Suosikit

Mikä nimeksi Lappeenrannan tulevalle sisäliikuntahallille? Osallistu omalla ehdotuksellasi nimikilpailuun 22.1.2026 klo 22 mennessä

JULKAISTU 14.1.2026, 12.58

 Lappeenrannan sisäliikuntahallin työmaa, taustalla vesitorni.

Lappeenrannan uusi sisäliikuntahalli on rakenteilla, ja sen on määrä valmistua kesän 2026 alkupuolella.

Tulevalla sisäliikuntahallilla ei ole vielä varsinaista nimeä. Lappeenrannan kaupunki kutsuukin nyt asukkaat ja kaikki aiheesta kiinnostuneet mukaan osallistumaan nimikilpailuun.

– Sisäliikuntahalli rakentuu keskeiselle paikalle palvelemaan asukkaita, seuroja, järjestöjä, yrityksiä ja oppilaitoksia sekä muita ryhmiä. Haluamme nyt tarjota hallin tuleville käyttäjille eli ihan jokaiselle yksittäiselle henkilölle mahdollisuuden osallistua hallin nimeämisen suunnitteluun.

– Haluamme uudelle sisäliikuntahallillemme selkeän kutsumanimen, joka tunnistetaan jatkossa valtakunnallisestikin, liikuntapalvelupäällikkö Petri Ruotsalainen kertoo.

Oman nimiehdotuksensa voi esittää sähköisen kyselyn välityksellä viimeistään 22.1.2026 klo 22. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan liikuntatoimen tuotepalkintoja.

– Nimiehdotukset viedään tiedoksi kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle, joka tekee ehdotusten pohjalta päätöksen sisäliikuntahallin nimestä kokouksessaan 28.1.2026, Ruotsalainen sanoo.

Sisäliikuntahallin nimi tulee aikanaan esille keskeiselle paikalle rakennuksen Valtakadun puoleisen sisäänkäynnin yläpuolelle.

Lappeenrannan kaupungin tuleva sisäliikuntahalli tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen tekemiseen ja tapahtumaan.

Halliin rakentuu yleisurheilun 200 metriä kiertävä rata, jonka sisäpuolella on kahteen lohkoon jaettavissa oleva verkotettu palloilualue. Tilat mahdollistavat sisäpalloilun harjoittelun ja kilpailun sekä myös kuntourheilun ja koululiikunnan. Toiseen kerrokseen rakentuu kuntosali. Pesäpallon ja golfin lyöntiharjoittelua on mahdollista tehdä niin sanottuun lyöntipressuun. Sisäliikuntahalli tulee tarjoamaan pukuhuonetilat myös vieressä sijaitsevan Amiksen kentän käyttäjille. Hallin sisälle toteutetaan teleskooppikatsomo 450 henkilölle, ja halli mahdollistaa myös tapahtumien, kuten messujen ja konserttien järjestämisen.   

Lisätietoja:

Petri Ruotsalainen, liikuntapalvelupäällikkö
puh. 040 846 1678, petri.ruotsalainen@lappeenranta.fi

Osallistu nimikilpailuun 22.1. klo 22 mennessä: https://formbox.fi/e-form/fi/LPR/247243fe71