Suosikit

Lappeenrannan kaupunki on mukana pilotoimassa päästöttömyyteen tähtääviä ratkaisuja

JULKAISTU 2.10.2024, 11.50

Lappeenrannan kaupunki on yhdessä konserniyhtiöidensä, Lappeenrannan Energian sekä Lappeenrannan Asuntopalvelun kanssa aloittanut työn, jonka tavoitteena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta älykkäillä ratkaisuilla.

Ratkaisuista on kiinteistöille useita hyötyjä, joista merkittävimmät ovat energiansäästö ja kustannusten pieneminen. Lisäksi tavoitteena on parantaa asuinolosuhteiden seurantaa, kuten lämpötilan ja vikojen havaitsemista. Pitkällä aikavälillä, ratkaisuilla voidaan myös tehostaa kaukolämpöjärjestelmän toimintaa.

Ensisijaisena tavoitteena suorat päästövähennykset kiinteistöihin

Ratkaisuja kehitetään BeyondEE-hankkeessa, jonka ensisijaisena tavoitteena on vähentää kiinteistöjen päästöjä älykkään lämmityksenohjauksen avulla. Lisäksi ratkaisuilla pyritään välillisiin päästövähennyksiin tarjoamalla kaukolämpöverkostolle joustokapasiteettia siten, ettei se heikennä rakennusten sisäilmaolosuhteita.

Kysyntäjoustolla pyritään vähentämään kaukolämpöverkon kulutushuippuja, joka parantaa kaukolämmönjakelun energiatehokkuutta. Tämä johtuu siitä, että kiinteistölle toimitettavan kaukolämmön lämpötilaa ei tarvitse nostaa yhtä korkeaksi kuin ilman joustoa.

Tavoitteena on myös kaupallisesti edistää kysyntäjoustoratkaisuiden yleistymistä keskitetyissä lämmitysratkaisuissa.

Lappeenrannan Energian kehityspäällikkö Rami Koivula kertoo, että kysyntäjouston ohjaamiseksi rakennettu järjestelmä tunnistaa ne hetket, jolloin siihen liitettyjen rakennusten lämmitystehoa olisi edullista rajoittaa ja siirtää lämmitysenergiankulutusta myöhempään edullisempaan ajankohtaan. Tehonrajoitus on määrätty siten, että rakennuksen viileimmässä huoneessa huoneilmankosteuden ja -lämpötilan laatuarvot eivät alitu.

− Lämmitystä rajoitetaan erityisesti sellaisina hetkinä, jolloin lämmöntuotannossa käytetään fossiilisia polttoaineita.

Vahvasti mukana Lappeenrannan kaupungin ilmastotyössä

BeyondEE-hanke vahvistaa Lappeenrannan kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tätä kaupungin strategian keskeistä tavoitetta tukee myös Lappeenrannan kaupungin ilmasto-ohjelma 2021–2030. Ohjelma jakaa kaupungin tärkeimmät ilmastonmuutoksen hillintätoimenpiteet kahdeksaan pääkategoriaan, joista yksi on rakennukset ja rakentaminen. Yhtenä keskeisenä päästövähennystoimenpiteenä on kulutusjoustojen lisääminen, joka on yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista.

Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kuvailee hanketta hyväksi esimerkiksi positiivisesta tekemisestä ja uuden luomisesta.

− BeyondEE-hanke edistää Lappeenrannan kaupungin asemaa ilmastotyössä. Kaukolämmön kysyntäjouston yleistyminen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla voi tuoda merkittäviä päästövähennyksiä sekä kustannussäästöjä.

Kaksivaiheinen toteutus

Työ jakautuu kahteen toteutusvaiheeseen, joista lämmityskaudella 2024–2025 ratkaisuja pilotoidaan Lappeenrannan Asuntopalvelun asuinkiinteistöissä. Toisessa vaiheessa lämmityskaudella 2025–2026 ratkaisua pilotoidaan toimialakiinteistöissä, joissa ilmanvaihdon lämmitys kuluttaa merkittävimmän osan lämmitysenergiasta.

BeyondEE-hankkeen toteutusaikataulu on 2024–2026. Toteutus on osa EU:n Pilot Cities -ohjelmaa. Rahoitus on myönnetty ohjelman kautta.

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki
Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja
Puh: 040 081 5284, ilkka.rasanen@lappeenranta.fi

Petri Kero, ilmastokoordinaattori
Puh: 040 653 0508, petri.kero@lappeenranta.fi

Lappeenrannan Energia

Rami Koivula, kehityspäällikkö
Puh: 040 158 1047, rami.koivula@lreoy.fi