Suosikit

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan uuden vuoden puhe 31.12.2022

JULKAISTU 12.1.2023, 09.10

Uuden vuoden puhe 31.12.2022

Kimmo Jarva

 

Arvoisat lappeenrantalaiset ja kaikki, jotka olette vastaanottamassa uutta vuotta kanssamme

Taakse jäävä vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Koronatilanne tuntuu helpottuneen, mutta maailmanpoliittinen tilanne on yhä surullinen ja jännittynyt, ja se on välittynyt myös meille tänne Lappeenrantaan esimerkiksi kansainvälisenä huomiona ja valitettavasti myös sähkökriisin muodossa.

Hyvä kuitenkin voittaa lopulta pahan ja kaikesta lopulta selvitään. Lisäksi suurista huolista huolimatta vuoteen on mahtunut kuitenkin myös iloisiakin asioita.

Haastavista ajoista huolimatta kaupungin talous on hyvällä mallilla, ja verotulokasvu on ollut yllättävän hyvää. Alueemme elinkeinoelämä voi hyvin ja yrityksiä on osaltaan kiittäminen hyvästä kuntataloudestamme. Lisäksi työllisyystilanne on parantunut ja erityisen iloinen olen ollut siitä, että nuorisotyöttömyys mennyt aidosti hyvään suuntaan.

Vuoden merkkihetkistä puhuttaessa palaisin mieluusti huhtikuuhun, jolloin Lappeenrannan tapahtuma- ja kulttuuriosaajat yhdistivät voimansa ja loihtivat pitkin valtakuntaa pelkkiä kehuja saaneen kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan. Se oli osoitus paitsi lappeenrantalaisesta osaamisesta mutta myös yhteisöllisyydestä. Upea tapahtuma esitteli vankkaa kulttuuriosaamistamme ja ennen kaikkea karjalaisia juuriamme yhdistäen vanhaa ja uutta.

Iloinen täytyy olla tarmokkaan ilmastotyön jatkamisesta. Tavoittelemme vihreän siirtymän edelläkävijän asemaa ja sen vankistamista sekä alan osaamista ja yrityksiä. Teollisuuden osalta onkin hyviä kasvunäkymiä etenkin uusiutuvan energian kohdalla, kun Lappeenrantaan on suunnitteilla aurinkovoimapuisto ja synteettisen metanolin pilottilaitos.

Aurinkoenergia on tällä hetkellä kuumaa kamaa ja yhdessä korkeakoulujemme osaajien kanssa Lappeenranta on hyvissä asemissa sen suhteen. Vireillä on useita potentiaalisia hankkeita.

Saimme myös Green Leaf -juhlavuodellemme hienoa jatkumoa, kun EU hyväksyi Lappeenrannan EU:n sadan hiilineutraalikaupungin joukkoon. Se vankistaa entisestään suunnannäyttäjän rooliamme kestävän kehityksen saralla.

Hyvä yleisö

Lappeenranta voi suunnata uuteen, pian alkavaan vuoteen odottavaisin mielin. Monessakin mielessä olemme uuden edessä.

Kaupunki on suunnannut katseensa tavoitteidensa suhteen entistä vahvemmin länteen, josta haemme kasvua eri sektoreille.

Pääkirjaston peruskorjaus jatkuu ja länsialueemme suuri hanke, Sammontalo, josta tehtiin tässä kuussa rakentamispäätös, nytkähtää eteenpäin.

Elinvoimaisuus on vahvasti tapetilla alkuvuodesta Kauppatorille selvityksessä olevan jääareenan kautta. On hienoa, että paikalliset yrityselämän vaikuttajat ovat tarttuneet oma-aloitteisesti hankkeen edistämiseen. Asia etenee ja selvitykset syntyvät monitoimiareenan sijoituspaikasta.

Toivotaan, että vuosi 2023 tuo ratkaisuja mukanaan myös Suomen ensimmäisen ja kaupunkiimme suunnitteilla olevan jääpallohallin suhteen.

Maaseudulle on puolestaan suunnitteilla valokuituverkko, jonka rakentaminen voisi parhaimmassa tapauksessa alkaa jo alkavan vuoden puolella. Valokuituverkko parantaisi kylien elinvoimaisuutta ja etätyöskentelymahdollisuuksia sekä sitä kautta houkuttelevuutta asuinpaikkana.

Merkittävä positiivinen vaikutus syntyy myös syksyllä aloittavan LUTin yhteiskuntatieteiden opintolinjan ansiosta. Mielestäni yhteiskuntatieteet on sopiva ja ehkä jopa puuttuvakin palanen LUTissa jo olemassa olevien tekniikan ja talouden koulutusten rinnalle. Uusi opintolinjaus vankistaa entisestään korkeakoulu-kaupunkimme asemaa ja kilpailuetua muihin paikkakuntiin nähden uusien asukkaiden houkuttelussa.

Kulttuurielämän huomio on heti huomisesta alkaen jälleen Lappeenrannassa, kun valtakunnalliset laulukilpailut järjestetään kaupungissamme kahdettakymmenettä kertaa.

Edistämme tulevana vuonna myös ruokakulttuuriamme, kun tavoittelemme yhdessä Saimaan alueen kanssa Euroopan ruokamatkailupääkaupungin 2024 arvonimeä.

Pidän yleensäkin tärkeänä kehittää yhteistuumin Saimaan alueen ympäristöä ja matkailun edistämistä kuntarajat ylittäen.  Valmiudet ovat jo olemassa laajaan yhteistyöhön Saimaan matkailukeskittymien kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinnin sarallakin tapahtuu, sillä merkittävä uudistus tulee heti huomisesta alkaen voimaan, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Kaupunki jatkaa työtä asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kanssa. Kiitän koko kaupunkiorganisaation puolesta Eksotea kuluneiden vuosien yhteistyöstä.

Haluan uskoa, että maailmantilannekin muuttuu tulevan vuoden aikana parempaan suuntaan. Korona lujitti kriisinkestävyyttämme, mutta osoitti myös sen, miten yhdessä voimme selvitä niin globaaleista kuin paikallisistakin haastavista tilanteista.

Kiitän lämpimästi teitä lappeenrantalaisia kuluneesta vuodesta ja yhteisistä ponnisteluistamme kotikaupunkimme tulevaisuuden eteen.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja toiveikasta uutta vuotta!