Lappeenrannan kaupungin kumppanuusyhteistyö 3. sektorin toimijoille
Lappeenrannan kaupunki myöntää tukea lappeenrantalaisille kolmannen sektorin toimijoille, jotka palkkaavat määräajaksi lappeenrantalaisia vähintään 101 pv työttämyysetuutta saaneita työttömiä työnhakijoita. Etelä-Karjalan työllisyysalueelta on mahdollista saada kriteerit täyttäviä esittelypaikkoja. Työaika tulee olla vähintään 81% normaalityöajasta ja työsuhteen tulee kestää yhtäjaksoisesti 12 kuukautta. Poislukien palkkatuella palkatut, joilla työsuhteen kesto voi olla palkkatukijakson pituinen.
Yhteistyökumppanille maksettavan tuen määrä on:
- Puolet palkkauskustannuksista, kun kriteerit täyttävä työnhakija palkataan työnohjaajan tehtäviin vähintään 81% työajalla ja maksimissaan 12 kuukauden määräajaksi. Lisäksi on mahdollista jatkaa työsuhdetta yhdellä optiovuodella saman henkilön palkkaamiseksi, mutta asiasta tulee sopia aina erikseen.
- Muihin tehtäviin on mahdollista saada tukea 450 euroa kuukaudessa ja enintään 5 400 euroa vuodessa. Tukea maksetaan maksimissaan yksi vuosi samasta henkilöstä.
- Poikkeuksista sovitaan aina erikseen.
- Palkkatukea ei edellytetä.
Yhteistyökumppanin tulee aina ennen uuden työtekijän palkkaamista olla yhteydessä Lappeenrannan kaupungin työllisyyskoordinaattoriin ja varmistaa kaupungin käytettävissä oleva määräraha maksettavaa tukea varten. Lisäksi yhteistyökumppanin tulee ilmoittaa työllisyyskoordinaattorille palkattavan työntekijän nimi sekä skannata työsopimus.
Yhteistyökumppani hoitaa rekrytoinnin ja laskuttaa kaupunkia sovitusti jälkikäteen. Tuki maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella. Laskusta tulee ilmetä palkatun työntekijän nimi ja ajanjakso, jolta laskutetaan.
Lappeenrannan kaupungin määrärahavaraus on noin 25 kumppanuustyösuhteeseen vuosittain. Mikäli yhteistyöhön halukkaita kumppaneita on tätä enemmän, on etusija sellaisilla toimijoilla, joiden tarjoama työ edistää parhaiten palkattavien henkilöiden työmarkkinavalmiuksia.
Ehdot ja kriteerit
Yhteistyökumppaneiden tulee täyttää seuraavat kriteerit:
- Toimijan kotipaikka on Lappeenranta.
- Toimijalla ei ole julkisia velkoja, kuten verovelkaa.
- Toimija vastaa itse kaikista työnantajavelvoitteista.
- Toimijalla tulee olla palkattavaa henkilöä varten asianmukainen perehdytysresurssi.
- Solmittavissa työsuhteissa noudatetaan alan työehtosopimuksia ja niiden mukaisia vähimmäispalkkoja.
- Palkattavien henkilön työajan tulee olla vähintään 81 % alan säännöllisestä työajasta, ellei muuta sovita.
- Toimija ei saa palkattavan henkilön palkkauskustannuksiin muita avustuksia tai tukia, lukuun ottamatta työllisyysalueen myöntämää palkkatukea.
- Palkattavan henkilön tulee olla lappeenrantalainen, vähintään 101 pv työttämyysetuutta saanut työtön työnhakija.
- Saman henkilön voi työllistää kumppanuustuella vai kerran, pois lukien työnohjaajien optiovuotta.
Toimintaohje
Yhdistyskumppanuutta hakevien kolmannen sektorin toimijoiden tulee olla yhteydessä Lappeenrannan kaupungin työllisyyskoordinaattori Salla Peltoseen salla.peltonen@lappeenranta.fi määräraha tilanteen ja kumppanuuskriteereiden täyttymisen tarkistamista varten.
Mikäli kumppanuuden edellytykset täyttyvät, kumppanuusyhteistyöstä tehdään toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Sopimuksen teon jälkeen, toimija voi rekrytoida kumppanuus kriteerit täyttävän työntekijän ja laskuttaa kaupunkia sovitusti jälkikäteen.
Toimijan tulee skannata Lappeenrannan kaupungin työllisyyskoordinaattorille Salla Peltoselle salla.peltonen@lappeenranta.fi työllistettävän henkilön työsopimus.
Yhteistyökumppanin tulee aina ennen uuden työllistetyn palkkaamista varmistaa että kaupungilla on käytettävissä määrärahaa maksettavaa tukea varten.
Maksullisuuden tiedot
Palvelu on ilmainen.