Suosikit

Tiurun sairaala-alue

Tavoite

Asemakaavamuutoksen ensisijaisena tavoitteena on poistaa entisen sairaalarakennuksen suojelumerkintä. Samalla mahdollistetaan
tontin kehittäminen monipuolisena palvelu-, työpaikka- ja asuinalueena.

Sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Rauhan kaupunginosan Tiuruniemessä. Alue sisältää Tiurun entisen sairaalan päärakennuksen ja sitä ympäröivän tontin.

Placeholder

Kaavaprosessin vaiheet

1

Aloitusvaihe

Aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, selvityksiä sekä kerätään lähtötietoja. Lähtötietojen keräämisen ja selvitysten valmistumisen jälkeen laaditaan alustavia kaavaluonnoksia.

Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on vuonna 2016 tehnyt maanomistaja Kiinteistö Oy Seniori-Saimaa. 

Työ on käynnistynyt maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) aikana, jonka mukaisesti aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty 28.3.2017. Uusi rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025. Samassa yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslaista kumottiin rakentamisen säädökset ja jäljelle jäävän lain nimi muuttui alueidenkäyttölaiksi (AKL). Kaavaa viedään eteen päin alueidenkäyttölain mukaisesti.

Alueen asukkailla, maanomistajilla ja muilla osallisilla on kaavoituksen aloitusvaiheessa mahdollisuus osallistua kaavaprosessiin kommentoimalla kaavasta laadittua osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS), joka tulee nähtäville näille sivuille. Kaavoittajiin voi olla myös suoraan yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Osallisia kuullaan myös myöhemmin kaavaprosessin aikana esimerkiksi  kaavan nähtävillä olojen aikana. 

 

2

Luonnosvaihe

Alueidenkäyttölain 62 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaan asemakaavaluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan valmisteluaineisto pidetään nähtävillä ennakkokuulemista varten 7.4.-27.4.2026. Kaavaluonnos liiteaineistoineen on nähtävillä näillä verkkosivuilla ja asiakaspalvelukeskus Winkissä osoitteessa Valtakatu 47 (Lappeenrannan pääkirjasto). 

Asemakaavamuutoksesta pidetään yleisötilaisuus keskiviikkona 15.4.2026 klo 16.30-18.30 Holiday Club Saimaan tiloissa (osoitteessa Rauhanrinne 1). Tervetuloa!

Kaavaluonnoksesta voi nähtävilläoloaikana jättää kirjallisen mielipiteen. Mielipiteet toimitetaan kirjallisina viimeistään 27.4.2026 Lappeenrannan kaupungin kirjaamoon osoitteella kirjaamo@lappeenranta.fi tai PL 11, 53101 Lappeenranta.

Luonnosvaiheen asiakirjat

 

3

Ehdotusvaihe

Kaupunkikehityslautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyt. Kaupunginhallitus asettaa kaavaehdotuksen nähtäville 30 päiväksi (MRA 27 §). Nähtäville asettamisesta tiedotetaan lehtikuulutuksella ja kirjeitse ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille.

Osallisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus kaavaehdotuksesta.

4

Hyväksymisvaihe

Kaupunginhallituksen (tarvittaessa) ja kaupunginvaltuuston käsittely (AKL 52 §).
Tiedottaminen hyväksymispäätöksestä (AKL 67 §).

Yhteyshenkilöt

Matti Veijovuori

Asemakaava-arkkitehti

matti.veijovuori@lappeenranta.fi
+358406605662

Kokko Sanna

Kaavoitusarkkitehti

sanna.kokko@lappeenranta.fi
+358406646490