Suosikit

Lappeenranta käynnistää ainutlaatuisen Kulttuuripolun varhaiskasvatuksen 1–3-vuotiaille taaperoille

JULKAISTU 14.8.2026, 14.16

Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimi ja varhaiskasvatus ovat kehittäneet yhdessä uuden varhaiskasvatuksen Kulttuuripolku-mallin, joka toteutetaan osana Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun kunnallista kulttuurikasvatusohjelmaa. Kyseinen 1–3-vuotiaille lapsille suunnattu musiikkikokonaisuus on tiettävästi ainutlaatuinen Suomessa.

Uudessa mallissa Lappeenrannan kaupunginorkesterin muusikot vierailevat kaikissa kaupungin päiväkodeissa musisoimassa taaperoikäisille lapsille heidän omassa arkiympäristössään. Kulttuurijohtaja Anu Talkan aloitteesta syntynyt toimintamalli vahvistaa lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia tutustua kulttuuriin ja taiteeseen jo aivan varhaisessa iässä.

Muusikoiden päiväkotikierrokset käynnistyvät elokuun 2026 lopulla, jolloin toteutetaan noin puolet ohjelmasta. Toinen kierros järjestetään keväällä 2027. Näin kaikki Lappeenrannan kunnallisen varhaiskasvatuksen 1–3-vuotiaat lapset pääsevät yhdenvertaisesti tutustumaan äänten, musiikin ja soittimien maailmaan.

Musiikkihetkien tavoitteena on tarjota ihan pienimmillekin lapsille elämyksellisiä kokemuksia sekä herättää heidän kiinnostuksensa ääniin ja musiikkiin. Lapset pääsevät kuuntelemaan eläviä instrumentteja, kohtaamaan ammattimuusikoita ja kokemaan yhdessä tekemisen sekä musiikillisen ilmaisun iloa.

Lapsiystävällisessä Lappeenrannassa kulttuurikasvatus tavoittaa ikäluokat taaperoista ysiluokkalaisiin

Lapsiystävällisessä Lappeenrannassa kulttuurikasvatus vaikuttaa vahvasti osana kasvua, oppimista ja hyvinvointia sekä nähdään investointina lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Toimintamalli syventää myös varhaiskasvatuksen, koulujen ja kulttuuritoimijoiden välistä yhteistyötä kaupungissa.

– Lappeenrannan malli on valtakunnallisesti poikkeuksellisen kattava. Se tavoittaa kaikki ikäluokat taaperoista peruskoulun yhdeksäsluokkalaisiin saakka. Toiminnan perusta on valtakunnallinen; yli 80 prosenttia Suomen kunnista toteuttaa kulttuurikasvatusta, mutta toimintamallien laajuudessa ja sisällöissä on merkittäviä eroja, kertoo Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun toiminnanjohtaja Minna Pirilä-Martti.

– Kulttuuripolun tavoitteena on tutustuttaa lapset ja nuoret oman kaupungin kulttuuri- ja taidetarjontaan sekä vahvistaa heidän kulttuurista osaamistaan.

Samalla toimintamalli tukee luovuutta, itseilmaisua, osallisuutta ja hyvinvointia. Kulttuuripolku varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on taustastaan riippumatta mahdollisuus laadukkaisiin taide- ja kulttuurikokemuksiin osana varhaiskasvatusta ja koulupolkua.

– Lappeenrannassa tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle yhdenvertainen mahdollisuus kasvaa kulttuurin parissa, Pirilä-Martti kiteyttää.

Maakunnallisen mallin mukaisesti syyskuun alussa Etelä-Karjalan kaikki 4.-luokkalaiset pääsevät Lappeenrannan kaupunginorkesterin konserttiin osana 3., 4. ja 5. luokille tarkoitettua maakunnallista ohjelmaa. Lisäksi konsertteihin osallistuu vapaaehtoisesti Lappeenrannan lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita.

Lisätietoja:

Kulttuuripolku-kulttuurikasvatussuunnitelma, Lappeenranta ja Etelä-Karjala
Kulttuurikasvatussuunnitelma, valtakunnallinen

Anu Talka, kulttuurijohtaja
Puh. 0440 350 8111, anu.talka@lappeenranta.fi

Milko Vesalainen, intendentti
Puh. 040 547 8706, milko.vesalainen@lappeenranta.fi

Minna Pirilä-Martti, toiminnanjohtaja
Puh. 040 187 4331, minna.pirila-martti@lappeenranta.fi