Suosikit

Saimaan ystävyyspyöräilyssä nautitaan Saimaan maisemista – pyöräilytapahtumaan voi ilmoittautua mukaan 2.6. mennessä

JULKAISTU 4.5.2023, 11.32

Kaksi pyöräilijää Lappeenrannan satamassa.

Lappeenrannan kaupunki järjestää yhdessä yhteistyökumppanien kanssa 9.6.2023 uuden ryhmille suunnatun pääsymaksullisen pyöräilytapahtuman. Saimaan ystävyyspyöräilyssä joukkueet pyöräilevät valintansa mukaan Lappeenrannasta tai Imatralta Taipalsaaren Sarviniemeen.

Lappeenrannan kaupungin tapahtumatuottaja Karri Heino kertoo, että uudelle tapahtumalle koettiin olevan tilausta, sillä Saimaan alueen pyörämatkailun suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina.

– Saimaan ystävyyspyöräily on hieno mahdollisuus päästä kokemaan Saimaan saaristoreitti ja erilaisia palveluita sen varrella.

Lappeenrannasta alkava reitti on 33 kilometriä pitkä, ja Imatralta Sarviniemeen matkaa tulee noin 65 kilometriä.

– Todellisille pyöräilyn ystäville on tarjolla myös pidempi noin 120 kilometrin pituinen reitti, joka alkaa Lappeenrannasta ja kulkee Imatran ja Ruokolahden kautta Kyläniemeen ja sieltä Sarviniemeen. Matkan viimeinen osuus tehdään Rasti-pyörälautan kyydissä, Heino toteaa.

Pyöräretket toteutetaan ohjatusti, ja osallistujat voivat valita joko normaalin tai kevyen vauhtivaihtoehdon pyöräilyyn.

Taipalsaaren Sarviniemessä osallistujia odottaa tutustuminen uuteen virkistysalueeseen leikkimielisten pelien parissa.

– Paikalla on myös paikallisia toimijoita ja yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa sekä retkilounas, jonka jälkeen viihteellinen paluumatka tehdään upean M/S Camilla -risteilyaluksen kyydissä.

– Mukavahenkisen pyöräilypäivän voi vielä kruunata risteilyn jälkeen M/S Camillan iltajuhlassa Lappeenrannan satamassa, Heino hymyilee.

Saimaan ystävyyspyöräily sopii kaveriporukoille ja tyky-ohjelmaksi

Karri Heino toivottaa kaikki pyöräilystä kiinnostuneet ryhmät tervetulleeksi Saimaan ystävyyspyöräilyyn.

– Tapahtuma sopii mainiosti työpaikan tykypäivän ohjelmaksi tai vaikka kaveriporukan yhteiseksi ajanvietteeksi.

Tapahtumaan myydään kahta eri lippupakettia, joista toinen pitää sisällään M/S Camillan iltajuhlan lisäksi suihku- ja saunomismahdollisuuden Lappeenrannan satamassa sijaitsevassa Hotelli Lähteessä.

Ilmoittautumiset retkille tulee tehdä sähköisesti 2.6. mennessä. Lisätietoja tapahtumasta, sen ohjelmasta, ilmoittautumisesta ja hinnoittelusta löytyy Lappeenranta Events -verkkosivustolta.

Lisätietoja:

Karri Heino, tapahtumatuottaja
puh. 040 637 1779, karri.heino@lappeenranta.fi

Riikka Hjelt, tapahtumatoiminnan koordinaattori
puh. 040 669 3767, riikka.hjelt@lappeenranta.fi