

LappeenrantaKestävän huomisen koti

Nettilähetys näkyy suorana kokouksen ajan ja tallenteena kaksi viikkoa.
Hakuaika päättyy 30.11.2025. Päätökset tehdään joulukuun aikana.

Vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja koskeva kysely on avoinna 12.10.2025 saakka.

Jätä tarjouksesi sunnuntaihin 12.10. mennessä verkkolomakkeen kautta.

Valtakadun etelän puoleiset kaistat suljetaan liikennekaupungin kohdalla ja joukkoliikenne sekä muu liikenne siirtyvät Valtakadun pohjoisen puolen kaistoille.

Leikkipaikkojen kunnostuksien yhteydessä uusitaan leikkivälineitä, kalusteita ja turva-alustoja sekä parannetaan valaistusta. Rakentamisen ajaksi leikkipaikat suljetaan.
Sammonlahden kirjaston oli määrä avautua vastavalmistuneessa Sammontalossa maanantaina 29.9.2025, mutta kalustetoimitusten viivästymisen takia uusi avaamispäivä on tiistai 7.10.
Lappeenrannan tapahtumakalenteri

Tapahtumakalenterista löydät alueella menossa olevat ja tulevat tapahtumat musiikista elokuviin ja markkinoista urheiluun.