Suosikit

Kasvun Rakentajat -ohjelma poiki 70 miljoonan euron kasvutavoitteen Etelä-Karjalaan

JULKAISTU 23.3.2023, 15.12

Hankkeelle pyritään saamaan jatkoa.

Vuosi sitten käynnistynyt Etelä-Karjalan pk-yritysten kasvuohjelmahanke on sparrannut yrityksiä kasvuun sekä koonnut yrityksiä, oppi- ja tutkimuslaitoksia sekä muita neuvonantajia yhdeksi verkostoksi. Hankkeen tavoite oli lisätä paikallisten yritysten liiketoimintaa 7–10 miljoonalla eurolla, mikä on nyt saavutettu ja ylitetty.

Mukana olevat yritykset edustavat mitä erilaisimpia toimialoja kuljetuspalvelujen sovelluskehittämisestä ja pelialasta aina vaatteiden valmistukseen saakka. Mukana on niin varhaisen vaiheen startupeja kuin vuosikymmeniä vanhoja, isoja ja pieniä yrityksiä.

Kasvun Rakentajien taustalla on Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalveluiden ja Imatran seudun kehitysyhtiö KEHYn lisäksi myös pohjoismainen pääomasijoittaja, Innovestor Oy. Kyse on pitkäjänteisestä toiminnasta ja varsinaiset kasvutulokset nähdään vuoden päästä, mutta Wirma yrityspalveluiden päällikkö Eeva Pihlajaniemi näkee jo nyt hyviä tuloksia.

– Kasvun rakentajat ohjelman finaali huipentui 1.2., jolloin osallistujayritykset ”pitsasivat” kasvuohjelmansa, Pihlajaniemi kertoo.

– Nämä ohjelmat olivat kovatasoisia ja hyvin valmisteltuja!

Kasvusuunnitelmia oli hiottu ohjelmaan kuuluneissa Growth Boardeissa syksyn ja alkutalven ajan, ja yritykset kokivat saaneensa niistä hyviä eväitä.

Kanssayrittäjät ja -osallistujat äänestivät pitsauksen voittajaksi lappeenrantalaisen Spindrive-yrityksen.

Tavoitteena ollut 7–10 miljoonan kasvuloikka ylitettiin reippaasti

Innovestor Oy:n Susanna Forsberg on tyytyväinen hankkeen tuloksiin.

– Ohjelmaan valittiin todella hyviä ja motivoituneita yrityksiä, jotka olivat aidosti kasvua hakemassa. Hyvin onnistuttiin generoimaan kasvua myös eteenpäin, hän sanoo.

– Tavoitteena ollut 7–10 miljoonan kasvuloikka muuttui kolmen vuoden päähän asetettuun 70 miljoonan euron tavoitteeseen, hän kertoo.

Keskeinen osa hanketta on Kasvun Rakentajat -ohjelma, jossa kullekin ohjelmaan osallistuvalle yrityksille räätälöidään oma asiantuntijatyöryhmä, Growth Board.

– Pystyimme Innovestorilla hyvin luottamaan siihen, että Growth Boardien vetäminen onnistui hienosti KEHYn ja Wirman yritysasiantuntijoiden avulla, Forsberg kehuu.

Growth Boardeihin osallistui Innovestorin lisäksi yrityksen tarpeisiin sopiva kansallisen tason huippuosaaja, yrityksen itsensä tuoma osaaja sekä Wirman ja KEHYn yritysasiantuntija.

Ohjelmaan valittujen maakunnan kymmenen kasvuyrityksen ensimmäinen työpajapäivä oli kesäkuun 2022 alussa. Hanke jatkuu elokuun 2023 loppuun asti ja tämän loppuajan yrittäjät konkretisoivat omia kasvusuunnitelmiaan. Wirma, kuten KEHYkin on yritysten apuna esimerkiksi kasvuun liittyvien rahoitushakemusten kanssa.

Ohjelmaan valituilla yrityksillä oli jo valmiiksi olemassa jonkinlainen kasvusuunnitelma, jota lähdettiin jalostamaan hankkeen avulla. Toisilla suunnitelma muuttui hankkeen aikana.

Hankkeelle pyritään saamaan jatkoa

Yritysten kanssa on käyty palautekeskustelua ja haettu ehdotuksia, miten ohjelmaa voidaan kehittää vieläkin toimivammaksi ja nyt yrityspalveluyrityksissä mietitäänkin, kuinka hankkeelle saataisiin jatkoa, tarvetta sille ehdottomasti on.

Myös pääomasijoittaja näkee edellytykset Kasvun Rakentajat -ohjelman jatkolle Etelä-Karjalaan.

– Tätä oli todella mukava vetää ja toivottavasti saamme sille jatkoa, Forsberg sanoo.

– Hanketta voisi kehittää saattamalla yrityksiä vihreän siirtymän tuotteiden ja palveluiden kautta kasvupolulle miettimällä, miten vihreää siirtymää voisi hyödyntää teollisuuden alan yrityksissä.

Hän jatkaa, että mukana voisi olla yrityksiä, jotka eivät vielä hyödynnä vihreää siirtymää liiketoiminnassaan sekä niitä yrityksiä, joilla on jo sitä puolta lähdetty kehittämään.

– KEHYn ja Wirman kanssa oli innostavaa ja mukavaa työskennellä. Olemme yhteisesti Eevan ja Antin kanssa miettineet asiat ja sen pohjalta viety eteenpäin. Olemme saaneet kaikilta osallistujilta hyvää palautetta ja kiitosta konkreettisesta avusta, Susanna kertoo.

Pitsauksen voittaja Spindrive sai ohjelmasta uutta näkökulmaa kasvusuunnitelmiin

Lappeenrantalainen magneettilaakereiden toimittajana toimiva startup-yhtiö Spindrive osallistui Kasvun rakentajat -ohjelmaan tavoitteenaan saada uusia näkökulmia kasvupolun määrittämiseksi ja kasvun tueksi.

Spindriven toimitusjohtaja Janne Heikkinen kertoo, että tiivis sparrausrupeama ja ohjelman työpajoissa käytetyt liiketoiminnan kehityksen työkalut auttoivat yksinkertaistamaan kasvusuunnitelmaa, kasvun roadmapia.

– Ohjelmaan osallistuminen inspiroi monella eri tasolla. Osallistujajoukko koostui eri ikäisistä eri alojen ja  yrityksistä, mutta kaikki olivat liikkeellä yhteisellä tavoitteella saavuttaa liiketoiminnan kasvua, Heikkinen sanoo.

– Sekoitus nuoruuden intoa ja kokemuksen syvää rintaääntä höystettynä eri alojen liiketoimintaosaamisella antoi hedelmällisen pohjan yritysten väliselle hyvähenkiselle haastamiselle ja ajatusten tuulettamiselle.

Spindriven kasvu tulee pääasiassa viennistä

– Spindriven kasvupolulla seuraava iso askel on rahoituskierroksen kerääminen yksityisiltä sijoitusyhtiöiltä tämän vuoden aikana, Heikkinen kertoo.

– Avasimme myyntitoimiston Saksaan viime vuoden keväällä ja uudella sijoituskierroksella kerättyä rahoitusta käytetään markkina-aseman vahvistamiseen Euroopan markkinoilla.

Kasvun Rakentajat -ohjelma saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahaston tukemasta Etelä-Karjalan PK-yritysten kasvuohjelmahankkeesta.

Lisätietoja:

Eeva Pihlajaniemi
Wirma yrityspalvelut
p. 044 052 3056
eeva.pihlajaniemi@lappeenranta.fi

Antti Oravuo
KEHY
p. 040 721 1310
antti.oravuo@kehy.fi

Susanne Forsberg
Business Director, Corporate Venturing
p. +358 50 576 0851
susanne.forsberg@innovestor.fi