Suosikit

Lappeenrannan kaupunki järjestää kaikille avoimen maalaustapahtuman Kauppakadulla Weeran korttelin edessä perjantaina 9.8. ja lauantaina 10.8.

JULKAISTU 29.7.2024, 13.15

Pöydällä erilaisia maalipurkkeja, pöydän ympärillä ihmisiä.

Lappeenrannan kaupunki järjestää perjantaina 9.8. ja lauantaina 10.8. klo 14–18 entisen Weeran kauppakeskuksen edessä osoitteessa Kauppakatu 41 kaikille avoimen maalaustapahtuman. Tapahtumassa osallistujat pääsevät värittämään kauppakeskuksen yhteyteen toteutettuun vaneriseinään tehtyä maalausta yhdessä kaupunkisuunnittelussa kesätöissä olevien LAB-ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja muotoilun opiskelijoiden kanssa.

Kuvataiteen opiskelija Roosa Halonen kertoo, että Weeran kauppakeskuksen julkisivuun toteuttavassa taideteoksessa käytetään ”Paint by numbers” -tekniikkaa ja sen teoksen värittämiseen pääsevät osallistumaan kaikki halukkaat.

– Teos muistuttaa suurikokoista värityskirjaa, jossa tehtävänä on värittää kuvat numeroiden mukaan. Osallistujat voivat valita teokseen etukäteen maalatuista alueista itselleen mieluisan, ja numerot kertovat, millä värillä se tulee maalata, Halonen kuvailee.

– Maalauksen teemana ovat luontoon liittyvät asiat, kuten erilaiset kasvit ja maisemat.

Paikan päällä on osallistujille tarjolla pensseleitä, pieniä maalipurkkeja sekä apua maalaustyöhön.

– Vanerit on pohjamaalattu valmiiksi ja vanereihin toteutettujen valmiiden ääriviivojen avulla teoksen toteuttamiseen on helppo tulla mukaan.

– Kannattaa ottaa kotoa mukaan vaatteita, joihin voi tulla vahingossa maalitahrakin, Halonen vinkkaa.

Halosen mukaan kesätaiteilijoiden tekemiä teoksia on mahdollista löytää myöhemmin eri puolilta Lappeenrantaa.

– Olemme toteuttamassa tänä vuonna maalauksia jakokaappeihin, ja tämän lisäksi betonista sekä keramiikasta valmistettuja teoksia tullaan sijoittamaan tuttuihin ja ehkä hivenen yllätyksellisiinkin paikkoihin.

Lisätietoja:

Roosa Halonen, kuvataiteen opiskelija, LAB-ammattikorkeakoulu
Puh. 040 182 4217, roosa.halonen@lappeenranta.fi