Suosikit

Lapsiystävällisessä Lappeenrannassa lapset saavat kuulua: Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma Marian aukiolla torstai-iltana 20.11.2025 – päivällä lapsille tarjolla liikuntaa

JULKAISTU 13.11.2025, 15.06

Kaksi lasta luonnossa pihlajan äärellä, taustalla keltatakkinen aikuinen, mukana sininen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -logo.

Lappeenrannan kaupungin tapahtumapalvelut yhdessä lukuisten yhteistyötahojen kanssa järjestää Lapsen oikeuksien päivän tapahtuman Marian aukiolla ja sen välittömässä läheisyydessä torstaina 20.11. klo 17–19. Lisäksi päiväsaikaan klo 9–14 Lappeenrannan liikuntatoimi järjestää Lapsen oikeuksien päivän liikuntatapahtuman Lappeenrannan urheilutalolla.

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 17.–23.11.2025. Tämän vuoden teemalla – lapsen oikeus kuulua – on kaksi merkitystä: lapsella on oikeus kuulua ja kiinnittyä yhteisöön ja yhteiskuntaan, ja toisaalta oikeus myös tulla paitsi nähdyksi, myös kuulluksi. Lappeenranta on yksi UNICEFin Lapsiystävällisistä kunnista.

Koko perheelle suunnatun, Marian aukiolla järjestettävän maksuttoman tapahtuman ohjelmassa on muun muassa monenlaisia toiminnallisia pisteitä, pientä välipalaa, yhteinen tanssihetki, tulishow sekä ihailtavana Keskuspuistossa sijaitsevan Loistopuiston UV-valoteokset. UNICEFin lavalla lapset pääsevät kertomaan, mitä heille kuuluu. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen avaa tapahtuman klo 17.

– Lapsen oikeuksien päivän tapahtumassa juhlistamme lapsen oikeuksia ja haluamme yhteistyössä tarjota lapsille ja perheille mieluisaa tekemistä tärkeän teeman tiimoilta: lapsen oikeus kuulua liittyy olennaisesti myös kaupunkitapahtumiin, -ilmapiiriin ja -ympäristöön, toteaa Lappeenrannan kaupungin tapahtumatuottaja Meri-Ellen Pystynen.

Tapahtuman ohjelmasisällöt:

  • UNICEFin edustajat kysyvät puhujanurkkauksessa: mitä Sinulle kuuluu?
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ry:n ystävälliset, koulutetut koirat kuuntelemassa lasten ajatuksia
  • Etelä-Karjalan perhetyön kehittämisyhdistys ry:n kepparirata, tarkkuusheitto sekä maskotit Kissa ja Leijona
  • Perheille pientä välipalaa sekä pillimehuja Lappeen kirkon eteistiloissa 
  • Loistopuiston UV-valoteokset ihailtavana Keskuspuistossa
  • klo 17.15 yhteinen tanssihetki Katja Purasen johdolla
  • klo 18.30 Taidekoulu Estradin tulishow

Marian aukiolle on varattu lapsia varten puhujalava ja äänentoisto – UNICEF kutsuu lapsia kertomaan, mitä heille kuuluu. Täällä tapahtumakävijät kuulevat myös etukäteen äänitettyjä lasten ajatuksia ja mielipiteitä.

Etelä-Karjalan perhetyön kehittämisyhdistys ry tarjoaa niin ikään toiminnallista ohjelmaa sekä mukavaa tekemistä lapsille lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tarjolla on kepparirata perheen pienimmille, tarkkuusheittoa sekä halittavana yhdistyksen maskotit Kissa ja Leijona.

Ystävälliset ja koulutetut koirat ovat paikalla kuuntelemassa lasten ajatuksia. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen ry:n kuunteleville koirille voi kertoa ihan mitä vain – koira on turvallinen kuuntelija, joka ei tuomitse ja osaa taatusti pitää salaisuudetkin.

Välipalaa ja pillimehuja perheille Lappeen kirkon eteistiloissa jakaa Lappeenrannan seurakuntayhtymän varhaiskasvatuksen väki, joka toivoo tapaavansa paljon ihmisiä kivan tekemisen ja välipalan merkeissä. Myös Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoiset toimivat apukäsinä samaisella seurakunnan pisteellä.

Lappeenrannan kaupungin tapahtumapalvelut, kulttuuritoimi sekä Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku mahdollistavat Katja Purasen Tanssihetken klo 17.45, Taidekoulu Estradin Tulishown klo 18.30 sekä UV-valotaideteoksista hehkuvan Loistopuiston.

– Koko tapahtumamme yhdistelee vahvasti sekä toiminnallisuutta, jossa lapset pääsevät itse osallistumaan, että mieleenpainuvia kulttuurielämyksiä koettavaksi koko perheelle marraskuisessa illassa, Pystynen summaa.

Mukana tapahtumaa toteuttamassa ovat Lappeenrannan kaupunki, UNICEFin Lappeenrannan vapaaehtoisryhmä, Etelä-Karjalan perhetyön kehittämisyhdistys ry, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ry, Lappeenrannan seurakuntayhtymän varhaiskasvatus, Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry, Nicehearts ry sekä FinFami – Mielenterveysomaiset Etelä-Karjala ry.

Lapsen oikeudet näkyvillä Loistopuistossa

Keskuspuistossa säkenöivässä Loistopuistossa on nähtävillä Lappeenrannan kuvataidekoulun ja Metkun UV-valoteoksia.

Kuvataiteilija Tiinalotta Särmölän rautalangasta luoman kuningatar Kristiinan hovi on koristeltu lähes sadan Lönnrotin koulun 1.–4.-luokkalaisen oppilaan tekemillä kädenjälkiviireillä, jotka ovat syntyneet Metkun UV-taidetyöpajoissa. Esillä hovissa on Särmölän tekemiä rautalankaveistoksia: UV-kruunuja ja Rautainen Kuningatar Kristiina.

Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun teoskokonaisuus Olemme kaikki kruunumme ansainneet muistuttaa lapsen oikeuksista. Rautainen Kuningatar Kristiina on saapunut Kirkkopuistoon kruunaamaan kaikki lapset, ja muistuttamaan siitä, kuinka jokainen meistä on arvokas juuri sellaisena kuin on. Lisäksi teos kertoo, että jokaisesta jää maailmaan oma kädenjälki; se voi olla ystävällinen sana, rohkea teko tai hymy, joka ilahduttaa toista.

– Sinun kädenjälkesi on tärkeä – aivan kuten sinäkin! Me olemme kaikki kruunumme ansainneet ja yhdessä voimme saada ne loistamaan kirkkaammin kuin koskaan.

Kuvataidekoulun Portit Inspiraatioon -teoksessa sen sijaan pääsee kulkemaan Loistavan portin läpi kukkakujaa pitkin kohti Satuhahmojen porttia. Lappeenrannan kuvataidekoulun Portit Inspiraatioon on kuvataidekoululaisten yhteinen ja yhteisöllinen teoskokonaisuus Loistopuistossa. UV-teoksia on tehty kuvataidekoulun kaikissa 26:ssa lasten ja nuorten ryhmissä syksyn 2025 aikana, joten lähes 200 oppilasta on osallistunut teosten toteutukseen.

Lapsella on oikeus liikkua! -tapahtuma Lappeenrannan urheilutalolla to 20.11. klo 9–14

Liikuntatoimi järjestää Lapsen oikeuksien päivänä maksuttoman liikuntatapahtuman kaikille 0–8-vuotiaille lappeenrantalaislapsille. Ohjelma sisältää monipuolista liikuntaa ja leikkejä Lappeenrannan urheilutalolla.

Tapahtuma-ajat:
klo 9–11 varhaiskasvatusikäiset ja eskarilaiset
klo 12–14 1.- ja 2.-luokkalaiset

Järjestimme vastaavan tapahtuman ensimmäisen kerran syksyllä 2024, ja se sai mukavan vastaanoton – siksi haluamme tarjota tänäkin vuonna Lapsen oikeuksien päivään liikuttavan lastentapahtuman. Tällä kertaa kutsumme mukaan myös 1.- ja 2.-luokkalaiset, kertoo liikunnanohjaaja Eveliina Nykänen Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimesta.

Lisätietoja liikuntatapahtumasta antaa Riikka Repo, riikka.repo@lappeenranta.fi.

Lapsiystävällinen Lappeenranta

UNICEF on myöntänyt Lappeenrannalle jälleen vuonna 2024 Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lapsiystävällinen kunta -mallissa Lappeenrannan kaupungin henkilöstö on sitoutunut tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa sekä kaupungin hallinnossa. Lapsiystävällisyys tarkoittaa lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteet ovat syrjimättömyys, lapsen edun ensisijainen harkinta, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen.

Lapsiystävällisessä kunnassa

  • lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina.
  • lapset otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen.
  • jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.
  • lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjenuorana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus.
  • päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan. Lisäksi arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia.
  • lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa.
  • sekä lapsille että aikuisille tiedotetaan lapsen oikeuksista. Lapsia ja nuoria rohkaistaan toimimaan kansalaisyhteiskunnassa.
  • lapset ja nuoret kokevat olevansa lähiyhteisönsä arvokkaita jäseniä.

Lapsiystävällinen kunta -tunnus velvoittaa koko kaupunkia kautta kaikkien toimialojen toimimaan lapsiystävällisesti.

Lisätietoa Lapsiystävällisestä Lappeenrannasta täällä.

Lisätietoja Lapsen oikeuksien päivän tapahtumasta:

Tapahtumatuottaja Karri Heino
Puh. 040 637 1779, karri.heino@lappeenranta.fi

ti 18.11. alkaen:
Tapahtumatuottaja Meri-Ellen Pystynen
Lappeenrannan kaupungin tapahtumapalvelut
Puh. 040 687 7462, meri-ellen.pystynen@lappeenranta.fi