Suosikit

EU:lta 600 000 euron rahoitus Lappeenrannalle kaukolämmön kysynnänjouston kehittämiseen

JULKAISTU 31.1.2024, 14.52

Lappeenrannan keskustan rakennuksia kattojen tasolla ja yllä kuvattuna. Vesitorni näkyy kauimpana.

Lappeenrannan kaupunki on saanut Euroopan Unionin Pilot Cities Horizon ohjelmasta 600 000 euron rahoituksen kaukolämmön kysynnänjouston kehittämiseen. Rahoitus jakautuu puoliksi Lappeenrannan kaupungille ja kaupungin omistamalle konserniyhtiö Lappeenrannan Energialle.

Rahoitus kohdistuu kahdelle vuodelle ja sen tavoitteena on vauhdittaa energian joustomekanismien kehittämistä kaupungeissa. Kohteena Lappeenrannassa on kaukolämmön joustojen toteuttaminen rakennuskohtaisesti, kertoo Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen, joka iloitsee rahoituksen tuomasta mahdollisuudesta.

− Energia-ala on jatkuvassa murroksessa. Kaikkialla haetaan ilmastomyönteisiä ja edullisia ratkaisuja. Joustokeinojen lisääminen on osoittautunut välttämättömäksi energian riittävyyden turvaamisessa ja hintojen tasaamisessa.

Työn käytännön toteuttamisesta Lappeenrannassa vastaa kaukolämpötoimija Lappeenrannan Energia. Olemme kehittäneet digitaaliseen kaksoseen perustuvan matalan kynnyksen konseptiratkaisun joustojen toteuttamiseksi kiinteistössä, kertoo kehityspäällikkö Rami Koivula Lappeenrannan Energiaverkoilta.

− Digitaalinen kaksonen on virtuaalinen malli, jossa pyritään digitaalisesti kuvaamaan fyysistä maailmaa ja toimintaa sekä luomaan siitä ennustuksia. Suuressa kuvassa joustoilla pyritään muodostamaan merkittävän kokoinen virtuaaliakku, jota voitaisiin hyödyntää kaukolämmön päästöjenhallinnassa sekä energiamarkkinatoiminnoissa kevät- ja syyskuukausien aikana, tarkentaa Koivula.

EU:n pilottikaupungeille miljoonia ilmastotyöhön

Lappeenranta sai rahoituksen, koska EU katsoo kaupungin olevan edelläkävijä ilmastotyössä sekä energiajärjestelmien ja rakennusten energiatehokkuuden kehittämisessä. Rahoituksen saamiseen vaikutti Lappeenrannan jäsenyys EU:n kaupunkimissiossa, sillä rahoitus tulee kaupunkimissioon suunnatusta rahoituksesta.

EU:n missiokaupunkien tavoitteena on saavuttaa ilmastoneutraalisuus vuoteen 2030 mennessä. Kaupunkien tueksi on käynnissä EU:n Horisontti Eurooppa ja NetZeroCities-ohjelman ohjaama 360 miljoonan euron rahoituspaketti, jolla tuetaan kaupunkikohtaisia pilottiprojekteja.

Nyt päätetyssä jaossa jaettiin yhteensä 15 miljoonaa euroa 26 pilottikaupungille. Kaupungeista tulee esimerkin näyttäjiä testatessaan ratkaisuja nopeaan hiilestä irtautumiseen.

Kaupungit opettavat toinen toistaan

Pilottikaupungit saavat suoraa tukea muiden kaupunkien asiantuntijoilta, ja niillä on mahdollisuus oppia muilta kaupungeilta kaksivuotisen ohjelman aikana.

Pilottikaupunkien työn tulokset ja niistä saadut kokemukset jaetaan vuorotellen twinning-ohjelmaan valittujen muiden kuin pilottikaupunkien kanssa, mikä moninkertaistaa ohjelman vaikutuksen Euroopan kaupunkien pyrkimyksiin tulla ilmastoneutraaleiksi.

Lappeenrannan rakennuksiin kohdistuvaa kaukolämmön kysynnänjoustonmenetelmää voidaan hyödyntää muidenkin maiden kaupungeissa, sanoo Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Arto Nikkanen.

− Lappeenrannassa testattavaa keinoa voidaan jakaa kaikille kaukolämpöä käyttäville kaupungeille maailmassa ja se on hyödynnettävissä myös muissa keskitetyissä lämmitysratkaisuissa. Saamme näkyvyyttä Euroopassa sekä mahdollisuuden jakaa tietoa muistakin energiaratkaisuista ja osaamisesta muille. Samalla saamme oppia muiden ratkaisuista ja hyvistä käytännöistä, summaa Nikkanen.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki
Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja
Puh: 040 081 5284, ilkka.rasanen@lappeenranta.fi

Lappeenrannan Energia
Arto Nikkanen, toimitusjohtaja
Puh: 044 751 7211, arto.nikkanen@lreoy.fi  

Rami Koivula, kehityspäällikkö
Puh: 040 158 1047, rami.koivula@lreoy.fi