Suosikit

Sammontalo-hankkeen urakkasopimus on allekirjoitettu – Sammontalon rakentaminen käynnistyy keväällä 2023

JULKAISTU 30.1.2023, 15.11

Lappeenrannan kaupunki ja rakennusyhtiö SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Sammonlahden monitoimitalon eli Sammontalon uudisrakennuksen toteuttamisesta. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, ja SRV:n sopimuksen arvo on noin 41,6 miljoonaa euroa.

Toimitilajohtaja Katri Tolvanen Lappeenrannan Toimitilat Oy:stä kertoo, että urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen käynnistyy rakennuksen toteutussuunnittelu.

– Sammontalon toteuttamisen edellyttämät purkutyöt ovat myös käynnistymässä. Myös purku-urakkaa koskeva sopimus on allekirjoitettu maanantaina, Tolvanen sanoo.

– Sammontalon rakentaminen käynnistyy keväällä 2023 ja se valmistuu vuonna 2025.

Lappeenrannan Sammonlahteen rakennettavaan Sammontaloon tulee tilat perusopetuksen 1.–9. vuosiluokille, varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle, oppilashuollolle ja liikuntapalveluille.

Kaksikerroksiseen koulurakennukseen tulee tilat päiväkodin 126 lapselle, 63 esiopetuksen piirissä olevalle oppilaalle ja perusopetuksen 640 oppilaalle. Liikuntahallin laajuus on noin 1 600 m2. Koko Sammontalon laajuus on noin 11 000 bruttoneliömetriä.

Lisätiedot:

Pekka Talonpoika, rakennuttajapäällikkö, Lappeenrannan Toimitilat Oy, puh. 0400 668 760, pekka.talonpoika@lappeenranta.fi