Charlie Chaplinin murhaklassikko Ritari Siniparta avaa Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskauden
Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskauden ensimmäisenä ensi-iltana nähdään Charlie Chaplinin vuonna 1947 elokuvaksi käsikirjoittama teos Ritari Siniparta. Lauantaina 7.9.2024 ensi-iltansa suurella näyttämöllä saavaa teosta on pidetty yhtenä Chapliniin merkittävimmistä teoksista. Näyttämölle tiheätunnelmaisen teoksen on dramatisoinut ohjaaja Juha Luukkonen.
Näytelmän vaikuttavassa pääroolissa nähdään tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan viettävä näyttelijä Seppo Kaisanlahti, joka esittää laman vuoksi työttömäksi jäävää pankkivirkailijaa Henri Verdoux’sta. Mies elättää itsensä ja perheensä huijaamalla varakkailta naisia. Lopuksi hän tappaa heidät. Tarina kytkeytyy löyhästi ranskalaisen sarjamurhaaja Henri Désiré Landrun (1869–1922) elämään.
Ritari Siniparta on kapitalismikriittinen teos, jota jopa boikotoitiin Yhdysvalloissa elokuvan ilmestymisen aikaan. Näytelmän ohjaaja Juha Luukkonen kuvailee näytelmää yhä ajankohtaiseksi. Lamaa ja pankkikriisiä käsittelevä teos toimii metaforana myös tämän ajan kriiseille.
– Teos varoittaa poikkeusoloista nousevasta ihmisvihasta ja kyynisyydestä. Verdoux’n repliikki kiteyttää teemat hienosti: Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät, Luukkonen kuvailee.
Aikaisemmin Suomessa vain Kokkolan kaupunginteatterissa nähtyä klassikkonäytelmää esitetään Lappeenrannan kaupunginteatterissa 4.1.2025 asti.
Näytelmän avoimet harjoituksen pidetään ke 28.8.2024 klo 18–19. Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan harjoituksia ja tapaamaan työryhmää.
Charles Chaplin – Juha Luukkonen
Ritari Siniparta
Ensi-ilta la 7.9. klo 16
Suurella näyttämöllä
Ritari Siniparta - Lappeenrannan teatteri (lprteatteri.fi)
Ohjaaja Juha Luukkosen ajatuksia Ritari Siniparran ohjaamisesta 6.8.2024
Pidän itseäni äärimmäisen etuoikeutettuna, kun saan ohjata Charles Chaplinin elokuvaan pohjautuvaa teosta. Chaplin on ollut minulle pienestä pojasta asti eräs ”kotijumaliani” Väinö Linnan ja John Lennonin ohella. Hänen elokuvansa liikuttavat ja naurattavat, samalla älyllisesti ja yhteiskunnallisesti puhutellen, joka ikinen katselukerta. Ja tähän ikään niitä kertoja on sen verran, että voisi kuvitella vaikutuksen vähitellen hiipuvan. Pöh. Vaikutus on joka kerta yhtä syvä. Minähän en pysty esim. Poikaa, Kaupungin valoja tai Parrasvaloja katsomaan lainkaan julkisissa paikoissa, koska itken jo alkutekstien aikana niin kovaa, että joko hävettää, tai sitten pilaan ulinallani muiden nautinnon ja sitten hävettää vielä enemmän.
Chaplin on aina pienen ihmisen puolella. Lontoon slummeissa ja orpokodeissa kasvaneena hän ymmärsi jo varhain, mitä voimavaroja, kauneutta ja kykyä epäitsekkäisiin tekoihin toista kohtaan jokaisessa ihmisessä on. Samalla hän kouriintuntuvasti näki myös sen pimeyden, joka meissä kaikissa asustaa. Tuskin missään muussa teoksessa tuo kaksinaisuus on yhtä puhuttelevasti läsnä, kuin Ritari Siniparrassa. Sijoittaessaan elokuvansa 1930-luvun Ranskaan, laman ja fasismin nousun aikoihin, hän itseasiassa kuvaa atomipommin jälkeistä maailmaa ja ennen kaikkea amerikkalaista kaksinaismoraalia. Ei ole myöskään liioiteltua väittää, että Chaplin ennusti teoksessaan nykymaailman. ”Yksi murha on rikos – miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät.” -repliikki kiteyttää teemat hienosti. Jos elokuva siis pystyy samaan aikaan kertomaan menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, voi jo pelkästään siitä syystä olla varma, että kyseessä on merkittävä taideteos.
Samalla tavalla merkittävä on myös sen päähenkilö, Henri Verdoux. Hänen herkkyyden ja toisaalta julmuuden yhdistelmänsä tuo jatkuvasti esiin sen ikuisen kysymyksen, joka rikollisiin liitetään: onko vastuu yksilön vai yhteiskunnan, vai molempien ja voiko lopullista vastausta edes tietää? Eikö ihminen kaikessa monisyisessä kummallisuudessaan asetu juuri tuon kaiken tavoittamattomiin? Juuri tämä itse koetettu, syvällinen käsitys ihmisenä olemisesta sai Chaplinin tekemään elokuvansa, sekä samaan aikaan toimi niiden aiheena. Chaplinin taiteella oli aina sanottavaa. Tänä päivänä, jos koskaan meidän teatterilaisten tulisi muistaa, että juuri meillä on siihen paitsi mahdollisuus, myös kaiken nykyajan latistavuuden keskellä yhä suurempi velvollisuus. Numerot kenties pyhittävät, mutta Chaplin velvoittaa.
Voitte siis kuvitella, että kun jokin aika sitten ryhdyin kyselemään Chaplinin perikunnalta lupia Ritari Siniparran näyttämösovituksen tekemiseen, olin varautunut joko suoraan kieltoon, tai vähintäänkin mahdottomiin ehtoihin. Kun sitten yllättävän lyhyen odottelun jälkeen sain perikunnan vastauksen, jossa he paitsi myönsivät luvan esityksen tekemiseen, myös erikseen kehuivat dramatisointini, sekä Juho Lindströmin lavastus- ja Noora Salmen pukusuunnittelun erinomaisiksi, olin vähintäänkin otettu ja ylpeä paitsi itseni, myös työtoverieni puolesta. Vastaus sai minut tuntemaan itseni myös äärimmäisen nöyräksi, sekä - kuten alussa kirjoitin - etuoikeutetuksi.
Toivon hartaasti, että etuoikeutetuksi itsensä tuntisi myös lappeenrantalainen yleisö saadessaan mahdollisuuden nähdä kotiteatterissaan sovituksen eräästä maailmanhistorian kiistatta suurimmista teoksista. Ainakin siihen on nyt ainutkertainen mahdollisuus. Tarttukaa siihen!
Juha Luukkonen
Ritari Siniparta -näytelmän ohjaaja