Yllikkälän datakeskuksen asemakaava
Tavoite
Asemakaavatyön tavoitteena on mahdollistaa vihreän siirtymän teollisuustoimintojen, kuten datakeskusten rakentaminen Yllikkälän sähköaseman lähiympäristöön. Asemakaavan valmistelussa huomioidaan alueen luonto- ja maisema-arvot. Yllikkälän asemakaavan tavoitteena on osaltaan toteuttaa Lappeenrannan kaupungin strategiaa (Lappeenranta Strategia 2037), jossa yksi päätavoitteista on yritysten Lappeenrantaan sijoittamisen edistäminen. Datakeskuksen kaltaisen toiminnan mahdollistaminen tuo kaupunkiin investointeja ja työpaikkoja, mikä vahvistaa kaupungin ja koko maakunnan elinvoimaa.
Sijainti
Yllikkälän datakeskuksen asemakaavan kolmesta osasta koostuvan suunnittelualueen pinta-ala on noin 105 hehtaaria. Suunnittelualue sijaitsee läntisessä Lappeenrannassa ja käsittää maa- ja metsätalousalueita Yllikkälän sähköaseman ympäristössä Kuutostien eteläpuolella, Karjalan radan molemmin puolin. Suunnittelualue sijaitsee lähimmillään noin 9 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta.

Kaavaprosessin vaiheet
Aloitusvaihe
Aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, selvityksiä sekä kerätään lähtötietoja. Lähtötietojen keräämisen ja selvitysten valmistumisen jälkeen laaditaan alustavia kaavaluonnoksia alueelle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) valmistuttua se asetetaan nähtäville (AKL 62 §, 63 §).
Luonnosvaihe
Alueidenkäyttölain 62 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaan asemakaavaluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan valmisteluaineisto pidettiin nähtävillä ennakkokuulemista varten 15.6.–3.8.2026. Kaavaluonnos liiteaineistoineen oli nähtävillä näillä verkkosivuilla ja asiakaspalvelukeskus Winkissä osoitteessa Valtakatu 47 (Lappeenrannan pääkirjasto).
Asemakaavaluonnoksesta pidettiin Ylikkälän osayleiskaavan kanssa yhteinen yleisötilaisuus tiistaina 16.6.2026 Lappeenrannan kaupungintalolla.
Asukastilaisuus 16.6.2026, kaupunkisuunnittelu ja Neoen
Huom.! Listaan luonnosvaiheen asiakirjoista on 30.6.2026 lisätty hulevesiselvitys.
Luonnosvaiheen asiakirjat:
Ehdotusvaihe
Ehdotusvaiheeseen kuuluvat kaupunkikehityslautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyt. Asemakaava käsitellään ensin kaupunkikehityslautakunnassa, joka päättää kaavaehdotuksen esittämisestä kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Tämän jälkeen kaupunginhallitus omassa kokouksessaan päättää kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville 30 päiväksi (MRA 27 §). Nähtäville asettamisesta tiedotetaan lehtikuulutuksella ja kirjeitse ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille.
Yllikkälän datakeskuksen asemakaavan ehdotus on kaupunkikehityslautakunnan 14.10. järjestettävän kokouksen asialistalla.
Asemakaavaehdotus liitteineen on tutustuttavissa alla.
Ehdotusvaiheen asiakirjat:
Hyväksymisvaihe
Kaupunginhallituksen (tarvittaessa) ja kaupunginvaltuuston käsittely (AKL 52 §). Tiedottaminen hyväksymispäätöksestä (AKL 67 §).