvuoden toppahousudiskosta.
– Satamatorin lumisella tanssilattialla kaupunkilaisia tanssittaa koko illan ajan live-DJ ja juhlavat tanssivalot ja -äänet toteuttavat paikallinen Talasmo Oy.
– Uuden vuoden juhlat huipentuvat tietysti ilotulitukseen, joita on luvassa kaksi kappaletta; Ensimmäinen perheille suunnattu on klo 20 ja toinen vuoden vaihtuessa klo 24.
Kaupungin uuden vuoden tervehdyksen lausuu tänä vuonna nuorisovaltuuston jäsenet Nelli Aitala ja Arttu Ylämäki klo 19.55.
Juhlailotulitukset tuottaa Suomen Pyrotekniikka oy. Lappeenrannan kaupunki muistuttaa, että tapahtumaan ei saa tuoda omia ilotulitteita, eikä niitä saa ampua kaupungin keskusta-alueella ollenkaan tapahtuma-aikana.
– Omia ilotulitteita ei saa käyttää Lappeenrannan keskusta-alueella, Linnoituksessa eikä Kaupunginlahden alueella ollenkaan klo 18 ja 1.1.2025 klo 2.00 välisenä aikana. Näin minimoimme sen, että tapahtuma-alueelle tulisi väärin suunnattuja ilotulitteita, Littunen painottaa.
Uuden vuoden ohjelma satamatorilla
Klo 19 Toppahousudisco
Klo 19.55 Kaupungin tervehdys, nuorisovaltuuston jäsenet Nelli Aitala ja Arttu Ylämäki
Klo 20 Ilotulitus
Klo 23 Toppahousudisco
Klo 24 Ilotulitus
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Muutokset ovat mahdollisia.
Lisätiedot
Tapahtuma-assistentti Emmi Littunen
Puh. 040 5405475, emmi.littunen@lappeenranta.fi