Suosikit

Mist sie tuut? -juttusarja: Kourula, osa 1

JULKAISTU 26.8.2023, 10.00

Kourulan omakotitaloaluetta.

Lappeenrannan kaupungin viestintäharjoittelija on koonnut Mist sie tuut? -juttusarjan, jossa esitellään viisi eri aluetta Lappeenrannasta. Näiden alueiden asukkaista on etsitty 1–4 haastateltavaa, jotka kertovat oman kokemuksensa asuinalueestaan ja sen parhaista puolista. Juttusarjaan valikoituivat tänä vuonna Joutsenon, Kivisalmen, Kourulan, Tirilän ja Voisalmen asuinalueet.

Yli 40 vuotta sitten Seppo Muukkonen on muuttanut perheensä kanssa Huhtiniemestä Helsingintien toiselle puolelle Kourulaan. Kerrostaloasunto vaihtui idylliseen 50-luvun rintamamiestaloon. Muukkonen perheineen oli etsinyt isompaa kerrostaloasuntoa, mutta niukan tarjonnan vuoksi omakotitalo isolla puutarhatontilla täytti parhaiten perheen tarpeet.

Millaiseksi kuvailisit Kourulaa?

– Kourula on mielestäni erittäin virikkeinen ja turvallinen kasvuympäristö lapsiperheille. Meillä on täällä Kuusimäen koulu liikunta-alueineen – on palloiluhalli, tenniskenttä, koripallokenttä sekä ulkokuntosali. Iso leikkipuisto sijaitsee myös lähellä koulua ja päiväkotia. Kourulassa luontokin on lähellä. Kesäisin voi nauttia metsäisistä poluista jalkaisin ja talvella hiihtäen. Helppoutta elämiseen luovat myös lyhyet etäisyydet – koulu- ja kauppamatkat ovat lyhyitä, asuitpa sitten oikeastaan missä päin Kourulaa tahansa.

Millainen on Kourulan henki?

– Koen, että Kourulan alueen henki on erittäin yhteistyöhaluinen ja -kykyinen. Varsinkin asukasyhdistystoiminta on täällä vilkasta ja todella aikaansaavaa, mikä on mieluisa asia.

Mikä saa sinut viihtymään Kourulassa?

– Melkeinpä kaikki jo edellä mainitut asiat saavat minut viihtymään. Kourula on ihmisten kokoinen ja turvallinen asuinympäristö, mikä on tärkeää viihtymiselle. Kaupunginosan sijainti Lappeenrannassa on myös erinomainen. Etäisyys niin keskustaan kuin yliopistollekin on sopiva, sekä liikenneyhteydet kumpaankin suuntaan ovat todella toimivat.

Mikä on lempipaikkasi Kourulan ympäristössä?

– Kyllä se on minulle tämä oma koti ja sen pihapiiri.

Kourulan Raitapuisto.