Suosikit

Lappeenrannan kaupunki hakee museotoimenjohtajaa vakituiseen virkasuhteeseen

JULKAISTU 20.9.2024, 13.47

Museot/museot.jpg

Lappeenranta on uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön kaupunki Etelä-Karjalassa. Intohimonamme on uusinajattelu. Vain kaksi tuntia Helsingistä olevassa Suomen ilmastopääkaupungista löytyy energiaa, rohkeutta ja kansainvälisyyttä. Täällä EU:n ja Venäjän rajalla sijaitsevassa noin 73 000 asukkaan yliopisto-, matkailu- ja kulttuurikaupungissamme uskallamme ja teemme. Lappeenrannan arvot ovat rohkeasti, yhdessä ja eteenpäin katsoen. Haluamme visiomme mukaisesti tehdä kestäviä menestystarinoita.

Lappeenrannan museot on alueellinen vastuumuseo. Museomme ovat Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan taidemuseo, Ratsuväkimuseo ja Wolkoffin talomuseo ja toiminta-alueemme Etelä-Karjalan maakunta sekä alueellisen taidemuseotehtävän osalta myös Kymenlaakso. Lappeenrannan museot vaalivat toiminta-ajatuksensa mukaisesti kulttuuriperintöä eteenpäin katsoen yhdessä yhteisön kanssa. Museoiden toimintakulttuuri perustuu monialaisuuteen ja 25-jäsenisen työyhteisön yhdessä tekemiseen. Lappeenrannan museot ovat osa hyvinvointi- ja sivistyspalveluja sekä kaupungin kulttuuritoimea.

Lappeenrannan kaupunki hakee

MUSEOTOIMENJOHTAJAA

Etsimämme museotoimenjohtaja kokee museot ja niiden kehittämisen omakseen. Hän haluaa olla viemässä Lappeenrannan museoita eteenpäin - tavoitteena voisi olla vaikkapa Vuoden museo -tunnustus - ja museoiden roolin vahvistaminen kaupungin elin- ja vetovoiman sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäjänä. Museotoimenjohtajan viran hoitajana vastaat tämän tavoitteellisen työskentelyn johtamisesta.

Toivomme, että sinulla on kehitysmyönteinen ja idearikas näkemys museokentästä ja sen tehtävistä sekä osaamista viedä se arjen työhön. Rakenteilla oleva uusi kokoelmatila mahdollistaa toiminnan kehittämisen, joka avaa mahdollisuuksia esimerkiksi kaupunkilaisten osallisuuden ja osallistuvuuden lisäämiseen.

Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä verkostot ovat eduksi viran hoidossa. Innostut uusista tavoista tehdä asioita perinteiset toimialarajat ylittäen. Myös henkilöstön hyvinvointi on sinulle tärkeää etkä unohda taloudellista näkökulmaa.

Museotoimenjohtajan viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Sen lisäksi edellytämme johtamistaitoa ja -kokemusta.

Palkkaus ja muut viran ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Virkaan valitun on esitettävä ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Virka täytetään 1.1.2025 lukien tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset tulee tehdä ensisijaisesti Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset tulee toimittaa määräaikaan mennessä Asiakaspalvelukeskus Winkkiin, os. Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta. Kuoreen merkintä: museotoimenjohtaja.

Hakuaika päättyy 11.10.2024 klo 15.00.