Painotukset ja opintolinjat
Kestävyyskasvatus
Kohtuullisuus, vastuullisuus ja ihmistenvälisyys
Kestävyyskasvatuksen tärkeänä tavoitteena on oppilaan kestävyysosaamisen ja toimijuuden vahvistaminen. Kestävyysosaaminen antaa oppijalle mahdollisuuden ikä- ja kehitystasoon sopivalla tavalla ilmentää kestävyysarvoja ja hallita monitahoisia järjestelmiä, jotta oppilas voi toteuttaa tai edellyttää aikuisilta toimia, joilla palautetaan ekosysteemien hyvinvointi ja ylläpidetään sitä sekä edistetään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Samalla oppilaalle tarjotaan mahdollisuus luoda toiveikasta kuvaa kestävästä tulevaisuudesta.
Kestävyyskasvatuksen avulla oppilaita ohjataan kehittämään kestävyystietoja, -taitoja ja -asenteita, jotka auttavat ajattelemaan, suunnittelemaan ja toimimaan kestävästi, jotta voimme elää tulevaisuudessa sopusoinnussa ympäristön kanssa. Kestävyyskasvatuksen kannalta kaikki oppimiskokemukset ovat tärkeitä kestävyysosaamisen vahvistajia olivatpa ne saatu muodollisissa, epämuodollisissa tai arkioppimisen tilanteissa. Kestävyyskasvatus kuuluu kaikkien oppiaineiden opetukseen sekä koulun toimintakulttuuriin yksilö- ja yhteisötasolla.
Tiedekasvatus
Monipuolinen oppiminen, sinnikkyys ja uteliaisuus
Tiedekasvatus Sammonlahden koulussa on suunnitelmallista toimintaa, jonka tehtävänä on vahvistaa oppilaiden tiedeosaamista. Tiedekasvatuksen tarkoituksena on herättää kiinnostusta tieteeseen ja tarjota oppimisen iloa. Tiedekasvatus perustuu tutkittuun tieteelliseen tietoon ja sen toimintatapoja kehitetään tieteellisen tutkimuksen pohjalta.
Tiedeosaaminen Sammonlahden koulussa tarkoittaa tutkitun tiedon käsittelemisen, luotettavan tiedon hankkimisen, kriittisen ajattelun ja oppimisen perustaitoja. Tiedeosaamiseen kuuluu myös ymmärrys eri tieteenalojen tuloksista, tehtävistä ja merkityksestä.
Tiedekasvatus yhdistää oppilaan arkiympäristöä ja tutkittua tietoa luovasti ja suunnitelmallisesti. Tiedekasvatus Sammonlahden koulussa on tutkimuksiin osallistumista, Uniori-toimintaa, tutkimustaitojen opettelua ja tutustumista eri tieteenaloihin sekä tutkijoiden ja opiskelijoiden työskentelyyn mm. LUT-yliopistossa ja LAB-ammattikorkeakoulussa.
Globaalikasvatus
Arvostus, empatia ja avoin vuorovaikutus
Sammonlahden koulussa globaalikasvatuksen tavoitteena on kerryttää tietoja ja taitoja ja herättää arvoja ja asenteita, joita oppilaat voivat hyödyntää arkielämänsä lisäksi osallistavammassa, oikeudenmukaisemmassa ja rauhallisemmassa maailmassa ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti.
Globaalikasvatuksen tuella oppilaat hankkivat tietoa ja pyrkivät syventämään ymmärrystään paikallisista, kansallisista ja maailmanlaajuisista ongelmista sekä eri maiden ja väestöryhmien keskinäisistä yhteyksistä ja riippuvuudesta. Globaalikasvatuksen avulla oppilaita autetaan kokemaan yhteenkuuluvuutta koko ihmiskunnan kanssa ja jakamaan yhtenäisiin ihmisoikeuksiin perustuvia arvoja ja velvollisuuksia. Tämän lisäksi oppilaita tuetaan kehittämään myötätunnon, yhteenkuuluvuuden sekä erilaisuuden ja moninaisuuden kunnioituksen asenteita monikulttuurisessa Sammonlahden kouluyhteisössä ja kaikissa oppilaan arjen yhteisöissä. Lisäksi globaalikasvatuksen tuella kehitetään oppilaiden motivaatiota ryhtyä tarvittaviin toimiin rauhanomaisemman ja kestävämmän maailman puolesta.
Liikkuva koulu
Sammonlahden koulu toteuttaa valtakunnallista Liikkuva koulu-ohjelmaa. Tavoitteenamme on varmistaa oppilaille aktiivinen ja viihtyisä koulupäivä.
Liikkuva koulu-toiminnassa tärkeää on:
- oppilaiden osallisuus
- oppiminen
- lisää liikettä – vähemmän istumista
Liikkuvassa Sammonlahden koulussa toteutetaan mahdollisimman aktiivista koulupäivää,, tuetaan oppimista toiminnallisilla menetelmillä, liikutaan välitunneilla sekä kuljetaan koulumatkat aktiivisesti ja kestävästi.
Lukeva koulu
Sammonlahden koulu on “Lukeva koulu”.
Kuulumme kansalliseen lukutaitoa ja lukuintoa vahvistavaan yhteistyöverkostoon, jonka toiminnan mukaisesti haluamme:
- Vahvistaa lukevaa kulttuuria koulun arjessa.
- Kehittää lukutaidon tukea eri tiedonalojen yhteistyönä.
- Luoda pysyviä lukemista tukevia rakenteita koulun toimintakulttuuriin.
- Innostaa ja kannustaa kouluja lukutaidon parantamiseen systemaattisesti yhdessä koko kouluyhteisön kanssa.