Lappeenrannan nuorisotilojen joulunajan aukioloajat
Joulun ja uuden vuoden aika vaikuttaa Lappeenrannan nuorisotilojen aukioloaikoihin.
Krissen nuorisotila kauppakeskus IsoKristiinassa on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin klo 14–18. Krisse on joulutauolla eli kiinni 23.–27.12 ja 1.1.
– Krissessä joulun aikaan töissä ovat tutut ohjaajat Emilia, Jukka ja Riina, kertoo yhteisöllisen nuorisotyön päällikkö Jenna Ahlberg.
Muut nuorisotilat eli Lauritsalan nuorisotila, Sammontorin nuorisotila, Nuorisotalo Rientola ja Monarin nuorisotila jäävät joulutauolle 23.12. ja avaavat ovensa jälleen 7.1.
– Viikolla 51 nuorisotilat ovat siis vielä avoinna normaalisti, sitten alkaa joulutauko. Lisäksi nuoriso-ohjaajat ovat tavoitettavissa nuorisotilojen aukiolojen ulkopuolella muun muassa kouluilla sekä lisäksi somen kautta, Ahlberg jatkaa.
Nuorisotilat ja -tapahtumat tavoittavat laajasti paikkakunnan nuoria
Lappeenrannan kaupungilla on yhteensä viisi nuorisotilaa ympäri kaupunkia. Vuonna 2024 nuorisotilat tavoittivat hyvin nuoria, yhteensä yli 36 000 kävijää. Toiminta on suunnattu pääsääntöisesti 13–17-vuotiaille nuorille. Paikalla nuorisotiloilla on aina nuorisotyön ammattilaisia kohtaamassa nuoria. Nuorisotoiminta on päihteetöntä ja avointa kaikille nuorille.
Nuorisotilatoiminnan lisäksi nuorisotiloilla järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten discoja ja bändi-iltoja. Nuoriso-ohjaajat tekevät myös koulunuorisotyötä, pienryhmätyötä sekä yksilötyötä.
– Nuorisotyö on ketterää ja joustavaa, ja se muokkautuu alueen ja nuorten tarpeiden mukaan.
Syksyllä 2024 nuorisotoimi toteutti toiminnassa mukana oleville nuorille kyselyn, jossa nuoret antoivat positiivista palautetta nuorisotilatoiminnasta.
– Nuoret olivat tyytyväisiä nuorisotilan toimintaan, aukioloihin ja nuoriso-ohjaajiin. Meillä on töissä todella ammattitaitoiset nuoriso-ohjaajat, jotka tekevät arvokasta työtä – ja tämä näkyy suoraan laadukkaana nuorisotyönä kaupungissamme, Ahlberg iloitsee.
Lisäksi Lappeenrannan nuorisotoimi järjesti jälleen syksyllä suositun, alueen suurimman nuorten tapahtuman, Kaamospuhalluksen, joka keräsi huimat 2500 nuorta kauppakeskus IsoKristiinaan.
– Tapahtuma onnistui loistavasti ja sai paljon positiivista palautetta. Seuraavaa Kaamospuhallusta suunnitellaan jo.
Lisätiedot:
Yhteisöllisen nuorisotyön päällikkö Jenna Ahlberg
Puh. 040 079 6035, jenna.ahlberg@lappeenranta.fi