Tirillä
Tirilä metsänhoitosuunnitelman alkukysely
Lappeenrannan kaupunki kerää kyselyn avulla asukkaiden toiveita ja näkemyksiä Tirilän metsänhoitosuunnitelmaa varten. Suunnitelman tekeminen on alkamassa ja asukkaiden mielipiteet ovat tärkeä näkökulma suunnittelussa. Kaikkia toiveita ei aina ole mahdollista toteuttaa esimerkiksi luontoarvoihin, turvallisuuteen, lainsäädäntöön tai muihin metsänhoitoa ohjaaviin tekijöihin liittyvien reunaehtojen vuoksi. Alueen tiheän puuston harventaminen on mahdollista.
Lisäksi voimme poistaa huonokuntoisiksi havaittuja puita tonttien ja kulkureittien laidoilta. Tavoitteena on huomioida asukkaiden toiveita mahdollisuuksien mukaan. Kyselyssä voit merkitä kartalle sinulle tärkeitä paikkoja sekä kertoa toiveista ja mahdollisista huolista, joita metsäalueeseen liittyy. Vastaaminen vie muutaman minuutin.
Kysely on avoinna 9.- 22.11. 2026
Kyselyyn pääset vastaamaan klikkaamalla tästä.
Lisätietoja: metsa@lappeenranta.fi