Suosikit

Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavan päivitys – Armila

Tavoite

Osayleiskaavan päivityksen tavoitteena on täydentää ja tukea keskustan kehän palvelurakennetta. Osayleiskaavan muuttaminen mahdollistaa jääliikunta- ja kulttuuripalveluiden monitoimiareenan sijoittumisen Armilan sairaalan alueelle. Monitoimiareenan sijoittumisesta tälle alueelle on päätetty kaupunginvaltuustossa marraskuussa 2025. 

Osayleiskaavatyössä muutetaan alueella voimassa oleva aluevarausmerkintä kerrostalovaltaisesta alueesta palveluiden alueeksi. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. 

Osayleiskaavan rinnalla laaditaan asemakaavamuutos. Linkki asemakaavamuutoksen sivulle: Armilan sairaalan alue

 

Sijainti

Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavan päivitys – Armila on Lappeenrannan kaupungin kaavoitusohjelman 2026–2028 yleiskaavakohde 5. Suunnittelualueella sijaitsee Armilan sairaala, jonka tiloista Etelä-Karjalan hyvinvointialue (Ekhva) luopui kesällä 2025. 

Suunnittelualue sijaitsee Lepolan kaupunginosassa, Lappeenrannan ydinkeskustasta noin 1,2 kilometriä itään. Matkakeskukselle matkaa on noin 1,7 kilometriä. Osayleiskaavan suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Arboretumiin, idässä Lepolankatuun, etelässä Armilankatuun ja lännessä sairaala-alueen tonttiliittymään.

Placeholder

Kaavaprosessin vaiheet

1

Aloitusvaihe

Kaavoituksen aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), tehdään tarvittavat nykytilaselvitykset ja kerätään lähtötietoja kaavaluonnoksen suunnittelua varten. 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan muun muassa kaavan alustava aikataulu, tavoitteet, vaikutukset, ketkä ovat osallisia ja miten osallistuminen järjestetään kaavaprosessin aikana. 

Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 2.2.2026 alkaen tällä sivulla kohdassa Aloitusvaiheen asiakirjat ja Asiakaspalvelukeskus Winkissä (Lappeenrannan pääkirjasto Parvi, Valtakatu 47, 1. krs). Mahdolliset kommentit osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tuli toimittaa viimeistään 15.2.2026 Lappeenrannan kaupungin kirjaamoon.

Asukastilaisuus

Osayleiskaavan ja asemakaavan kaavamuutosten valmistelusta pidettiin asukastilaisuus torstaina 12.2.2026 klo 16.30 Lappeenrannan kaupungintalon kokoushuone Venlassa. Esitysmateriaali julkaistiin tilaisuuden jälkeen tällä sivulla kohdassa Aloitusvaiheen asiakirjat.

Aloitusvaiheen asiakirjat

Kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

2

Luonnosvaihe

Osayleiskaavaluonnos ja sen valmisteluaineisto oli nähtävillä ja kommentoitavana 23.2.–16.3.2026 (AKL 62 §, MRA 30 §). Osayleiskaavaluonnokseen ja sen valmisteluaineistoon voi tutustua tällä sivulla kohdassa Luonnosvaiheen asiakirjat. 

Luonnosvaiheen asiakirjat

Kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

3

Ehdotusvaihe

Kaavaluonnoksesta annetun palautteen perusteella on laadittu kaavaehdotus. Kaavaehdotukseen ja sen valmisteluaineistoon voi tutustua tällä sivulla kohdassa Ehdotusvaiheen asiakirjat.

Kaavaehdotus käsiteltiin kaupunkikehityslautakunnassa 1.4.2026 ja kaupunginhallituksessa 7.4.2026. Kaupunginhallitus asetti kaavaehdotuksen nähtäville ja kommentoitavaksi 10.4.– 11.5.2026 väliselle ajalle (MRA 19 §). Nähtäville asettamisesta on tiedotettu lehtikuulutuksella. Kuulutuksen näet täältä.  

Asukastilaisuus

Armilan sairaala-alueen osayleiskaavaehdotuksesta ja asemakaavaluonnoksesta järjestettiin asukastilaisuus torstaina 23.4.2026 klo 16.30 Lappeenrannan kaupungintalon kokoushuone Venlassa. Osayleiskaavaehdotuksen esitysmateriaali julkaistiin tilaisuuden jälkeen tällä sivulla kohdassa Ehdotusvaiheen asiakirjat.

Ehdotusvaiheen asiakirjat

Kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

4

Hyväksymisvaihe

Osayleiskaavaehdotukseen on tehty muutoksia saadun palautteen perusteella. Tehdyt korjaukset eivät ole olennaisia, joten ne eivät vaadi osayleiskaavan asettamista uudelleen nähtäville (MRA 32 §). Päivitettyihin kaava-aineistoihin voi tutustua tällä sivulla kohdassa Hyväksymisvaiheen asiakirjat.

Osayleiskaavaehdotuksesta saatu palaute vastineineen sekä osayleiskaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen tehdyt muutokset käsitellään kaupunginhallituksessa 18.5.2026. Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen osayleiskaava viedään kaupunginvaltuustoon. Osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Hyväksymisvaiheen asiakirjat

Kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

Yhteyshenkilöt

Jenna Laakso

Yleiskaavasuunnittelija

jenna.laakso@lappeenranta.fi
+358406117209

Annamari Kauhanen

Yleiskaavainsinööri

annamari.kauhanen@lappeenranta.fi
+358405755590

Maarit Pimiä

Kaupunginarkkitehti

maarit.pimia@lappeenranta.fi
+358406530745