Lappeenranta jatkaa karkkipääkaupunkina
Fazer on tänään 8.3.2023 ilmoittanut, että ulkoisen toimintaympäristön merkittävät muutokset, kuten korkotason ja kysynnän muutokset, ovat johtaneet Lahteen suunniteltuun suurinvestointiin muutoksia. Lappeenrantalaisille merkittävin muutos on se, että sokerimakeisten tuotanto jatkuu Lappeenrannassa.
Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva on uudesta tilanteesta erittäin iloinen.
– Kun Fazer alkoi suunnitella uutta tehdasta, teimme kovasti työtä saadaksemme sen tänne Lappeenrantaan, jossa yrityksellä on todella pitkät ja menestyksekkäät perinteet, Jarva sanoo.
– Silloin Fazer päätyi suunnittelemaan investointia toisaalle, mutta kaupunkimme pitkä kokemus makeisten tekijänä, osaava työvoima ja valmis infrastruktuuri osoittautuivat nyt uudessa tilanteessa ratkaiseviksi tekijöiksi.
Fazer jatkaa edelleen uuden tehtaan suunnittelua Lahteen, mutta tarkoitus on siirtää sinne ainoastaan suklaatuotanto. Yhtiön tiedotteen mukaan nykyinen 1960-luvulta asti toiminut suklaatehdas korvataan uudella tehtaalla, joka mahdollistaa tulevaisuuden suklaatuotteiden kehittämisen ja valmistamisen.
Lappeenrannan tehdas valmistaa monia hyvin tunnettuja tuotteita, joita tehdään sekä kotimaan kulutukseen että vientiin. Kaupunkimme oma makeinen, klassikkokaramelli Marianne, syntyi vuonna 1949.
Jarvan mielestä karkkipääkaupungin jatkoilmoitus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan.
– Lappeenranta on kärsinyt viime vuosina globaaleista ongelmista, hän sanoo.
– Ensin korona pysäytti matkailun ohella alueelle elintärkeän Venäjän kaupan ja nyt käynnissä oleva Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kurittanut aluetta entisestään. Tämä uutinen on kerta kaikkiaan suurenmoinen piristysruiske koko alueelle ja antaa uskoa kestäviin menestystarinoihin.
Fazerin makeistuotanto Suomessa
Fazer on valmistanut makeisia Suomessa 1890-luvulta lähtien. Tänä päivänä Fazerin makeisliiketoiminta-alue työllistää yhteensä 2449 henkeä. Muutamaa erikoistuotetta lukuun ottamatta kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa ja niitä viedään yli 40 maahan. Vuonna 2022 Fazer Makeisten liikevaihto oli 461,4 miljoonaa euroa.
Lisätiedot:
Kimmo Jarva, kaupunginjohtaja
Puh. 040 844 2000
kimmo.jarva@appeenranta.fi