Arboretumin raittien rakentaminen alkaa
Lappeenrannan Arboretumissa alkaa uusien puistoraittien ja niihin liittyvän valaistuksen rakentaminen viikolla 46. Rakentamisalue sijoittuu Amiksen tekonurmikentän itäpuolen puistoalueelle. Rakentamisesta vastaa Lappeenrannan kaupungin kadut ja ympäristö vastuualue.
Amiksen kentän itäpuolella puistoraittiyhteydet ovat olleet poikki vuodesta 2024 saakka. Nyt toteuttavassa urakassa rakennetaan puiston puuttuvat raittiosuudet, jolloin kulku onnistuu jälleen puiston läpi.
Urakassa rakennetaan kaksi uutta asfaltoitavaa puistoraittia sekä kolme kivituhkalla päällystettävää kapeampaa raittia, kertoo Lappeenrannan kaupunginpuutarhuri Laura Ratilainen.
− Arboretumin eteläosaan valmistui keväällä 2024 puistosuunnitelmat, joiden jälkeen on laadittu puiston rakennussuunnitelmat. Arboretumin eteläosaa rakennetaan suunnitelmien mukaan vaiheittain ja ensimmäiset rakentamisosuudet sijoittuvat Amiksen kentän itäpuoleiselle puistoalueelle. Arboretumpuistoon on suunniteltu raittien ja valaistuksen lisäksi uutta istutettavaa kasvillisuutta sekä uusia kalusteita. Niitä toteutetaan puiston seuraavissa rakentamisvaiheissa.
Puulajistoa monipuolistetaan
Raittien rakentamista toteutetaan puiston puusto ja kasvillisuus huomioiden. Uusia raittilinjauksia on suunniteltu puistoon syntyneiden polkujen mukaan. Ne kiertävät hyvin olemassa olevaa puustoa. Muutamia puita uusien raittien linjalta joudutaan poistamaan urakan aikana. Uusia puuistutuksia puistoon tehdään seuraavana vuonna.
− Uusien puiden osalta kaupunki on tehnyt yhteisyötä Mustilan Arboretumin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on monipuolistaa jo ennestään lajirikkaan Arboretumpuiston puulajistoa. Puistoon tullaan istuttamaan esimerkiksi euroopanvalkopyökkejä, valko- ja lehtosaarnia sekä japaninsiipipähkinäpuita.
Arboretumin työalue suljetaan työmaa-aidoilla ja ulkopuolisten liikkuminen alueella on kielletty. Rakentamista tehdään marras- ja joulukuun aikana, jonka jälkeen pidetään talvitauko. Rakentaminen jatkuu keväällä 2026 ja työ on valmis kesäkuun 2026 loppuun mennessä. Pääurakoitsijana toimii O. Hietasara Oy ja valaistuksenosuudesta vastaa Elvera Oy.

Karttakuva Arboretumin urakka-alueesta.
Lisätiedot:
Laura Ratilainen, kaupunginpuutarhuri
Puh. 040 653 0935, laura.ratilainen@lappeenranta.fi
Eija Johansson, vihervalvoja
Puh. 040 5568 720, eija.johansson@lappeenranta.fi