Suosikit

Pyöräliikenteen ammattilaistapahtuma VeloFinland Lappeenrantaan

JULKAISTU 28.10.2024, 13.22

Pyöräilijä pyörätiellä.

Suomen suurin pyöräliikenteen ja -matkailun ammattilaistapahtuma VeloFinland järjestetään vuonna 2025 Lappeenrannassa. VeloFinland tuo 25.-26.9.2025 Lappeenrantaan runsaat 200 pyöräliikenteen, yhdyskuntasuunnittelun ja pyörämatkailun ammattilaista ja aktiivia Suomesta ja Euroopasta. VeloFinlandia on järjestetty vuodesta 2014 saakka, ja vuonna 2024 tapahtumassa oli osallistujia 16:sta eri maasta. VeloFinlandin järjestää Pyöräliitto ry yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin ja seminaarin pääsponsorin WSP Finlandin kanssa.

Lappeenrannan valintaperusteena VeloFinlandin järjestäjäkaupungiksi oli otollisten tapahtumapuitteiden lisäksi sitoutuminen pyöräilyn ja pyörämatkailun edistämiseen, mistä Lappeenranta palkittiin jo vuonna 2015 Vuoden pyöräilykunnan tittelillä.

- Olemme todella innoissamme tulevasta yhteistyöstä Lappeenrannan kaupungin kanssa erityisesti, koska Lappeenrannasta löytyy keskeiseltä paikalta tilat jotka tarjoavat hienon ympäristön monipuoliselle seminaariohjelmalle. Tämän lisäksi Lappeenranta ja laajemmin Saimaan alue on yksi Suomen vetovoimaisimmista pyörämatkailukohteista, iloitsee Pyöräliiton tuottaja Mari Marjamaa

Lappeenrannassa VeloFinland-vieraita odottaa kaupunki, jossa panostetaan pyöräilyyn liikennemuotona ja kestävänä matkailuna.

- Pyöräilyinfran rakentamisella edistämme ilmastotavoitteiden saavuttamista sekä samalla lisäämme kaupungin ja sen asuinalueiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Haluamme tehdä siirtymisen autosta pyörän satulaan mahdollisimman houkuttelevaksi ja näin edistää myös asukkaiden fyysistä ja henkistä terveyttä, toteaa Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen.

- Olemme rakentaneet sujuvat pyöräilyn laatukäytävät ja runkoverkon, joissa myös talviaikainen pyöräily onnistuu. Lappeenrannan kestävien kulkumuotojen tavoite on ollut 55 prosenttia, ja edellisen tutkimuksen mukaan se oli jo 45 prosentin tasoa. Lisäksi maakunnallisesti on tarjolla kuntarajat ylittäviä pyöräilyreittejä: Saimaan saaristoreitti mahdollistaa fillarilautan ansiosta pääsyn nauttimaan ainutlaatuisen kauniista järvimaisemista ja UNESCO Geopark -kohteista. Tervetuloa kokemaan myös matkailijana Saimaan monipuoliset fillarireitit ja luontoelämykset.

Lappeenranta arkipyöräilyn väylineen, lenkkimaastoineen ja matkailureitteineen saa kiitosta myös paikallisilta käyttäjiltä.

- Lappeenranta on hieno paikka pyöräillä! Saimaan rannat ja Salpausselkien maastot tarjoavat upeita reittejä maantie-, soratie- ja maastopyöräilyyn, ja juuri tämä ympäristön mahtavuus luo hyvän perustan myös pyörämatkailun kehittämiselle, kehuu Lappeenrannan pyöräilijät ry:n aktiivi Matti Pesu.

- Pyöräliikenteen ja arkipyöräilyn edistämisen osalta Lappeenrannassa on tehty vuosien saatossa paljon hyviä asioita. Keskustelu päättäjien, virkamiesten ja pyörällä liikkujien välillä toimii hienosti, pääreitit on määritelty, talvikunnossapitoa on priorisoitu ja uudet rakennettavat pyöräilyväylät alkavat olla parhaiden suunnitteluohjeiden mukaisia. Paljon tarpeellista kehittämistä on kuitenkin vielä myös työlistalla, ja tarvittaisiin uskallusta jakaa katutilaa uusiksi, jotta hyvät ratkaisut saataisiin rakennettua, Pesu jatkaa. 

VeloFinland poikkeaa useista seminaareista aktiivisella ohjelmatarjonnallaan. Perinteenä on, että osallistujat hyppäävät pyörän satulaan ja lähtevät tutustumaan kokouskaupungin pyöräilyolosuhteisiin käytännössä, ja myös Lappeenrannassa kokousväkeä tullaan näkemään kaupungin kaduilla pyöräilyn merkeissä.

Lisätietoja:

Mari Marjamaa, tuottaja, Pyöräliitto ry
Puh. 044 244 3278, mari.marjamaa@pyoraliitto.fi

Riikka Hjelt, tapahtumatoiminnan koordinaattori, Lappeenrannan kaupunki
Puh. 040 669 3767, riikka.hjelt@lappeenranta.fi