Suosikit

Ilkivaltaa linnoituksen jääveistoksia kohtaan – veistosten yhdeksän valaisinta varastettu

JULKAISTU 9.2.2024, 14.11

Eri värein valaistuja jääveistoksia ja ihmisiä ihailemassa niitä.

Lappeenrannan linnoitukseen jäänveistäjä Kimmo Frostin ja Lappeenrannan kuvataidekoulun oppilaiden yhdessä veistämien jääveistosten valot on varastettu. Varastettuja valaisimia on yhteensä yhdeksän. Oppilaat ovat itse suunnitelleet teokset ja niiden valaisun. 26.1. veistetyt jääveistokset ovat Linnoituksen Sydäntalven nähtävyys, joiden valaisu oli keskeinen osa teosten vaikuttavuutta. Varkaudesta johtuen veistokset ovat nyt linnoituksessa valaisematta.

Tänä vuonna Linnoituksen Sydäntalven teema on Lappeenrannan kulttuurin unelmavuosi. Jääveistoksia on linnoituksessa sekä muutama pienempi veistos satamassa. Veistokset muodostavat ympäristötaideteoskokonaisuudet, joita ihmiset voivat tulla katsomaan ja kuvaamaan.

Valitettavasti nyt valaisimien varkauden takia nuorten jääveistosten suurin vaikuttavuus ja sen myötä kaupunkilaisten ja matkailijoiden yhteinen visuaalinen kokemus on tuhottu. Värivaloin loistavien linnoituksen ja sataman veistosten oli tarkoitus valaista aluetta iltojen pimetessä niin pitkälle kevääseen kuin säät olisivat sallineet.

Lappeenrannan kaupunki muistuttaa, että julkisen omaisuuden varastaminen ja turmeleminen on rangaistava teko. Mikäli havaitset vastaavaa, ilmoita asiasta poliisille (112). Jos olet varastanut valot, palautathan ne takaisin. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

Lisätiedot:

Tapahtumatuottaja Meri-Ellen Pystynen
meri-ellen.pystynen@lappeenranta.fi
puh. 040 687 7462

Kuvat valaisimesta:

Valaisin. Valaisin.