Suosikit

Joukkoliikenne poikkeusreiteille Satamatiellä ja Valtakadulla 3.6. alkaen – muu liikenne myös kiertoreiteille

JULKAISTU 24.5.2024, 10.16

Bussin peräosa, taustalla metsää.

Lappeenrannan joukkoliikenne siirtyy poikkeusreiteille Satamatiellä ja Valtakadulla sekä Taipalsaarentiellä Valtakadun päässä 3.6.2024 alkaen.

Molemmissa paikoissa moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Väyläviraston ratatöiden ja muiden samalla toteutettavien parannustöiden sekä muun muassa liikennevalojen uusimisen vuoksi.

Lappeenrannan kaupunki on tiedottanut rakennusurakoista tarkemmin aiemmin julkaistussa tiedotteessa.

Linjat 3 ja 8 poikkeusreitille Satamatiellä

Satamatiellä joukkoliikenteen linjat 3 ja 8 siirtyvät Pikisaareen mentäessä poikkeusreitille.

Keskustasta Kivisalmeen päin liikennöidään Torikadun ja Satamatien kautta Pikisaareen. Kivisalmesta keskustan suuntaan ei liikennöidä Pikisaaren kautta.

Liitteenä olevassa kartassa on merkitty poikkeusreitti sekä aikataulussa yliviivattuna Pikisaaren lähdöt, jotka jäävät pois. Satamatien poikkeusreitti on voimassa kesäaikataulun ajan 3.6.-7.8.2024

Valtakadun urakka vaikuttaa useisiin joukkoliikenteen linjoihin

Valtakatu on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä Taipalsaarentien länsipuolelta 3.6 - 7.7.2024 välisenä aikana, jolloin myös joukkoliikenne siirtyy poikkeusreitille.

Poikkeusreitille siirtyvät keskustasta länteen liikennöivät linjat 1, 1X, 4, 5, 12, 14 ja 101 sekä lännestä keskustaan liikennöivät linjat 1, 2H, 4, 5, 14 ja 101.

Joukkoliikenteen poikkeusreitit näkyvät liitteenä olevassa kartassa.

Muu liikenne myös kiertoreiteille

Niin Satamatien kuin Valtakadunkin töiden aikana myös muu moottoriajoneuvoliikenne ja kevyt liikenne ohjataan kierto- tai poikkeusreiteille.

Satamatiellä ajoneuvoliikenne ohjataan kulkemaan Torikadun kautta. Kevyen liikenteen yhteys kuitenkin säilyy Satamatiellä poikkeusjärjestelyin.

Valtakadulla kevyt liikenne pääsee kulkemaan työmaan pohjoispuolen ohi. Kiertoreitit moottoriajoneuvoliikenteelle kulkevat Liisankadun tai Helsingintien kautta. 

Lisätiedot

Terhi Koski, joukkoliikennepäällikkö (joukkoliikenteen osalta)
Puh. 040 651 5599, terhi.koski@lappeenranta.fi

Timo Kalevirta, suunnittelupäällikkö (muut liikennejärjestelyt)
Puh. 040 637 4400, timo.kalevirta@lappeenranta.fi