Sijoittamislupa ja poikkeaminen
Rakennusvalvontaviranomainen määrittelee, tarvitsetko ennen rakentamisluvan hakemista erillisen sijoittamisluvan tai poikkeamisluvan. Kun haet sijoittamislupaa tai poikkeamislupaa, esitä hakemuksessa arvio rakentamisen keskeisistä vaikutuksista sekä hakemuksen perustelut. Hakumenettely on molemmissa sama. Rakentaminen vastoin voimassa olevaa asemakaavaa tai rakentaminen kaavoittamattomilla ranta-alueilla edellyttää poikkeamislupaa. Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan tutkia hakijan niin halutessa erillisellä sijoittamisluvalla ennen rakentamisluvan hakemista.
Myönteisen poikkeamisluvan ja sijoittamisluvan lisäksi tarvitaan aina rakentamislupa. Rakentamislupaa haetaan rakennusvalvontaviranomaiselta.
Toimintaohje
Sinun tulee selvittää rakennusvalvontaviranomaiselta tarvitsetko sijoittamislupaa tai poikkeamislupaa. Lappeenrannassa rakennushankkeiden poikkeamispäätöstä ja erillistä sijoittamislupaa haetaan sähköisesti kaupunkisuunnittelusta.
Maksullisuuden tiedot
Palvelu on maksullinen.
Käsittelyaika
Kaupunkisuunnittelu varaa lupa-asian käsittelyyn noin kolme kuukautta.
Voimassaoloaika
Poikkeamispäätöksessä ja sijoittamisluvassa määrätään aika, jonka kuluessa poikkeamispäätöstä vastaavaa rakentamislupaa tulee hakea. Aika voi olla enintään kaksi vuotta.