Kaavoitusohjelman artikkeli 2026 - Rakentaminen alkaa kaavasta
Rakentaminen kiinnostaa monia, olipa kyseessä sitten pihasauna, varasto tai puuvaja. Vuosi sitten voimaan tulleesta uudesta rakentamislaista on uutisoitu aktiivisesti ja se on tuonut mukanaan muutoksia, jotka vaikuttavat erityisesti pienrakentamiseen.
Lakimuutos on yksinkertaistanut lupajärjestelmää nostamalla lupaa edellyttävien rakennushankkeiden kynnystä ja yhdistämällä erilaisia lupajärjestelmiä yhdeksi rakentamisluvaksi. Samalla se on lisännyt rakentajan vastuuta ja korostanut kaavan merkitystä entisestään.
Lappeenrannassa, kuten muuallakin, alueella voimassa oleva kaava on edelleen rakentamisen perusta ja sen tunteminen auttaa välttämään yllätyksiä.
Kaava ohjaa rakentamista
Lappeenrannan kaupungin kaavasuunnittelija Matti Kettunen kertoo, että asemakaava on kunnan yksityiskohtainen suunnitelma, joka ohjaa tietyn alueen, kuten korttelin tai tontin, rakentamista ja maankäyttöä. Alueilla, joilla ei ole asemakaavaa, tulee noudattaa voimassa olevaa yleiskaavaa.
– Kaavasta selviää, minne rakennuksia saa sijoittaa ja kuinka paljon tontille saa rakentaa.
Asemakaavaan merkitty rakennusala määrittää alueen, jolle rakennukset tulee sijoittaa. Kaavasta selviää myös tonttia koskeva rakennusoikeus, joka ilmaisee kuinka paljon sinne saa rakentaa.
– Rakentaminen rakennusalan ulkopuolelle vaatii poikkeamisluvan kaupunkisuunnittelusta. Vaikka kyseessä olisi pieni rakennus, kuten varasto tai puuvaja, tulee sen sijoittua tontille kaavan mukaisesti.
- Asemakaava-alueen ulkopuolisilla ranta-alueilla tulee noudattaa yleiskaavan määräyksiä, Kettunen sanoo.
Rakennusoikeuden täyttyminenkään tai rakennuksen ulottuminen rakennusalan ulkopuolelle eivät välttämättä ole esteitä rakentamiselle, vaan asia ratkaistaan lupakäsittelyllä.
– Rakennusvalvonnan ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijat auttavat rakentajaa hakemaan oikeaa lupaa, Kettunen kertoo.
Asema- ja yleiskaavojen tiedot voi tarkistaa helposti kaupungin verkkosivuilta löytyvästä karttapalvelusta.
– Lappeenrannan karttapalvelun kautta voi tarkistaa oman asuinalueen kaavan ja siihen liittyvät määräykset. Palvelusta löytyvät myös sanalliset selitykset ja ohjeet, jotka auttavat ymmärtämään kaavamerkintöjä, Kettunen opastaa.
Lupa-asiat – mitä pitää tietää?
Uudistuneen rakentamislain tavoitteena on ollut helpottaa rakentamista. Aiheesta tehdyssä uutisoinnissa onkin käytetty usein esimerkkinä pihasaunaa.
– Asemakaava-alueella pihasaunan tai muun talousrakennuksen voi rakentaa ilman erillistä lupaa, jos se on pinta-alaltaan alle 30 m² ja tontilla on rakennusoikeutta jäljellä. Sauna tulee sijoittaa kokonaan rakennusalan sisään ja etäisyyksien tulee täyttää palomääräykset, Matti Kettunen neuvoo.
Hän kertoo, että ennen rakentamisen aloittamista on aina hyvä olla yhteydessä Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonnan tai
kaupunkisuunnittelun henkilökuntaan, jotka auttavat rakentajaa kysymyksissä.
– Kannattaa aina kysyä neuvoa asiantuntijalta, sillä kaavamerkintöjen lukeminen vaatii ammattilaiseltakin perehtymistä. Kaavassa voi olla mukana erilaisia rakennuksen ulkonäköön liittyviä ohjeistuksia ja määräyksiä.
Lisäksi rakentamiseen voi liittyä myös lupakynnyksen ylittymiseen liittyviä seikkoja, jotka voivat tuntua yllättäviltäkin.
– Esimerkiksi jos pihasaunan yhteydessä olevaan oleskelutilaan sijoittaa kiinteän keittolevyn, niin se tekeekin saunasta asuinrakennuksen tai vapaa-ajan asunnon, jolloin rakennus vaatii uuden lain puitteissakin rakentamisluvan, Kettunen avaa.
Rakentamiseen liittyvistä ideoista kannattaa vaihtaa ajatuksia naapurinkin kanssa vaikkapa ohimennen kohdattaessa.
– Hyvä tapa edistää mahdollisimman sujuvaa lupakäsittelyä on keskustella suunnitelmista naapureiden kanssa jo ennen hakemuksen jättämistä, Kettunen hymyilee.
Rakentamisen vastuu on aina rakentajalla tai päätoteuttajalla. Kettusen mukaan onkin tärkeää perehtyä lakiin, kaavoihin ja kunnan rakennusjärjestykseen sekä esimerkiksi palomääräyksiin huolella ja varmistaa, että kaikki tarvittavat luvat ovat kunnossa ennen rakentamisen aloittamista.
– Luvan puuttuminen voi tulla vastaan esimerkiksi asuntoa myydessä tai vakuutusasioissa. Siksi lupa-asiat kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin lapio osuu maahan.
Kaupungin asiantuntijat auttavat sinua rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä
Lappeenrannan kaupungilla rakentamiseen liittyviä lupia käsittelevät rakennusvalvonta ja kaupunkisuunnittelu. Kumpaankin voi olla yhteydessä, ja yhteydenoton jälkeen asiakas ohjataan oikealle yhteyshenkilölle. Näin varmistetaan se, että asuminen on turvallista ja rakentaminen etenee sujuvasti ja sääntöjen mukaisesti.
Lisätietoa:
Lappeenrannan karttapalvelu kartta.lappeenranta.fi
Lappeenrannan rakennusvalvonta lappeenranta.fi/fi/asuminen-ja-rakentaminen/rakennusvalvonta
Lappeenrannan kaupunkisuunnittelu lappeenranta.fi/kaavoitus