Lappeenrannan Kesämäen koulun viidesluokkalaiset Viljo Taipale ja Akseli Mörsky voittivat valtakunnallisen Yrityssankari-kilpailun Paras myyntipuhe -kategorian Hedgehomes-liikeideallaan siilinpesistä
Lappeenranta Junior University -toiminnassa eli Uniorissa perusopetuksen viidesluokkalaiset opiskelevat Kestävä liiketoiminta ja yrittäjyys -oppimiskokonaisuuden, jossa käytetään Nuorten yrittäjyys ja talous NYT-järjestön Yrityssankari-oppimateriaalia. Opintojen teemoina yhdistyvät muun muassa yrittäjyyskasvatus ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.
Opintojen myötä nyt jo kuusi kertaa Lappeenrannan perusopetuksen kaikille viidesluokkalaisille järjestetyssä yrittäjyyskasvatustapahtuma LUTra-festarissa on kuluvanakin keväänä valittu Lappeenrannan oma edustaja valtakunnalliseen Yrityssankari-kilpailuun. Edustaja lähetti mukaan oman kilpailuvideonsa – Kesämäen nuoret innovaattorit Hedgehomes -ideallaan etenivät aina alakoululaisten kansallisen kilpailun finaaliin, jossa lappeenrantalaiskoulujen edustajat ovat niittäneet mainetta muutenkin edellisvuosina.
Kesämäen koulun 5e-luokan oppilaat Viljo Taipale ja Akseli Mörsky edustivat Lappeenrantaa valtakunnallisessa Yrityssankari-finaalissa Helsingin kauppakeskus Triplassa 28.4.2026 liikeideallaan Hedgehomes, jonka voimin he myös voittivat Paras myyntipuhe -kategorian ensimmäisen sijan. Hedgehomes-ideassa on kyse itsevalmistettujen siilinpesien myymisestä.
Taipale ja Mörsky taustoittavat, että Hedgehomes-liikeidea syntyi tahdosta luoda jotakin ympäristöystävällistä, jolla auttaa eläimiä.
– Yrittäjyysopinnot ovat olleet hauskoja ja opettavaisia. Siihen liittyvää materiaalia on ollut helppo lukea, ja se auttoi meitä perustaessamme omaa yritystämme.
Valtakunnallinen finaalitapahtuma Helsingissä tarjosi lappeenrantalaistiimille elämyksellisen ja vilkkaan koulupäivän.
– Finaalissa oli hauska myydä tuotettamme isolle joukolle ihmisiä. Palkittu myyntipuheemme sujui erittäin hyvin, vaikka aluksi jännittikin paljon. Parhaan Yrityssankari-myyntipuheen kunniaksi saimme kunniakirjan, plakaatin sekä 100 euroa, voittajat kertovat saavutuksestaan.
Myös koti-Lappeenrannassa on juhlittu voittoa oman koulun väen voimin.
– Luokkatoverimme ja opettajamme järjestivät meille yllätysjuhlat kunniakulkueen kera. Queenin We Are the Champions soi tosi kovaa, ja luokkakaverit heittivät serpentiiniä, kun kuljimme ohi. Uskomme, että voittomme saa maininnan myös kevätjuhlassa, tiimi toteaa.
– Opimme paljon Yrityssankari-matkallamme. Kiitämme Lappeenrannan kaupungin ja LUT-yliopiston Lappeenranta Junior University -yhteistyötä tästä mahdollisuudesta.
Viljo Taipaleen ja Akseli Mörskyn Yrityssankari-finaalissa esittämä, palkittu Hedgehomes-myyntipuhe:
Hyvät kuulijat,
Olemme Viljo Ja Akseli Hedgehomesista Lappeenrannasta.
Onko sinulla ongelmia etanoiden tai kuoriaisten kanssa? … Sitten tulit oikeaan paikkaan, sillä siilit syövät niitä.
Me myymme siis siilien pesiä, ja niiden tarkoituksena on auttaa siilejä selviytymään Suomen karusta talvesta. Kaikki siilien pesät on tehty ylimääräisestä, käsittelemättömästä puusta, jonka lahjoitti Viljon pappa – eli kestävän kehityksen mukaisesti.
Siilinpesämme ovat myös edullisempia kuin muissa kaupoissa. Myymme myös siilitauluja ja -kortteja.
Tulkaa käymään myyntipisteellämme, kerromme mieluusti lisää.
Kiitos!
Kasvatustyön tähtäimessä uteliaisuus, kriittinen ajattelu sekä tulevaisuuden taidot
Lappeenrannan perusopetuksen Kestävä liiketoiminta ja yrittäjyys -oppimiskokonaisuudessa oppilaat harjoittelevat monipuolisesti työelämätaitoja ja pohtivat kestävän kehityksen valintoja sekä kuluttajan että yrittäjän näkökulmasta. Kokonaisuuden edetessä opintoja suorittavalle karttuu kokemuksia yrittäjyydestä ja siitä, miten liiketoiminta kannattaa rakentaa ideasta asiakkaille myytäväksi tuotteeksi tai palveluksi.
Oppimiskokonaisuus kannustaa oppilaita aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä työskentelemään järjestelmällisesti, pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Tiede- ja yrittäjyyskasvatusopintoihin panostamalla Lappeenrannan kaupunki toimijoineen haluaa korostaa tieteellisen ajattelun merkitystä kasvatustyössä.
Lasten yliopistojen ydintarkoitus on kannustavaa koululaisia ymmärtämään, reflektoimaan, toteuttamaan ja kuvittelemaan parempaa tulevaisuutta.
– Meillä on kansallisesti sekä kansainvälisesti ainutlaatuinen oppimis- ja opetuskokonaisuus, joka vahvistaa oppilaiden kiinnostusta tieteeseen, tutkimiseen ja yliopisto-opintoihin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
– Uniorin tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten luottamusta parempaan tulevaisuuteen, summaa projektipäällikkö Jatta Lanki.
Lappeenrannan koulut ovat menestyneet useana vuonna kansallisella tasolla järjestettävässä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT:n kilpailussa. Yhdistys on palkinnut myös LUTra-festarin järjestäjiä. Lappeenrannan Yrityssankari-menestys kautta aikain listattuna:
Lappeenranta: Vuoden Pikkuyrittäjät -kunta (2017)
Little Helpers, Kesämäki: Paras myyntipuhe (2021)
FiveFire, Pulp: Koko kilpailun voitto (2021)
LUTra-tiimi (Miika Miinin, Mikko Rautiainen, Topias Haarala, Jenni Kainlauri) Vuoden Pikkuyrittäjät -kummi (2022)
BuzzNest, Kesämäki: Koko kilpailun voitto (2024)
LPT – Linnunpönttö tekijät, Kesämäki: Koko kilpailun voitto (2025)
Hedgehomes, Kesämäki: Paras myyntipuhe (2026)
Yrityssankari-finaali tuo esiin alakoululaisten yrittäjyystaitoja
Huhtikuussa 2026 Helsingissä järjestetyssä Yrityssankarin Uskalla Yrittää -finaalissa oli nähtävillä alakoululaisten yritysintoa, ja paikalle saapui joukko Yrityssankari-finalisteja eri puolilta Suomea. Tapahtuman raati valitsi finaalissa vuoden parhaaksi Yrityssankaritiimiksi PinkIt-joukkueen Jyväskylästä, ja Lappeenrannan Kesämäen koulun tiimi kahmaisi voiton Paras Yrityssankari -myyntipuhe -osiosta.
Keväisessä finaalitapahtumassa Yrityssankari-tiimejä arvioivat ja haastattelivat innostavat tuomarit, yrittäjä Amel Gaily sekä sisällöntuottaja Pinkku Pinsku. Kilpailun finalistijoukkueet pääsivät esittelemään tuotteensa ja palvelunsa tuomareiden lisäksi kauppakeskuksen asiakkaille.
Lappeenrannan Hedgehomes -idean omistajat Viljo ja Akseli saivat ansaitusti hienon palautteen tuomaristolta: Täydellisen myyntipuheen runko, kuvattiin ongelma, mutta myös ratkaistiin se. Reippaat ja vaikuttavat puhujat.
Yrityssankari-finaalitiimit 2026
- Hedgehomes
Kesämäen koulu, Lappeenranta
Liikeidea: Hedgehomes myy itsetehtyjä siilinpesiä.
- PinkIt (pinkit)
Jokelan koulu, Jyväskylä
Liikeidea: Itsetehtyä herkullista fudgea ja hyvää mieltä kauniissa kierrätyspakkauksissa, joissa jokaisessa kehulause. Kehulauseen saa ottaa (ja/tai kirjoittaa) myyntipöydän kehuboksista myös ostamatta mitään, sillä tavoitteenamme on tuoda ihmisille hyvää mieltä.
- PuolukkaPuoti
Aurinkorinteen koulu, Kuopio
Liikeidea: PuolukkaPuoti tarjoaa puhtaasta suomalaisesta luonnosta kerättyjä marjoja sekä niistä valmistettuja laadukkaita tuotteita, kuten hyytelöä, hilloa, marmeladeja ja piirakkaa. Liikeidean keskiössä on tuoda suomalaisen metsän aito ja terveellinen maku ihmisten ruokapöytiin vastuullisesti ja laadukkaasti.
- Unelmaystävät
Riihenmäen koulu, Mäntsälä
Liikeidea: Teemme virkattuja pehmoleluja.
Lappeenrannassa tiede- ja yrittäjyysajatteluun kannustava Uniori-toiminta on kaupungin ja LUT-yliopiston yhteistyön tulosta.
Kuva: Nuorten yrittäjyys ja talous NYT / Henri Sinisalmi
Lisätietoja:
Jatta Lanki, projektipäällikkö
Puh. 040 484 1625
jatta.lanki@edu.lappeenranta.fi
Heidi Laari, opetuspäällikkö
Puh. 040 159 5488
heidi.laari@edu.lappeenranta.fi