JunkMadLove
Seija Turunen, yrittäjä, JunkMadLove
Yrittäjä Seija Turunen omistaa Lappeenrannan Linnoituksessa sijaitsevan kierrätyskauppa JunkMadLoven. Turunen aloitti oman kivijalkamyymälän ylläpidon 1.3.2025. Kaupan valikoimasta löytyy monenlaisia ihastuttavia yksityiskohtia sisustukseen sekä pieniä, sujuvasti koteihin sopivia esineitä. Lisäksi tarjolla on isompia kalusteita kotiin, kuten kaappeja, tuoleja ja pöytiä. JunkMadLoven periaatteena on, ettei myynnissä ole lainkaan täysin uusia tuotteita. Sen sijaan yrittäjä myy uniikkeja, kierrätettyjä sekä uudelleen tuunattuja tuotteita, joiden kierrätysaste on erittäin korkea – osa esineistä on jopa 100 % kierrätettyjä.
- Tämä on sellainen sekatavarakauppa, josta puuttuu vain vaatteet ja ruoka, naurahtaa Turunen.
Rakkaudesta lajiin
Idea oman yrityksen perustamisesta alkoi muodostua yrittäjälle pikkuhiljaa palkkatyön ohella. Kierrättäminen ja vanhat esineet ovat aina olleet Turuselle tärkeitä, joten omasta rakkaasta harrastuksesta oli luontevaa siirtyä lopulta yrittäjäksi.
- Ennen tehtiin kauniita ja kestäviä esineitä, jotka kestivät aikaa ja käyttöä, Nykyään maailmassa on kuitenkin niin paljon tavaraa, ja sitä tuotetaan jatkuvasti lisää. Siksi olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea meillä jo on — tarvitseeko aina lähteä ensimmäisenä ostamaan jotain uutta? Haluan, että nämä vanhat esineet saavat jatkaa elinkaartaan ja elää uudelleen, joten tuunaan ja haluan antaa niille uuden elämän. Turunen kertoo.
Turusella ei ollut aiempaa kokemusta yrittäjyydestä eikä myöskään yrittäjiä lähipiirissään, joten yrityksen perustaminen oli hänelle rohkea hyppy tuntemattomaan. Rakkaus kierrättämiseen ja vahva halu levittää tietoisuutta kierrätyksen tärkeydestä motivoivat häntä opiskelemaan yrittäjyyttä ja osallistumaan muun muassa yrittäjyyskoulutuksiin.
- Kävin silloisen TE-toimiston tarjoamissa yrittäjyyskoulutuksissa, joiden kautta sain itselleni lisätietoa perusasioista yrittäjyydessä sekä käsitteistöä tutummaksi itselleni. Niiden lisäksi olin myös yhteydessä Lappeenrannan kaupungin yrityspalveluihin, joiden kanssa katsottiin yhdessä muun muassa tuloslaskelmia ja sain apua etenemiseen yrityksen perustamisasioissa.
- Mielestäni on hyvä ottaa kaikki hyöty irti maksuttomista palveluista, kun niitä on meille tarjolla. Olen hyödyntänyt yrityspalveluiden kautta muun muassa heidän asiantuntijaverkostoaan, jonka kautta sain maksuttoman konsultaation mainostoimiston sekä lakiasiantoimiston kanssa.
JunkMadLove liittyi maaliskuussa 2025 Greenreality-kumppaniksi, mikä vahvistaa yrittäjän tavoitteita viedä kierrätysideologiaa eteenpäin ja inspiroida muitakin kierrättämään.
JunkMadLove, aivan hulluna romuun
Palkitsevinta yrityksen perustamisessa Turusen mielestä on ollut erilaiset tapaamiset asiakkaiden kanssa. Kristiinan työtuvan historiallinen miljöö Katariinan torilla antaa kaupalle ainutlaatuisen tunnelman, joka kutsuu niin turisteja kuin paikallisiakin astumaan sisään ja tutustumaan kierrätyksen kiehtovaan maailmaan. Linnoituksen alue, jolla kauppa sijaitsee, on myös yleisesti kiinnostava kohde matkailijoille, ja koska kaikkiin historiallisiin rakennuksiin Linnoituksessa ei ole mahdollista päästä sisälle, Turusen myymälän autenttiset tilat herättävät erityistä kiinnostusta ja ihastusta vierailijoiden keskuudessa.
- Monet ovat tulleet erityisesti ihastelemaan kaupan tiloja ja täällä sijaitsevaa komeaa pönttöuunia – tämä talohan on rakennettu 1890-luvulla, joten jokainen nurkka täällä suorastaan huokuu kiehtovaa historiaa, Turunen kertoo.
Asiakkaita kohdatessa hän antaa myös mielellään vinkkejä siitä, miten asiakkaiden omien tavaroiden elinkaarta voi pidentää sekä miten kaupassa olevia tavaroita voi hyödyntää erilaisiin yllättäviinkiin käyttötarkoituksiin. Asiakkaalla voi olla esimerkiski jokin pulma, jolloin yrittäjä auttaa mielellään löytämään asiakkaan omien tavaroiden seasta uuden ratkaisun. Turusesta on ollut ilo nähdä asiakkaiden lähtevän kaupasta hyvillä mielin, kun he ovat saaneet jonkin uuden idean kotiin vietäväksi kaupassa käydessään.
Tuetaan toinen toisiamme, verkostossa on voimaa
Turunen kertoo, että yksi haastavimpia asioita yrityksen perustamisvaiheessa oli yllättäen yrityksen nimen keksiminen. Nimen keksimisessä kesti aikaa, ja erilaisten vaihtoehtojen vertailua, mutta kun nimen keksi se tuntui todellakin aivan omalta.
- Olenhan minä "hulluna romuun" niinkuin yritykseni nimi vihjaa, naurahtaa Turunen.
Turunen kannustaa uusia yrittäjiä pohtimaan huolella, mikä yritysmuoto sopii parhaiten omiin tarpeisiin, ja suosittelee keskustelemaan vaihtoehdoista asiantuntijoiden kanssa ennen päätöksen tekemistä. Hän painottaa myös yrittäjyyskursseille osallistumisen hyötyjä, sillä niissä oppii yrittäjyyden perusasioita ja saa varmuutta yrityksen perustamiseen. Turusen mukaan apua kannattaa rohkeasti pyytää sekä kouluttaa itseään, jotta yrittäjyyteen ei lähde valmistautumattomana.
Verkostoitumista hän pitää erittäin tärkeänä ja kannustaa ottamaan siitä kaiken irti. Hyvä esimerkki tästä on yhdessä muiden paikallisten kirpputori- ja vintagekauppiaiden kanssa kesäkuussa järjestetty pop up -tapahtuma Halkosaari VintageKirpputori, joka osoittautui suureksi menestykseksi ja sai siellä käyneiltä asiakkailta paljon kiitosta. Turusen mukaan yhteistyö muiden yrittäjien kanssa tukee kaikkia osapuolia ja vahvistaa verkoston toimintaa.
- Aina ei tarvita suuria niin sanottuja maailmaa mullistavia tapahtumia – pienemmätkin pop up -tilaisuudet voivat tarjota merkittäviä tuloksia ja uusia yhteistyömahdollisuuksia. Plussana tietenkin vielä kaikille hyvää mieltä! Turunen toteaa.
Tutustu JunkMadLoven sosiaalisen median kanaviin
https://www.instagram.com/junkmadlove/
Kuvat: Essi Nikku, Teksti: Essi Nikku