Sammonlahden koulu
Sammonlahden koulu on Lappeenrannan länsialueella sijaitseva perusopetuksen yhtenäiskoulu, jossa opetusta järjestetään kahdessa eri toimintayksikössä. Koulussamme työskentelee kaikkiaan n. 900 oppilasta, 85 opettajaa ja 15 koulunkäynninohjaajaa. Monipuolinen oppiminen ja oppilaan hyvinvoinnin edistäminen ovat tärkeitä perusteita Sammonlahden koulussa.
Vuosiluokkien 1–6 osalta opetus järjestetään uudessa Sammontalon toimintayksikössä sekä Kuusimäen toimintayksiköissä, joka sijaitsee entisessä Kuusimäen koulussa. Varhaiskasvatuksen järjestämää esiopetusta annetaan koulun toimintayksiköissä. Vuosiluokkien 7–9 osalta opetus järjestetään Sammontalon toimintayksikössä. Perusopetuksen lisäksi koulussa järjestetään keskitettyä perusopetukseen valmistavaa opetusta ja suomi toisena kielenä -opetusta maahanmuuttajataustaisille oppilaille.
Luontoon, ympäristöön ja kestävään elämäntapaan liittyvät asiat sekä arjen Greenreality-teot ovat tärkeitä Sammonlahden koulussa. Koulumme on toiminut Suomen peruskouluista pisimpään sertifioituna kestävän kehityksen kouluna. Koululle on myönnetty Vihreä lippu (kestävä taso) ja OKKA-säätiön virallinen oppilaitoksen kestävän kehityksen ympäristösertifikaatti ansiokkaasta kansainvälisestä ympäristötyöstä. Koulussamme toteutetaan myös Liikkuva koulu - ja ProKoulu -toimintaa.
Sammonlahden yläkoulussa oppilaille tarjotaan mahdollisuus painotettuun opiskeluun seuraavilla opintolinjoilla: • Englannin kieli ja kulttuuri • Liikunta ja urheilu (Yhteistyö Etelä-Karjalan urheiluakatemian kanssa) • Luonnontieteet, matematiikka ja teknologia • Taide- ja taitoaineet
Sammonlahden koulu kuuluu Opetushallituksen Majakka-kehittämiskouluverkostoon ja kansainväliseen International School Connection -verkostoon. Sammonlahden koulu on aktiivinen Uniori-toiminnan kehittäjäkoulu, LUT Junior University -toiminnan kumppani ja LAB-ammattikorkeakoulun kummikoulu.
Sammonlahden koulun kansainvälisiä kumppanikouluja ovat: • Kolding Realskole - Kolding, Tanska • Le collège Saint-Étienne - Sens, Ranska • The Nanshan Foreign Language School (Group): Keyuan Primary School (alakoulu) ja Gaoxin Middle School (yläkoulu) – Shenzhen, Kiina • Koulu numero 13 – Viipuri, Venäjä • Wald-Gymnasiun – Berliini, Saksa
Käyntitiedot
Ruskonlahdenkatu 5-753850 Lappeenranta
Palvelupaikka kartalla
Näytä reitti tänne
Muut yhteystiedot
Puhelin
-
Rehtori, Sammonlahden koulu
+358 405132840
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Apulaisrehtori 7.–9. lk, Sammontalon toimintayksikkö
+358 408481272
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Apulaisrehtori 1.–6. lk, Sammontalon toimintayksikkö
+358 405147625
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Koulusihteeri, Sammontalon toimintayksikkö
+358 403543404
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Apulaisrehtori, Kuusimäen toimintayksikkö
+358 406705525
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
-
Koulusihteeri, Kuusimäen toimintayksikkö
+358 401309143
(pvm/mpm)
Puhelu tähän numeroon maksaa:
- paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
- matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
- ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.
Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.
Postiosoite
Ruskonlahdenkatu 5-753850 Lappeenranta
Sijainti kartalla
