Suosikit

Hämmäauteensuon esteettömyys ja sen tekijät saivat vuoden 2024 esteettömyyskunniamaininnan

JULKAISTU 19.12.2024, 15.05

Viisi henkilöä seisoo rivissä vieretysten ja edessä on henkilö pyörätuolissa.

Lappeenrannan kaupungin vammaisneuvosto palkitsee vuosittain kaupungin ja sen asukkaiden esteettömyyttä edistäneen tahon. Tänä vuonna vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmä esitti työparia Lappeenrannan kaupungin metsätalouspäällikkö Janne-Perttu Rantosta sekä metsäasiantuntija Reetta Valkosta vuoden 2024 esteettömyyskunniamaininnan saajiksi.

Palkinnon myöntämisen perusteissa vammaisneuvosto ja sen esteettömyystyöryhmä arvostaa kuinka metsätalouspäällikkö ja metsäasiantuntija ovat merkittävästi edistäneet vammaisten ja eri tavoin toimintarajoitteisten pääsyä metsään.

Metsän merkitys

Metsä on meille paitsi ikiaikainen ympäristö ja tärkeä osa kansallismaisemaamme, myös tutkitusti terveyttä ja hyvinvointia monin tavoin lisäävä tekijä. Tiedetään, että jo muutamissa sekunnin sadasosissa tapahtuu tiedostamattomia tunnereaktioita, viidessä minuutissa verenpaine, syke ja stressihormonien taso laskevat ja 20 minuutissa mieliala kohenee. Lisäksi myönteiset tunteet lisääntyvät ja tehtävistä suoriutuminen sekä tarkkaavaisuus paranevat. Käymällä luonnossa säännöllisesti saadaan vaikutusten kestoa pidennettyä. Merkittävä määrä näistä vaikutuksista tapahtuu tahdostamme riippumatta. https://www.takuusaatio.fi/julkaisu/metsien-merkitys/

– Jokaisella on oltava yhdenvertainen mahdollisuus liikkua luonnossa, toteaa Jyry Loukiainen vammaisneuvoston esteettömyysyöryhmän puheenjohtaja.

– Kuitenkin meille vammaisille ja eri tavoin toimintarajoitteisille se ei ole itsestäänselvyys, jatkaa Loukiainen.

– Esteettömyystyöryhmä teki jo vuonna 2019 kuntalaisaloitteen Hämmäauteensuolle rakennettavasta esteettömästä kulkureitistä. Viisi vuotta odotimme ja nyt se toteutui metsätalouspäällikkö Janne-Perttu Rantosen ja metsäasiantuntija Reetta Valkosen toimesta, Loukiainen kertoo tyytyväisenä.

– Kunniakirjaan merkittiin seuraavat perustelut palkitsemiselle; " Lappeenrannan kaupungin metsät -vastuualue on osoittanut suurta tahtotilaa edistää ja toteuttaa esteettömyyttä Lappeenrannan metsissä. Metsä kuuluu meille kaikille, vammaiselle ja toimintarajoitteiselle, ikääntyneelle, jonka askel ei enää nouse ketterästi, sekä perheelle lastenrattaineen. Hämmäauteesuon esteetön kulkureitti mahdollistaa saavutettavan, lähestulkoon esteettömän pääsyn luontoon, suon äärelle ja laavulle kokemaan metsän voimaannuttavaa vaikutusta. Kiitos, että toteutitte aloitteemme ja näitte sen arvokkaaksi asiaksi tehdä, meille kaikille.", kertoo Jaana Kauppinen, vammaisneuvoston puheenjohtaja.

Vammaisneuvoston tämän valtuustokauden teema on "Täällähä myökin asutaa!".

– Me vammaiset ja eri tavoin toimintarajoitteiset olemme osa tätä lappeenrantalaista yhteisöä ja onkin hienoa huomata, miten meitä otetaan jo huomioon niin palveluissa kuin asenteissa, toteavat vammaisneuvoston ja sen esteettömyystyöryhmän jäsenet.

Esteettömyyskunniamaininta myönnettiin nyt 16. kerran

– Lappeenrannan kaupungin vammaisneuvosto on jo vuodesta 2007 alkaen jakanut esteettömyyskunniamainintaa. Tänä vuonna vammaisneuvoston myöntämä esteettömyyskunniamaininta on vuorossaan 16. Vuosina 2015 ja 2019 tunnustusta ei jaettu, kertoo Jaana Kauppinen, vammaisneuvoston puheenjohtaja.

Vuoden 2024 esteettömyyskunniamaininta luovutettiin torstaina 19.12.2024 Lappeenrannan kaupungintalolla pidetyssä tilaisuudessa.

Lappeenrannan kaupungin vammaisneuvoston aikaisempina vuosina jakamat esteettömyyskunniamaininnat:

  • 2007 Dressman Ab Oy
  • 2008 Yliopiston Apteekki
  • 2009 K-Supermarket Pirana
  • 2010 Jorma Tyrmi
  • 2011 Camilla-laivan henkilökunta
  • 2012 Nuijamaan kirkko
  • 2013 Lauritsalan uimahalli
  • 2014 kaupungininsinööri Pasi Leimi
  • 2015 Ei jaettu
  • 2016 Neurologisten vammaisjärjestöjen verkosto
  • 2017 Tilausliikenne Hänninen Oy
  • 2018 Hannu Tolonen, Lappeenrannan kaupunginpuutarhuri
  • 2019 Ei jaettu
  • 2020 Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimi
  • 2021 K-kauppias Harri Mattinen
  • 2022 Lappeenrannan kaupungin museot
  • 2023 Joutsenon S-market

Kuvateksti:

Vuoden 2024 esteettömyyskunniamaininta luovutettu metsätalouspäällikkö Janne-Perttu Rantoselle ja metsäasiantuntija Reetta Valkoselle. Reetta Valkonen oli lomalla.

Kuvassa eturivi vasemmalta lukien; Maire Antinniemi, esteettömyystyöryhmän jäsen, Jaana Kauppinen, Vammaisneuvoston puheenjohtaja, metsätalouspäällikkö Janne-Perttu Rantonen, Pia Pulliainen, osallisuuskoordinaattori, Pekka Tikka, esteettömyystyöryhmän jäsen ja edessä Jyry Loukiainen, esteettömyystyöryhmän puheenjohtaja.

Lisätietoja:

Pia Pulliainen, osallisuuskoordinaattori, vammaisneuvoston ja esteettömyystyöryhmän sihteeri, Lappeenrannan kaupunki
Puh. 040 5494 740, pia.pulliainen@lappeenranta.fi

Hämmäauteensuo, https://www.visitlappeenranta.fi/fi/Teemat-ja-tarinat/Retkeilijan-Lappeenranta/Hammaauteensuo