Suosikit

Lappeenrannan kaupunginteatteri käynnistää asiakastutkimuksen

JULKAISTU 22.10.2025, 08.16

Ihmisiä teatterilavalla piirissä värikkäät vaatteet päällä ylhäältäpäin kuvattuna.

Lappeenrannan kaupunginteatteri kartoittaa teatterikävijöiden näkemyksiä teatterista monipuolisella asiakastutkimuksella loka-marraskuun aikana. Tutkimus on osa laajempaa suomalaisten teattereiden yhteistä asiakastutkimusta, jolla seurataan teatterialan kehitystä asiakkaiden näkökulmasta.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää muun muassa asiakkaiden tyytyväisyyttä teatterin toimintaan, asiakaspalveluun, markkinointiin ja viestintään.

Lisäksi tutkimuksessa selvitetään esimerkiksi suosittelutodennäköisyyttä, arviota teatterin toiminnan kehityksestä ja vastuullisuudesta sekä kartoitetaan vallitsevia trendejä asiakkaiden keskuudessa, kuten teatterissa käynnin tiheyttä ja käynnin syitä.

Lappeenrannan kaupunginteatterin asiakkuuskoordinaattori Miika Asikainen kannustaa teatterikävijöitä vastaamaan kyselyyn aktiivisesti.

– Yleisön näkemykset ja palautteet ovat meille ensiarvoisen tärkeitä teatterin toiminnan kehittämisessä. Asiakastutkimuksen tuottaman tiedon avulla pyrimme palvelemaan yleisöämme jatkuvasti paremmin, Asikainen kertoo.

Asiakastutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan sähköisellä kyselylomakkeella, joka on avoinna 30.11.2025 saakka. Vastanneiden ja arvontaa varten yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Lappeenrannan kaupunginteatterin Kultakortti, joka oikeuttaa pääsyn kaikkiin teatterin omien tuotantojen esityksiin näytäntövuoden 2025–2026 aikana.

Lisätietoja:

Linkki asiakastutkimuksen kyselylomakkeeseen: http://vastaa.innolink.fi/asiakkaat/lappeenrannankaupunginteatteri

Miika Asikainen
asiakkuuskoordinaattori, Lappeenrannan kaupunginteatteri
Puh. 040 542 6658, miika.asikainen@lappeenranta.fi