Suosikit

Lappeenrannan kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden yhteisöllisyyden merkityksestä kaupunkikeskustan elinvoimalle 12.5.

JULKAISTU 9.5.2025, 10.35

Lappeenrannan kaupunki järjestää yhteistyössä Elävät kaupunkikeskukset ry:n kanssa keskustelutilaisuuden, jossa tarkastellaan yhteisöllisyyden merkitystä osana kaupunkikeskustan rakentumista. Kaikille avoin tilaisuus järjestetään maanantaina 12.5. kauppakeskus IsoKristiinan alakäytävällä klo 14–15.30.

Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä kertoo, että koko kevään kestänyt historiallinen jääkiekkohuuma vaikutti siihen, että valtakunnallinen keskustakehittäjien keskusjärjestö päätti järjestää kaupunkikiertueen Lappeenrannassa.

- SaiPan menestys terävöitti yhteisöllisyyttä ja toi keltaisen värin näkyvästi elävään kaupunkikuvaan.  

- Tilaisuudessa esitetyissä puheenvuoroissa pohditaankin sitä, millainen vaikutus urheilumenestyksellä on kaupungin keskustan elinvoimaan ja kaupungista syntyvään mielikuvaan.  

Tapahtuman puheenvuorot tuovat monipuolisesti esille Lappeenrannan ja muiden kaupunkien keskustojen mahdollisuuksia.  

- Yleisön esittämille kysymyksille on varattu tilaisuudessa aikaa, joten kannattaa tulla paikalle kuuntelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta.

Tilaisuuden ohjelma 

Pääteema: ”Uusi yhteisöllinen syke” 

14.00 Lappeenrannan elinvoimajohtaja Ding Ma: ”Elinvoimaa uudesta kaupunkihuumasta – miten kaupunki vahvistaa tulevaisuudessa elinvoimaansa hyödyntäen ainutlaatuista jääkiekon urheilumenestystä, kun hopeapöly alkaa hiljalleen laskeutua… ”  
14.10 Emerituskaupunkisuunnittelija, arkkitehti Mikko Heikkilä: ”Chicagon keskellä on kaupunki kaupungissa – Marina Cityyn voi saapua maitse, vesitse tai ilmojen kautta. Siellä on kaikki ja kaikkea: kauppoja, elokuvakeskus, keilahalli, asuintorneja ja ylimpänä jopa helikopterikenttä… ” 
14.20 Toiminnanjohtaja EKK Pokko Lemminkäinen: ”Maailman upein kauppahalli tai ainakin poikkeavin löytyy Rotterdamista neljine integroituine tornitaloineen, monipuolisine ravintolamaailmoineen, ruokakauppoineen ja pysäköintijärjestelyineen. Mallia Hollannista myös Suomeen…” 
14.30 Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä: ”Uusi uljas ylätorimme on syntymässä Lappeenrannan keskustaan kauppahalleineen ja palvelevine pysäköintijärjestelyineen antaen raikkaan sykkeen ytimeen… ” 
14.40 Toiminnanjohtaja Imitsi ry Mervi Leinonen: ”Kulmien kiertäjäisillä voittoon valtakunnallisessa keskustatekokilpailussa – yhteisöllisyyden rakentaminen ja rakentuminen ovat avain onnistumiseen…” 
14.50 LOPPUPANEELI 
15.15 Yleisökysymykset 
15.30 Tilaisuus päättyy 
 
Tervetuloa! 

Lisätietoja 

Lappeenrannan kaupunki 
kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä, maarit.pimia@lappeenranta.fi

Elävät kaupunkikeskustat ry 
Toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen, 040 555 3462 pokko.lemminkainen@kaupunkikeskustat.fi