Suosikit

Kimpisen koulu

Kimpisen yhtenäiskoulussa on vuosiluokilla 1.–9. oppilaita noin 1100 ja opetushenkilöstöä noin 100. Normaalin perusopetuksen ja musiikkiluokkien lisäksi koulussamme on tarjolla musiikkipainotteista, liikuntapainotteista sekä jääkiekkopainotteista opetusta.

Kimpisen koulu toimii kahdessa rakennuksessa. Peltolan koulurakennus on niin kutsuttu pienten koulu, jossa toimivat esikoulu ja luokat 1. – 2. Pihan toisella puolella olevassa Pohjolankatu 23:ssa ovat alakoulun luokat 3. – 6. ja yläkoulu. Kimpisen lukion tilat ovat kadun toisella puolella, mutta sekä peruskoululla että lukiolla on käytössä opetustiloja molemmissa Pohjolankadun rakennuksissa.

Elokuussa 2012 käyttöönotetut remontoidut ja toimivat tilat tarjoavat oppilaille monipuolisen opetustarjonnan lisäksi vireän oppimisympäristön. Keskeisen sijainnin ansiosta yhteistyö eri oppilaitosten ja elinkeinoelämän kanssa on vaivatonta ja liikunta- ja kulttuuripalvelujen hyödyntäminen on tärkeä osa koulun arkipäivää.

Olemme mukana Urheiluakatemian järjestämässä ohjelmassa ja kuulumme myös ProKoulu- kehittämishankkeeseen.

Oppimisen ilo ja omien vahvuuksien ja luovuuden löytäminen jokapäiväisessä työssä on päämäärämme. Kimpisen koulu korostaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä luotujen pelisääntöjen kunnioittamista. Lapsia ja nuoria ohjataan ottamaan vastuuta omasta työskentelystään ja sen tuloksista. Omien arvojen yhteensovittaminen yhteisön arvojen kanssa näkyy toisen huomioonottamisena ja erilaisuuden hyväksymisenä. Hyvät käytöstavat ovat käyntikorttimme ulospäin.

Kimpisen koulun opetussuunnitelma löytyy ePerusteet-palvelusta:
Kimpisen koulun opetussuunnitelma - ePerusteet (opintopolku.fi) (aukeaa uuteen ikkunaan)

Kolme ihmistä pöydän ääressä, pöydällä myös tietokone.

TET-harjoittelut

Lue lisää