Suosikit

Lappeenrannan kaupunginkirjasto hakee erikoiskirjastovirkailijaa toiseksi kirjastoauto Willityksen kuljettajaksi

JULKAISTU 7.4.2026, 15.30

Lappeenrannan kirjastoauto Willitys ajamassa mukulakivikatua pitkin linnoituksesta keskustan suuntaan.

Lappeenrannan kaupunginkirjaston kirjastoauto Willitys lähtee reiteilleen pääkirjastosta ja kiertää kaupungin alueella kahdessa vuorossa.

Kirjastoauton kuljettajaksi Lappeenrantaan voi hakea Kuntarekry-palvelun kautta ma 13.4.2026 klo 12 mennessä. Kaupunginkirjasto hakee autolle nyt toista kuljettajaa osaksi tiimiä.

– Pienessä kirjastoauton tiimissä kuljettajan tehtäviin kuuluu auton kuljettaminen, sen kunnon seuraaminen sekä päivittäiset asiakaspalvelutehtävät ja kokoelmanhoito. Tehtävä sisältää myös palvelutoiminnan kehittämisen ja kirjastoauton reittisuunnitteluun osallistumisen, kertoo palvelupäällikkö Sanna Ahola kaupunginkirjastolta.

Kahden autoa kuljettavan erikoiskirjastovirkailijan lisäksi auton tiimiin kuuluu yksi kirjastovirkailija. Ahola on tehtävään valittavan erikoiskirjastovirkailijan, eli kuljettajan, esihenkilö.

Kirjastoauto Willitys kiertelee vuoroviikoin vaihtuvilla reiteillä. Lukuvuoden aikana reittejä ajetaan perjantaita lukuun ottamatta kahdessa vuorossa. Pinta-alaltaan laajassa kaupungissa reitit kiertävät maaseudulla sekä taajamissa, joissa suurin osa kirjastoauton pysäkeistä on koulujen ja päiväkotien yhteydessä. Pysäkkeihin ja reitteihin voi tutustua täällä.

Nykyinen Willitys on palvellut lappeenrantalaisia jo 14 vuotta, joten uuden auton hankinta on valmistelussa.

– Asukkaamme ovat saaneet iloa liikkuvasta kirjastostamme jo vuodesta 1967 lähtien, ja nykyinen Willitys on neljäs auto tässä tarkoituksessa.

Tehtävään valittava henkilö on rohkeasti kehittämiseen tarttuva ammattilainen, jolla on myönteinen työote, taitoa kohdata monenlaisia asiakkaita sekä valmiutta työskennellä myös yksin.

– Tehtävään valittavalta edellytämme ensisijaisesti C-ajokorttia, johon sisältyy kuljettajan ammattipätevyys. Tehtävän vakinaiseen hoitamiseen edellytyksenä on lisäksi kirjastoalan ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät, tai jonka lisäksi on suoritettu, vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Tarvittaessa huomioimme myös hakijat, jotka eivät täytä kelpoisuusehtoja kirjastoammatillisen tutkinnon osalta, Ahola sanoo.

Lappeenrannan kaupunki ja kaupunginkirjasto lupaa valitulle merkityksellisen työn sekä tiiviin työyhteisön, johon on helppo ja mukava liittyä. Lappeenranta arvostaa työntekijöitään ja asukkaitaan: työnteon, asumisen sekä viihtymisen edellytykset ovat kunnossa mahdollistaen sujuvan ja mielekkään arjen.

Lisätiedot:

Palvelupäällikkö Sanna Ahola
Puh. 040 648 3074, sanna.ahola@lappeenranta.fi

Kirjastoauto Willitys