Suosikit

Lappeenrannan kirjastoista maksutonta kesätekemistä aina padelmailoista konsolipeleihin ja rantalukemisesta mölkkyyn

JULKAISTU 19.6.2025, 14.30

Kirjastosta lainattavien eri ulkoilulajien välineitä kasassa.

Lappeenrannan kirjastot palvelevat asiakkaitaan läpi kesän tarjoten monipuolista lukemista, tekemistä ja lainattavaa. Kesäaikana pääkirjastossa on avoin yhteisöolohuone, jossa asiakkaat voivat perinteisen lukemisen ja lainaamisen ohella esimerkiksi neuloa, piirtää ja värittää, koota palapeliä sekä ratkoa sanaristikoita.

– Me kirjastolaiset vinkkaamme mielellämme niin kesälukemista kuin -tekemistäkin. Lomalukemisen lisäksi lainaamme muun muassa piha-, lauta- ja konsolipelejä kotikäyttöön, erikoiskirjastonhoitaja Mervi Alaoutinen kertoo.

Pääkirjastossa ja Lauritsalassa on pelikonsolit, joten konsolipelejä voi pelata paikan päälläkin. Pääkirjastossa kokoontuu lautapelipelikerho, jossa sekä uudet että vanhat pelaajat pääsevät tapaamaan toisia harrastajia – ja ennen kaikkea pelaamaan.

– Vapaaehtoistyöntekijän ohjaamassa Pelikellari-kerhossa pelataan kortti-, lauta-, miniatyyri- sekä roolipelejä. Pelikellariin voi tuoda mukanaan myös omia pelejä. Pelikellari on kaikille avoin ja maksuton kerho, ja se sopii niin nuorille kuin aikuisillekin. Suositusikäraja osallistujille on 12+, ja tätä nuoremmat ovat tervetulleita mukaan oman vanhemman kanssa. Kesällä kerho kokoontuu tiistaisin 24.6., 22.7. ja 19.8. klo 16–19.

Pelien ystäville riittää lisääkin vaihtoehtoja: Shakkikerho kokoontuu koko kesän ajan keskiviikkoisin, ja lisäksi jännittävän Roolipelikerhon mukaan pääsee kerran kuussa. Lisätietoja ja aikataulut kerhoista ja muusta toiminnasta tapahtumakalenterissa.

– Pihapelien ja liikunnan osalta valikoimiimme kuuluvat esimerkiksi mölkky, petankki sekä padel- ja sulkapallomailat. Ulkoilu- ja liikuntavälineiden tarjonnan lisäksi kirjaston palveluita, vaikkapa sadepäivän varalle, ovat verkossa musiikkikirjasto sekä Rockway-musiikkikoulu. Meiltä muuten saa lainaan ukulelen ja kanteleen, ja paikan päällä pääkirjastolla voit kuunnella CD- ja LP-levyjä – tai lainata soittimen kotikäyttöön! vinkkaa Alaoutinen.

– Kirjastoissamme on kattava valikoima DVD-elokuvia ja -sarjoja. Asiakkaamme voivat kirjastokortillaan käyttää myös Cineast-elokuvapalvelua verkossa.

Omat luku- ja kirjastoaiheiset kesäbingot tarjolla lapsille sekä aikuisille

Valtakunnallisen Lukujengin lukubingo on yksi kirjaston mahdollistamista kesäpuuhista: lukubingoja on tarjolla erikseen niin lapsille, nuorille kuin perheillekin – kaikki vaihtoehtoisesti myös englannin kielellä. Bingolappuja eli -ruudukoita on jaossa kaikissa Lappeenrannan kirjastoissa, ja osallistumisaikaa on elokuun loppuun saakka.

Lukujengin bingon lisäksi Lappeenrannan kaupunginkirjasto on kehittänyt kesälle 2025 myös ikioman kirjastobingon, jonka täyttäminen soveltuu kesätekemiseksi ihan aikuisillekin.

– Kirjastobingoilijat voivat noutaa näitäkin bingolappuja kaikista kirjastoistamme, ja kesän päätyttyä täytettyjä lappuja 31.8. alkaen palauttaneiden kesken arvomme kahvipaketin. Tämä oma bingomme on vähän kuin vastine valtakunnalliselle, enemmän lapsille suunnatulle lukubingolle – uteliain mielin siis aikuiset bingoruutuja rastittamaan! kannustaa erikoiskirjastonhoitaja Heidi Asikainen.

– Lappeenrannan oman kirjastobingon ruudukosta voi kenties löytyä vaikkapa tämänkaltaisia tehtäviä: lue kirjaa rannalla, pyöräile kirjastoon, moikkaa kirjastovirkailijaa, Asikainen paljastaa.

Lainattavan kesälukemisen lisäksi nyt on oiva aika tutkia myös kirjastojen poistohyllyjä, joista voi löytää aarteita ikiomaksi: Lappeenrannan kirjastot jakavat maksutta poistoaineistoja kesäkuun ajan. Pääkirjastossa on tuuletettu erityisesti dekkarihyllyjä. Kirjastoon voi muuten tulla myös kuuntelemaan tarinoita lukijan lukemana: Novellien lukuhetkessä kirjaston vapaaehtoinen lukee kuulijoille novelleja, joiden ajaksi voi rauhassa pysähtyä – ja vain kuunnella. Kesän aikana Novellien lukuhetkiä järjestetään 25.6., 9.7. ja 23.7 klo 12.

Lisätiedot:

Lappeenrannan tapahtumakalenteri

Erikoiskirjastonhoitajat

Mervi Alaoutinen
Puh. 040 182 6345
mervi.alaoutinen@lappeenranta.fi

Heidi Asikainen
Puh. 040 681 9270
heidi.asikainen@lappeenranta.fi