Lappeenrannan seudun joukkoliikenne aloittaa vuoden 2024 alussa – Mikä muuttuu vuodenvaihteessa ja mikä myöhemmin?
Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien joukkoliikennealueet yhdistyvät vuoden 2024 alussa. Hallinnollisena isäntäkuntana seudullisella joukkoliikennealueella toimii Lappeenrannan kaupunki.
Laajentuvan joukkoliikennealueen asioista päättää erikseen perustettava Lappeenrannan seudun joukkoliikennelautakunta, jossa on jäseniä niin Lappeenrannasta kuin Imatraltakin. Molemmissa kaupungeissa voidaan näin ollen vaikuttaa myös jatkossa oman joukkoliikenteen palvelutasotavoitteisiin sekä rahoitukseen. Lappeenrannan seudun joukkoliikenne vastaa Lappeenrannan ja Imatran sisäisistä joukkoliikenteistä sekä kaupunkien välisestä liikenteestä.
Joukkoliikennealueen laajeneminen aiheuttaa muutoksia joukkoliikenteen järjestämisvastuuseen sekä asiakkaille. Kaikki ei kuitenkaan muutu vielä vuoden vaihteessa, vaan pidemmällä aikavälillä, sanoo joukkoliikennepäällikkö Terhi Koski.
– Teemme muutoksen asiakkaille mahdollisimman helpoksi eikä se vaadi keneltäkään suuria toimenpiteitä. Sen sijaan muutoksen myötä moni asia helpottuu ja selkeytyy asiakkaan näkökannalta.
Mikä muuttuu vuodenvaihteessa tai on jo muuttunut?
Asiakkaille tammikuussa ei muutu käytännössä vielä mikään; samat Jouko-matkakortit ja lipputuotteet säilyvät toistaiseksi eli arvoa tai kautta voi huoletta ostaa matkakortille. Poikkeuksena on, että R-kioskit jäävät pois myyntipaikoista eli R-kioskeilla ei voi ladata kautta tai arvoa enää vuoden vaihteen jälkeen. Lisäksi pahvisten päivälippujen myynti ja käyttö jäävät vuoden vaihteessa pois. Päivälippuja voi kuitenkin ostaa edelleen mobiililippuoperaattoreiden sovelluksista (PayIQ, Onnibus, Matkahuolto). Käyttämättä jääneitä pahvisia päivälippuja ei hyvitetä.
Vuoden vaihteessa joukkoliikenteen toimivaltainen viranomaisalue kattaa Lappeenrannan ja Imatran sisäiset joukkoliikenteet sekä kaupunkien välisen liikenteen. Lappeenrannan kaupungin verkkosivuille tulee Imatran joukkoliikenteen tiedot. Jouko-joukkoliikenteelle tulee myös omat sosiaalisen median kanavat, joista joukkoliikenteen tiedotusta ja muita ajankohtaisia asioita voi seurata.
Joukkoliikenteen linjanumeroiden muutokset on toteutettu jo syksyn 2023 kuluessa. Muutosten myötä numerot eivät ole Lappeenrannassa ja Imatralla päällekkäisiä keskenään. Lappeenrannassa paikallisliikenteen numerot ovat 1-19 ja Imatralla 20-29. Lisäksi Lappeenrannan linjan numero 47 muuttui numeroksi 14.
Mikä muuttuu vuoden 2024 kuluessa?
Ridangon lippu- ja maksujärjestelmä korvaa vanhan Waltti-järjestelmän. Tähän ei ole annettu vielä tarkkaa ajankohtaa, mutta todennäköisimmin järjestelmämuutos tapahtuu alkuvuoden aikana. Tarkempi ajankohta tiedotetaan erikseen. Kaikkien niiden asiakkaiden, jotka ovat käyttäneet Jouko-matkakorttia viimeisen kahden vuoden aikana, tiedot ja matkatuotteet siirretään automaattisesti uuteen järjestelmään.
Mikäli matkakorttia ei ole käyttänyt kahteen vuoteen, lipputuotteet eivät ole matkatilillä, vaan fyysisellä kortilla, jolloin tiedot eivät siirry järjestelmän muutoksen myötä, sanoo Koski.
− Mikäli asiakas haluaa säilyttää nämä vanhalla kortilla olevat lipputuotteet, tulee hänen asioida asiakaspalvelukeskus Winkissä mielellään tämän vuoden loppuun mennessä, jolloin tuotteet siirretään matkatilille ja ne ovat käytettävissä myös järjestelmän vaihtumisen jälkeen. Järjestelmän muutoksen jälkeen näitä kortilla olevia lipputuotteita ei saada enää siirrettyä.
Lipputuotteiden verkkokaupan muutos on asiakkaille näkyvä muutos, joka vaatii asiakkailta toimenpiteitä. Waltti-verkkokaupan tilalle tulee Jouko-verkkokauppa, jonne jokaisen täytyy luoda omat uudet tunnukset.
Linja-autoihin tulee näkyviin uusia ajoneuvo- ja rahastuslaitteita. Uusi Ridango-järjestelmä mahdollistaa cEMV-pankkikortin lähimaksamisen sekä kattohinnoittelun käyttöönottamisen eli järjestelmä veloittaa asiakkaalta parhaan hinnan käyttöjen mukaan. Myös tavallisia päivälippuja saa ostettua järjestelmän vaihdon myötä.
Jouko-reittioppaaseen sekä Lappeenrannan bussit -sovellukseen ilmestyvät myös Imatran bussit kevään aikana.
Jouko-brändi laajenee näkyväksi koko seudulliselle joukkoliikennealueelle.
− Linja-autot tulevat pinkeiksi Imatralla, kun siellä on saatu tehtyä paikallisliikenteen kilpailutus ja uusi kalusto pääsee liikkeelle.
Uudesta lippu- ja maksujärjestelmästä sekä muista tulevista muutoksista tiedotetaan tarkemmin ennen niiden käyttöönottoa.
Lisätietoja
Terhi Koski, joukkoliikennepäällikkö
Puh: 040 651 5599, terhi.koski@lappeenranta.fi