Korvenkylän ja Pulpin koulut on lasten ja nuorten lautakunnan päätöksellä hallinnollisesti yhdistetty Joutsenon kouluun 1.8.2026 alkaen. Joutsenon koulun Pulpin toimintayksikkö on 1–6-luokkien yksisarjainen peruskoulu, jossa opiskelee noin 120 oppilasta. Toimintayksikössä annetaan myös perusopetukseen valmistavaa opetusta. Tiloissa toimii myös kirjaston palvelupiste.
Oppilaat tulevat lähialueelta ja kulkevat koulumatkansa ympäristöystävällisesti kävellen tai pyöräillen.
Painotamme opetuksessamme perustaitojen hyvää hallintaa ja laaja-alaisia taitoja.
Koulurakennus on valmistunut vuonna 1949 ja sitä on laajennettu 1950-luvulla sekä laajemmin peruskorjattu 1990-luvulla. Toimintayksikössä on perinteisten luokkatilojen lisäksi ruokala, liikuntasali, tekstiilityön ja teknisen työn luokat.
Urheilukentän, kaukalon sekä monitoimikentän ohella hyödynnämme opetuksessa lähimetsiä ja noin puolen kilometrin päässä olevan Ahvenlammen ulkoilualuetta.
Kuva: Mirja Könönen 17.9.2021